Saa sen pois päältä, mutta suosittelen jättämään sen päälle. Ei se nyt niin usein sitä kysy, ja antaa kuitenkin lisäsuojaa.
Ei mielipiteeni varsinaisesti käänny toiseen suuntaan, vaan vanhojen kokemusteni perusteella voin ekan SP:n jälkeen ehkä alkaa uskoa, että ko. käyttis on jo niin valmis, ettei joutava ylläpito ja kokeilu vie ihan kaikkea työaikaa koneen ääressä. Tähän mennessä Vistasta löytyneiden bugien lista on vielä turhan suuri. Ja niinhän se on aina uusien massiivisten ohjelmien kohdalla, ei siinä tietysti mitään uutta ole. Jossain määrin vanhoillinen kun olen, elän siis vielä maailmassa, jossa Vistaa vasta beta-testataan teidän nuorekkaampien käyttäjien toimesta. Kiitos siitä. En vaan halua käyttää omaa aikaani tai rahojani uuden käyttiksen testailuun, ellei se näytä tuovan jotain (minulle) merkittävää parannusta koneen käyttöön. Aikanaan, eikä siihen kauaa mene, Vista varmaan näyttää kyntensä joidenkin uusien ominaisuuksien hyödyntämisessä. Kehittynein ei tosin ole automaattsesti paras. En tässä kuitenkaan tarkoittanut niinkään kritisoida Vistan muistinhallintaa, vaan ilmaista etten ole kovinkaan hyvin tutustunut sen toteutukseen ja mahdollisesti saavutettuihin parannuksiin.
Acer Extensa 5200, mutta Vistan sai asennettua XPllä kun tuo piilotettu osio tuli näkyviin. Ja tulipahan 90 päivää lisää käyttöaikaa Norton virusohjelmaan, sama Office 2007aan. Tämä on yksi ärsytävimmistä ominaisuuksista, varsinkin kun on hitaampi kone. (Muistia 512)
Nyt sitten samalla varmaan kannattaisi polttaa se Recovery-levyke. EDIT: Tuo lisäaika tulee joka uudelleenasennuksen yhteydessä, koska asennus tapahtuu tyhjältä pöydältä, ilman rekisterimerkintöjä.
Tuo ärsyttää ja tulee ärsyttämään erittäin montaa henkilöä. Siitähän ei päästä mihinkään. Mutta kun mietitään että juuri tuo kysely nostaa vistan tietoturvan ihan toiseen ulottuvuuteen niin hyötyäkin voi pitää melkoisen suurena. Kyselyt saa pois niinkuin on sanottu mutta sitten tietoturva on "vain" xp:n tasolla... Vista UAC:in kanssa on jo ihan toista luokkaa Jokainen päättäköön itse kokeeko UAC:in haitaksi vai hyödyksi. Itse en kuitenkaan kenellekkään suosittelisi sen käytöstä poistoa...
Vähän kuin turvavyön käyttö 70-luvulla, kaikki tiesivät että on järkevää, harva silti käytti, vasta laki nosti käyttöprosenttia. Niin se ikävä kyllä taitaa olla vistankin kanssa, vasta kun laki (tai microsoftin koodarit) pakottavat käyttämään tuota UAC:ta, Matti ja Maija kytkevät sen pois päältä jos osaavat.
Ehkä sen toimintaa pitäisi jollain tavalla parantaa. (Ei nyt tietenkään saa niin helpoksi tehdä kuin...) Lukija käyttäköön havaintokykyään.
Aivan totta. Jos liikennetermejä käytettäisiin niin UAC vihan/vastustuksen/ärsyyntymymisen syynä on lähinnä asennevamma (en tarkoita tätä pahalla). Windowsin perisynti on ollut aina siinä että se on antanut kaikelle aina täydet oikeudet automaattisesti ja käyttäjä ei ole voinut juurikaan vaikuttaa mitä ohjelmat tekee. Tämä on johtanut siihen että mikäli virukset tai haittaohjelmat ovat päässeet koneelle niin ne ovat saaneet temmeltää ihan vapaasti ilman että käyttäjällä on ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa niiden toimintaan muuta kuin erillisten poisto-ohjelmien kautta. Nyt kun mikrosoft on tehnyt viimein suuren harppauksen turvallisuuden puolesta siten että se antaa käyttäjälle mahdollisuuden kontrolloida mitä ohjelmat/virukset/haittaohjelmat voivat tehdä niin se koetaan lähinnä vaikeaksi ja rasittavaksi ominaisuudeksi joka vaikeuttaa käyttöä... No, sitten kun se virus lamauttaa koneen silloin kun UAC ei ole ollut päällä niin kantapään kautta opitaan mitä hyötyä siitäkin on... Varmasti sitä parannetaankin mutta jo nykyisilläänkin se on toimiva systeemi...
Dam! Auttakaa Pojat/miksei naisetkin. ostin tälläsen koneen HP PAVILION SLIMLINE S7721.SC: ? Intel Pentium Dual Core T2060 -prosessori ? 1 Gt (2 x 512 Mt) DDR2-SDRAM -keskusmuistia (maks. 2 Gt) ? 250 Gt:n kiintolevy, 7200 kierr./min ? Geforce 7500LE -näytönohjain PCI-Express-väylässä; 256 Mt omaa + 256 Mt jaettua näyttömuistia ? Tallentava Double Layer DVD±R±RW -asema, LightScribe ? Muistikortinlukija (9 korttityyppiä) ? Intel High Definition Audio 7.1 -äänijärjestelmä ? 10/100- verkkoliitäntä ? WLAN 802.11b/g ? Portit ja laajennettavuus: 5 x USB 2.0 (joista 1 edessä), 1 x IEEE-1394 (FireWire), 1 x PCI-E, 1 ääniportti edessä, 7 ääniporttia takana (6 analogista + 1 digitaalinen), VGA/DVI, tv- lähtö ? Mukana windows vista home premium . paketti postissa tulossa alkoi pelottaa toimiiko tämä kyseinen vista tässä mitenkää vittu jos ei toimi ollenkaan. oon kuullu että 1gt keskusmuistia ei riitä vistan pyöritykseen. Auttakaa!!! Oliko tämä ihan turha sijoitus. Pliiz älkää latistako emmä mitään pro konettä eti mutta tökkiikö tämä vista paska tässä koneessa huolestuttavasti?.... pitäisikö ostaa xp ja laittaa se ennen kuin ees koettaa vistaa`?? en oikein tiedä näistä asiosta. joten joku joka on vistaa kokeillut voisi hieman antaa mielipidettä. ei vaan niitä valittajia jotka ei oo ees testannu. paskat jos meni turhaan sinnekki rahat :// Kiitos vastauksista!
Normaalikäytössä toimii ihan ok. Tuo näytönohjain nappaa muistista käyttöönsä 250mt, se kannattaa ottaa pois päältä jos on mahdollista.
Toca Race driver 3:n saa toimimaan 64 vistassa. Itse olen sitä tahkonnut menemään joitain viikkoja. Tocassa oleva kopiosuojaus aiheutti vaan harmaita hiuksia. Täältä löysin linkin joka meni sen kopio suojaus ajurin päivitys sivulle. Sen päivityksen jälkeen alko peli pyöriin. http://www.star-force.com/protection.phtml?c=83&id=957
Ulkona taas tarkoitatko että pois päältä? vai korvata uudella? koska.... oletuskeni on että kone ei ilman näytönohjainta toimi ei ollenkaaan...... maksaako uus joku hyvä näyttis ( jolla oma muisti) kovinkaan monta sataa???? Kiitoksia.
Huonoja puolia ovat ainakin hitaisuus tai sitten se johtuu vaan koneesta. Ainakin tuo ongelmien ratkaisu juttu on pelkkää huijausta! Ei toimi ollenkaan. Ensiksikin kun windows löytää ratkaisun, se ei ole näytettävissa suomen kielellä (huom! ei koskaan suomeksi!) ja kun painaa sen englannin kieliseksi niin lukee että sivua ei voi näyttää.......
Siis näytönhjainta ei tarvi vaihtaa. Sillähän on omaa muistia tuo 256Mb. Pointti vaan on siinä että kun tuolla näyttiksellä voi ottaa avuksi koneen keskusmuistia niin sitä ei misään nimessä kannata tehdä. Joten jos se oletuksena sen tekee niin se pitäisi säätää siten että se käytää vain omaa muistia. Omasta kokemuksesta voin sanoa että toimii hyvin gigalla. Jouduin 3 viikkoa nimittäin käyttää konetta gigalla keskusmuistia kun toinen uusista muistikammoista oli jo valmiiksi rikki...
Vika kyllä taitaa olla sinulla, nimittäin minulla tuo toimii ihan hyvin tuo ongelmien ratkaisu juttu.
Itselläni on melkein kaikki pelit (muistaakseni Enemy Territorykin) toiminu ongelmitta. Kerran vaan parista pelistä lähti hiiri, mutta formatoinnin jälkee toimi taas.