Joo oli sitten sitten vanhempi Ai suite tai uudempi Armoury crate, niin niistä kumpikaan ei estä asentamista. Vaikka Ai suite kannattaakin poistaa, koska ei toimi Windows 11:a. Päivitin tuolla ehdottamallani tavalla tammikuun alussa yhden koneen jossa on Asus pro gaming 970 emolevy. Olin hieman yllättynyt, että antoi asentaa säilyttäen asetukset ja tiedostot, koska FX8320 ei sisällä tpm:ää ja vaikka emolevyllä siihen olikin paikka, niin erillistä piiriä ei ollut. Toki täysin ei tuetuille laitteille sitten täytyykin aina noin uusi Windows 11 versio päivittää kun Microsoft julkaisee ison päivityksen. Eli kerran vuodessa. Sun koneesi toki nyt täyttää vaatimukset. Mutta oli se silti yllätys, että kympin päälle onnistui tiedostot säilyttäen. Kätevä ohjelma tuo rufus. Tietämättä tarkempaa mallia joka sulla on, niin voi olla, että bios versio vaikuttaa, mutta mitä paria eri mallia katselin, niin on jo vuonna 2021 julkaistu bios päivitykset joilla asetukset on automaattisesti niin kuin pitää. https://www.asus.com/microsite/motherboard/asus-motherboards-win11-ready/ Niin joo, se vielä. AMD:n tuotteissa TPM on suorittimessa.
Niinpä. Mutta bios kertoo windowsille mitä kaikkea siellä on. Ja jos se jauhaa pelkkää paskaa niin... Minusta tuo on ihan uskottava selitys päivitysongelmille. Tuota TPM:hän ei voi edes koskaan pitää päällä. Kone kun kaatuu välittömästi windowsin käynnistyttyä.
Mikä bios versio sulla on? Muistelisin, että joskus oli jotain juttua biosin päivittämisestä, mutta siitä on aika kauan.
Mistä mää sen nyt äkkiä näkisin? Päivitin tuossa reilu vuosi sitten uusimpaan kun piti vaihtaa prossu ja windows. Vaihdoin biosin ja prossun mutta en windowsia. Mutta tuo TPM ei tosiaankaan toimi. Kone kaatuu heti jos se on päällä.
Kirjoita Windowsin hakuun järjestelmätiedot ja paina enteriä. Tai sitten sen asuksen ohjelman kauttakin varmaan. Mikä se nyt nimeltään onkaan. Oliskohan sulla laitteet hajalla. Toimiiko muuten täysin normaalisti?
Kertoo biosin versioksi ver x0.0. Eli ei kovin paljon mitään. Kone toimii oikein hyvin silloin kun TMP ei ole päällä. Jos se on päällä niin kaatuilee yhtenään.
Kohdassa bios-versio/päiväys, on tuo "ver x0.0."? Jopas on kummallista. Onko se sun ohjelma Armoury crate. Silläkin taitaa sen nähdä. Jos Ai suite, niin siitä en enää muista näyttikö vai ei.
Ohjelma on Ai suite. Pikkuinen wwallu on nyt hyvin kärttyisä. Siis mikä helvetin pakko minun oli mennä ostamaan Asusta kun Gigabyteäkin oli tarjolla?
Pikaisen vilkaisun perusteella sekin näyttää. Siitä sivupaneelin kautta EZ update tai system information kohdat luultavasti. Kuva internetistä. Jos et käytä Ai suitea mihinkään, niin poista se suosiolla. Ja jos haluat kertoa emolevyn tarkan mallin, niin vois katsoa onko sille armoury crate. Sitä asus päivittääkin sentään vielä mutta Ai suitea ei taida. Ja se ei toimi Windows 11 tietoturvasyistä, niin ei sitä kannata kympilläkään käyttää, vaikka toimisikin ja et saisikaan päivitettyä. Liittyen tuohon Ai suiteen, vaikka sitä Microsoft ei erikseen mainitsekaan. https://support.microsoft.com/fi-fi...d77b-41a2-9a34-015a5d203c42#id0ebd=windows_10
Mulla tuo Ai suite vinkuu vaan että päivitä piirisarja-ajurit. Niissä ei ole mitään päivittämistä joten tukkisi jo turpansa. Ajattelin vetää biosista kaikki asetukset nollille ja katsoa sitten suostuisiko tuo päivittämään.
Tietämättä mitä versiota se ehdottaa päiviteltäväksi, niin ei voi sanoa tarkemmin sekoileeko se vai ei. Mulla Gigabyte control center julkaisee välillä aikaisemmin ajuripäivityksiä kuin niitä olisi saatavana AMD:ta. Veikkaisin, että Ai suite on vaan niin vanha, että se sekoilee. Mutta näkemättä ei toki voi sanoa. Ja kannattaa toki default asetukset biosista testata.
Kävin läpi kaikki tuolla Asuksen sivulla luetellut x370 sarjan emolevyt ja jos nakkisilmät ei sekoillut, niin millekään niistä ei saa armoury cratea. Kannattaa se ajurihomma tarkistaa AMD:n omalla ohjelmalla. Tai sitten manuaalisti klikkailla sieltä valikoiden kautta. https://www.amd.com/en/support/download/drivers.html
Sammutin koneen ja pistin sitten biosista default-asetukset päälle. Nyt se lähti päivittämään windowsia. Toivotaan että pysyy pystyssä. Mutta tää asuksen homma... Helvetti. Ostakaa aina gigabyteä. AINA!
Toivottavasti poistit Ai suiten ennen. Koska Windows 11:a on secureboot, niin jos satutkin saamaan päivityksen maaliin. Se ei toimi. Tai ainakaan sen ei pitäisi toimia jos on secureboot käytössä ja sen pitäisi olla nykyään oletuksena Windows 11:a. Saa sen toki jälkikäteenkin poistettua, mutta sen oma poisto-ohjelma ei luultavasi toimi, niin pitää vähän säätää.
Ei se maailmaa kaada. Jos sen poisto-ohjelma ei toimi, niin vaikka revounistallerin avulla sitten. Jos ja kun pääset työpöydälle, niin se saattaa heitellä erilaisia virheilmoituksia mitä erilaisimmilla teksteillä. https://www.revouninstaller.com/revo-uninstaller-free-download/
Joo, mulla on nyt win11 koneessa. Se jämähtää originin mainossivuille, eikä reagoi mitenkään hiiren naksutteluun. Kertokaapa nyt miten tuollaisella voisi saada mitään tehdyksi? Edit: Ei näköjään edes ääniä. KIva systeemi. Edit2: Mitenkähän tän saa sammumaan? Ei löydy namiskaa mistään. Pitänee vaan vetää piuhat seinästä. Onpa vaikeeta. Käytettävyyttä tän kanssa ei ainakaan ole ajateltu.
Vieläkö jumittaa? Jos pääset työpöydälle, niin ensimmäinen asia on poistaa Ai suite. Aloitusvalikko on siinä ihan kuin muissakin Windowseissa. Oletusasetus on tehtäväpalkin keskellä, mutta sen saa siirrettyä vasempaan reunaan. Asetukset on toki erilaiset kuin kympissä. Ottaa hetken aikaa tottua vuosien käytön jälkeen, mutta omasta mielestä 11 on selkeämpi käyttää. Lisää vielä vaikka aloitusvalikkoon tai työpöydälle ohjauspaneelin pikakuvakkeen, jos tulee tarvetta sitä kautta jotain muutella.
Aamulla käynnistäessä ilmoitti että joku .sys-tiedosto ei toimi oikein ja sitä ei asenneta. Kai se on tuo asusin juttu. Senhän näköjään saisi pois windowsin omallakin ohjelmalla. Mutta muuten toiminut ihan hyvin. Pelit sitten se varsinainen stressitesti kun vaan uskaltaisi kokeilla. Löysin jopa aloitusvalikon. Ei se niin vaikeaa lopulta ollut. Keskellä näyttöä.