Ensinnäkin 2003 maksaa tolkuttoman paljon. Serveri käyttöön tarkoitettu käyttis on mieletön yli lyönti tavalliselle käyttäjälle. 2003 winkkarissa ei ole mitään parempaa kuin xp käyttiksessä. Ja liioittelut voi lopettaa alkuunsa. Xp ei ole kaatunut minun käytössä moneen vuoteen ja saatan pitää konetta päällä yhteen soittoon kolme viikkoakin putkeen... Että ei se 2003 ole yhtään vakaampi käyttis...
Kylla se ainakin mun kaytossa on ollut vakaampi. XP oli kaytossa vissiin viis vuotta, en nyt ihan tarkkaan muista, 2003 on ollut muistaakseni vuoden. Koska 2003 on tarkoitettu serveriksi, se on tarkoitettu vakaaksi. En tieda sitten vaikka muilla ei olisi niin, mutta minulla ainakin 2003 pysyy pystyssa parhaillaan kuukauden boottaamatta, siina missa XP pitaa vahintaan pari kertaa viikossa kaynnistaa uusiks syysta tai toisesta syysta. Nain siis minulla.
Omasta kädettömyydestä on ihan turha syyttää xp:tä. Kaverilla XP on ollut yhteen soittoon päällä ainakin se 1,5 kuukautta. Ja se että 2003 on tarkoitettu serveriksi tarkoittaa sitä että sitä ei ole tehty tavalliselle käyttäjälle. Se nimittäin tekee siitä raskaamman, tuo paljon ylimääräistä roinaa ja nostaa hinnan pilviin...
Voisin yhtyä tuohon kommentttiin. Nytkin on ollut kone 2kk putkeen päällä ilman buuttiakaan ja ei mtn ongelmia. Kyllähän tuon saa sekaisin jos vaan haluaa mutta kun ei mitään ihmeellisyyksiä tee niin hyvin toimii. Ja sitten tuohon vistan vielä. Itse en ainakaan usko että sitä vielä tämänvuoden puolella vaihdan. Syy tähän että ne saa ne isoimmat bugit siitä pois ja yhteeensopivuskin on sitten hiukka parempi.
Niin pitkalle ku mina oon tajunnut tuota 2003, niin siita nimenomaan on kytkettyna kaikki turha oletuksena pois paalta, jolloin se on kevyempi. Onhan siina paljon serveriominaisuuksia, mutta ei kai niita pakko ole kayttaa. Ja mulla on seka 2003 etta XP olleet identtisesa kaytossa, mutta XP oli liian raskas, kun koneena on Athlon XP 2600+ ja 1GT DDR-400Mhz muistia.
Tuollaiselle koneelle Xp ei ole taatusti liian raskas. Itselläni oli kannettavasssa 2600+ xp mobility ja 512Mb keskusmuistia ja oli erittäin hyvin toimiva kokoonpano. Eikä totuus siltikään muutu. Serveri käyttis ei ole tarkoitettu tavalliselle tallaajalle. Eiköhän palata sinne vista vs. xp taisteluun
En ma sita lahde arvioimaan kelle se on tarkoitettu, mutta itse suosittelen 2003, vaihdan sitten kun sen seuraaja ilmestyy. Jos joku kayttaa XP tai 3.11 niin kayttakoon.
Ei sitä tarvitse arvioidakaan. Johan sen jo microsoftikin kertoo. http://www.microsoft.com/finland/products/windowsserver2003/evaluation/overview/default.mspx
Minulla on ubuntu pyörittämässä serveriohjelmistoja koneessa jossa on 256mt 333mhz DDR-SD RAM Athlon XP 2400+, 300GT Western kovo ja käytän siinä tarpeen mukaan myös wineä sekä cedegaa... ihmettelen miksi ihmiset valitsevat serverikoneeseen windowssin kun kuitenkaan se ei pyöri yhtä vakaasti ja vaivattomasti. ja tuosta teemasta puheenollen TheArnold se kymmenen klikkausta on paljon kun miettii että miksi siinä ei ole tätä mahdollisuutta valmiina kun siitä oikein maksaakkin pitäisi. ja tosiaan ne serverikäyttikset saa pelikoneesta työntää mäkeen ku toimii jopa huonommin kuin normaalisti ja microsoftin kertomisista suurin osa on täyttä paskaa kun tietoturvakin on kuulema huippuluokkaa... no shit nolife. ja mikä vitsi tuo pidän konetta kolme viikkoakin putkeen päällä... mulla on ollu linuxserveri päällä tässä vähänpäälle 5kk ubuntu pyörii sitten tuossa koneessa paremmin kuin windows xp tehoasetuksilla koneessa jossa on A64 3500+ ja 2gt 400MHz DDR-SD RAMia että siitä vaa repimään vertailuja pilkunviilaajatkin.
Argh kolmis anna jo olla, ketään ei kiinnosta sun linux-propagandasi. topicin nimi on "vista vai xp" ja linux keskustelu on jossain ihan muualla. Itselläni ei ole xp kertaakaan kaatunut ja hyvin harvoin edes hidastellut. Ja jos windowsissa teeman vaihtaminen on liian vaivalloista niin voi alkaa miettimään mitä kaikkea loudut tekemään saadaksesi esim. pelit toimimaan siinä kaikkivoivassa ubuntussasi.
Uuh kunnon lesoilua tolta pingviini mieheltä Joo mitä tota mikrobitin numeroa 1/2007 missä testatiin vistaa luin, niin kyllä siinä on paljon juttuja mitä on jo linuxissa ja macissa ollut aikoja sitten. Myös mailman huippu ykkös selaimeen (ie) on lisätty ominaisuuksia mitkä on jo operassa ja firefoxissa ollut aina, mutta nämä uudistukset ovat hyviä ja ei niissä ole mitään vikaa! Silti ostan vistan ja pysyn windowsissa aina.. no aina ja aina.. Windows Vista Home Premium tulossa...
Asiaa... ja asiaan lisää... Noista xp:n teemoista on jo kyllä täällä kiitettävästi keskustelua, sieltä vain vinkkiä... Ja Ubuntu olisi koneella jos sillä toimisi samat pelit kuin xp:llä ilman hirveetä häxäystä... Ja vista ehkä joskus eksyy koneelle, joskaan ei ihan lähiaikoina...
Ostin uuden koneen tuossa syksyllä ja asensin siihen XP:n ja Rinnalle Vistan Beta version. Uuden koneen Speksit: Prossu: Intel Core2 e6600 Emolev: Asus P5B deluxe muisti: 667 DDR 2Gigaa Kovale: joku reilu 300Gigaa Naytti: Geforce 7600GT 256MB jne.. Ja nyt noin 4kk Vistan käytön jälkeen voin sanoa että hommaa Vistan heti kun se tulee nyt tammikuun 30päivänä myyntiin. Olen ollut tosi tyytyväinen. Omassa kokoonpanossani Vista on ollut nopeampi, paljon vakaampi (En ole saanut kaadettua kertaakaan), Helpompi ja nopeampi käyttää ja modernimpi. Tietenkin koska kyse on ollut testausversiosta niin kaikki ohjelma ei ole toimineet oikein. Uskon että myyntiin tulevassa versiossa tärkeimmät päivitykset on tehty. Tarkistin ajuritkin laitteisiini vasta ja tv-korttia lukuunottamatta driverit oli tullut. Joten ihan rohkeasti hommaamaan Vistaa uuteen koneeseen. Luin että joku sanoi että asenna siihen uuteen koneeseen Linuxi. Olin revetä nauruun. Miksi ihmeessä? Itse olen käyttänyt useamman vuoden jo Linuxia ja olen tullut siihen tulokseen ettei sitä kannata käyttää muussa kuin palvelin käytössä ja nörtteilyssä, mutta ei missään muussa. Se on oma mielipiteeni ja uskon että jokainen rehellinen ihminen yhtyy tuohon. Kiitos.
Et sitten millään usko että tämä EI OLE linux keskustelu. Ketään ei kiinnosta tälläisessä ketjussa MS-vihaaja, Linux-fanaajan välikommentit joille ei voi laskea minkäänlaista paino arvoa...
MS Vihaaja? Mähän vaa sanoin tosiasiat ja kerroin kokemukseni sekä kyselin VISTASTA en sitä välttämättä aijo ostaa jos en löydä mitään tarvetta vaihtaa xptä tai jotain noista käyttiksistä siihen... minä nyt lähinnä vertaan kaikkea linuxiin koska arkikäytössä on linux eikä mikään perkeleen ikkuna et alkakaahan MS fanit totutella et kaikki ei pyöri windowssin ympärillä. exlex olen melkein samaa mieltä mutta jos käyttää konetta muuhun kuin pelaamiseen niin minusta se linux on hyvä vaihoehto jo pelkästään sen takia että se on ilmainen ja kyllä siinä kaikki tarpeelliset sovellukset toimii jos ei mitään hyper super maksa 700eskoo ohjelmia aijo laitella ja kyllä niistäkin suurinosa toimii. et ei millään pahalla muttei millään hyvälläkään mut olen sitä mieltä ettet tiedä asioista paskaakaan. VISTA Pelikäyttöön ja ubuntu muuhun niin eiköhän se näin ole hyvä minun kohdallani. tietenkin noihin kumpaanki luultavasti ilmestyy kaikenmaailman tarpeita säätää mutta eipä väliä. VISTAN lultavasti ostan itselleni kunhan ULTIMATEN hinta laskee. ainiin ja jartar sehän on minulle ykshailee jos koneesi on ties mikä visrusten testauspesäke ja roskapostiserveri kyl ne palveluntarjoajalla viimestään sen yhteyden sinulta katkaisevat jos osoittautuu tarpeelliseksi. minä en todellakaan halua kuunnella mitään tyhmiä iniseviä windows faneja vaan niitä jotka nyt jotain tajuavat itsekkin ja kritisoivat ja perustelevat väittämänsä. (täällä nähty jo pari semmosta henkilöä.) tietenkin mielipiteet eroavat ja sehän nyt on sanomattakin selvä eikö? ja jos nyt joku haluaa todellakin tietää miten saan pelit toimimaan siinä "kaikkivoivassa ubuntussani" niin eipä tarvitse muuta kuin asentaa näytönohjaimen ajurit ja cedega ja sitten vaan asennellaan pelit samaan tapaan kuin windowssissa. eli olipas pajon häxäilyä ja pilkunviilausta (iteppähän kysyitte noin käytännössä ainakin) tietenkään aivan kaikki pelit eivät toimi mutta suurin osa toimii. edelleenkään en vihaa MSsää vaan hinta hyötysuhdetta joka sillä rahalla on aika vähäinen ollut ainakin XPeen kohdalla. Yhden asia olen todennut kyllä taas vaihteeksi eli VISTA ainakin vaikuttaa paremmalta kuin XP ja kyl mä meen ainakin sen kaverin luo kokeilemaan ja testaan kaiken hassun siitä. olen pitkänpäälle samalla kannalla kuin juhha84 noista paremmuuksista... se on vain käyttäjästä ja käyttötarkoituksesta kiinni. nyt jätän tämän aiheen lopullisesti teidän windowsfanien kouriin ku ei pahemmmin kiinnosta lukee tämmöstä tekstiä missä puhuttaan osittain järkee ja sitten väliin ilmestyy joku joka vaan kommentoi et kyl on linux ihmiset perseestä ja tämä alkaa kuulostaa samalta kuin rasismi eli on syytä lopettaa nyt kun vielä voi. Ihmisiä on erilaisia ja käyttiksiä myös eikä tätä kommentoida sen enempää.
Linux ei ole Windows, eikä Windows ole Linux. Eli sen enempää syyttämättä ketään Windows-faniksi tai Linux-vihaajaksi, siirrytään aiheeseen, joka on Vista vai XP (ei Linux vai Vista). Eli olen Beta 2 jälkeen testannut ainakin, RC1, RC2 ja muutamia muita "epävirallisia" buildeja. En kyllä näe yhtäkään syytä ostaa tammikuun jälkeen XP:tä. Käyttöliittymä on vain toteutettu paremmin, vaikka heikkouksia on, nämä heikkoudet tosin liittyy siihen miten on ennen asiat XP:llä tottunut tekemään. Vaikkei kuluttajaversioon saatukaan WinFS, EFIä ja muita "suuria uudistuksia", ei se tarkoita sitä etteikö Vistasta löydy mitään uutta. Löytyy paljonkin.
Heh heh. Hauskaa läppää. Ensinkin käytän tätä beetta Vistaa säännöllisesti C++ ja C# -koodaamiseen ja käytän myös Photoshoppia myöskin säännöllisesti tällä VISTALLA. Pakko sanoa että aika kovaa arvailua oli toi sun kommentti. Olen samaa mieltä kanssasi siitä että jos teet tiettyjä esim. palvelin hommia niin kyllä itsekkin suosittelen kyllä Linuxia. Vaikka ne voi tehdä Windossillakin mutta väittäisin tässä tapauksessa Linux on järkempi vaihtoehto. Tietenkään en varmaan rupeaisi koodaamaan linuxilla C#. Ja kyllä Vistaa varmaan voi käyttää muuhunkin kuin pelaamiseen. Vai?
Vista ilmeisesti on säätämisen jälkeen paljon toimivampi kuin XP mutta katson kuitenkin että jos saisin säädettyä tämän xpeeni niin ettei tarvitse uusista käyttiksistä maksella kun ei tuota ylimääräistä rahaa juurikaan nyt ole. Olisi tuossa kyllä yksi win2k käyttis ihan laillisella lisensillä mutta en sit tiedä saisko siitä viilattua mimmosta (kyllä on xpeenkin en tarkoita ettei olisi) voisi pistää keskustelun kuinka saada xp toimimaan normaalia paremmin... (eli mitkä "palvelut" ovat turhia ja kuinka niistä pääsee eroon) Siinä sivussa sanon exlex että kyllä linux sopii hyvin koodaamiseen kunhan asentelee kaiken tarvittavan (varmasti windowssilla "helpompi" laitella mutta kuitenkin saa) ja photoshoppi mulla ainakin pelaa todella hyvin linuxissa ihan ilmaisella winellä. (älä aliarvioi Linuxia koska se on melkein loukkaus SUOMALAISUUTTA kohtaan vaikka Suomi nykyään on perseestä.) Vistaa en itse ainakaan ilman virustutkaa ja kunnon palomuuria heti mene nettiin tökkimään kun ei siitä voi oikeasti olla varma onko jo tullut kuin helvetin monta virusta (yleensä maksullisiin käyttöjärjestelmään tulee ensimmäisenä puhuu sitten mac OSX tai Windowssista... unixiin ei taida vielä pahemmin olla) Vielä on pakko kysyä et onko Vistassa se aktivointipakko vai mikskä sitä pitäs kutsua kun ei tullut testatessa mieleen kysyä eikä katsoa...?
Taitaapi olla aktivointi pakollinen. Mutta Sen verran hyvin on toiminut vistan oma palomuuri että ei ole yhtään virusta päässyt läpi.=)
Tuli mieleen kysyä et onko microsoft ostanu jonkin palomuurin niin että olisi tehnyt Vistaan sen pohjalta sen palomuurin kun olen huhuja kuullut et joitan semmosta olis sattunu ? kysymys kuuluu että olisiko tämä edes mahdollista olla totta.