1. Tämä sivusto käyttää keksejä (cookie). Jatkamalla sivuston käyttämistä hyväksyt keksien käyttämisen. Lue lisää.

Vaihto toiseen forumsoftaan?

Viestiketju Palautetta ylläpidolle -osiossa. Ketjun avasi dRD 06.06.2012.

  1. dRD

    dRD I hate titles Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    10.06.1999
    Viestejä:
    8,312
    Kiitokset:
    191
    Pisteet:
    143
    Olemme harkinneet ja pyöritelleet ajatusta jo parin vuoden ajan, murta hiljattain, spämmihyökkäysten kehittyessä monimutkaisemmiksi, aihe on päivä päivältä ajankohtaisempi.

    Eli, miltä kuulostaa ajatus siitä, että AfterDawn siirtyisi käyttämään jotain valmista keskustelualueiden ohjelmistoa, esim. phpBB:tä tai vBulletinia? Olemme kehittäneet omaa forumsoftaamme jo 11 vuoden ajan, joten sinänsä tämä olisi varsin surullinen päätös yhdelle isolle projektille. Mutta tosiasia on se, että meillä ei ole nykyisin enää resursseja kehittää uusia ominaisuuksia tähän ohjelmistoon siihen tahtiin kuin me niitä siihen haluaisimme. Forumit ovatkin selkeästi hiipuneet viimeisten parin vuoden aikana ja pistän ison osan tästä hieman kankean forumsoftamme piikkiin.

    Ajatuksia, ehdotuksia? Harkinnassa ovat olleet lähinnä phpBB ja vBulletin.
     
  2.  
  3. teme565

    teme565 Active member

    Liittynyt:
    10.05.2002
    Viestejä:
    3,306
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    66
    Kyllähän tämä alkaa hiukan antiikkiselta ja yksinkertaiselta tuntua. Ite en noiden foorumisoftien teknisiä yksityiskohtia tunne, niin paha alkaa niistä sanomaan, kumpi on parempi. Hyvä kustomoitavuus lienee ainakin tärkeää, että foorumista saa selkeästi omannäköisen. Jos nyt pitäisi hatusta heittää jompikumpi niin ehkä phpBB:tä voisi puoltaa se, että pahimmalla kilpailijalla Suomessa lienee vbulletin käytössä foorumillaan.
     
  4. janne111

    janne111 Member

    Liittynyt:
    08.01.2012
    Viestejä:
    52
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    16
    Ihan paras vaihtoehto on kun tekee smf foorumit. Eli simple machines forum...
     
  5. Patti12

    Patti12 Regular member

    Liittynyt:
    08.08.2010
    Viestejä:
    957
    Kiitokset:
    2
    Pisteet:
    28
    Jos foorumisofta muutettaisiin, säilyisikö toiminto, jossa lähetetään sähköposti, kun viestiketjuun tulee viesti? Omasta mielestäni tosin nykyinen foorumimalli on ollu todella selkeä ja näppärä, enkä välttämättä muuttaisi sitä mihinkään. Ulkonäkökin on hyvä. Tietty eihän sitä tiedä, josko muut olisivat sitten oikeasi parempia.

    E: Rehellisesti sanoen tämä on nyt juuri loistava. Esim. Muron keskustelupalsta on todella tylsä.
     
    Viimeksi muokattu: 14.06.2012
  6. yamaneko

    yamaneko Senior member

    Liittynyt:
    22.09.2005
    Viestejä:
    5,093
    Kiitokset:
    1
    Pisteet:
    118
    Vaihto johonkin yleisesti käytettävään softaan vaan. Jos toiveita saa esittää, niin ignore -toiminto olisi mukava (ei sillä että juuri tällä hetkellä olisi sellaiselle tarvetta, mutta on se näppärä toiminto olla).
     
  7. aba120

    aba120 Regular member

    Liittynyt:
    11.06.2013
    Viestejä:
    3,564
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    46
    Viimeksi muokattu: 30.06.2012
  8. Crek

    Crek Regular member

    Liittynyt:
    04.03.2011
    Viestejä:
    124
    Kiitokset:
    1
    Pisteet:
    28
    Kannatan, sisänsä tämä foorumi jo on vähän kankea. Uusia viestejä ei näy samalla tavalla niin kuin phpBB -foorumisoftasta tai SMF:stä etc...

    Ja juuri tuo uusien viestien näkymättömyys aiheiden sivuilla (kun klikkaa jotain aihetta, niin aihe kuittautuu luetuksi) on yksi syy, minkä takia vältän tätä foorumia.

    Kannattaa kumminkin pyrkiä uudessakin foorumissa säilyttämään nämä viestit (joka on mahdollista kun tietokannan kopioi, tietääkseni) ja tämän foorumin ulkoasun, joka on ihan hyvä, parempikin voisi olla.
     
  9. friis

    friis Active member

    Liittynyt:
    25.02.2004
    Viestejä:
    1,203
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    66
    Itse olen aina tykännyt ad:n foorumisoftasta, ehkä juuri siitä syystä että se poikkeaa niin paljon muiden softien ulkonäöstä.
    Eikä toimivuudestakaan ole ollut suurempaa valittamista viimeisen reilun 8 vuoden aikana.
     
  10. dRD

    dRD I hate titles Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    10.06.1999
    Viestejä:
    8,312
    Kiitokset:
    191
    Pisteet:
    143
    Kiitoksia, kiitoksia. Vakikäyttäjille varmastikin muutos tulisi olemaan aika merkittävä, mutta mm. spämminesto, uudet toiminnallisuudet, jne ovat jääneet laahaamaan muiden forumsoftien taakse aika pahasti viime vuosina. Ja omaan forasoftaan kehityspaukkujen iskeminen on vähän hölmöä enää nykyisin, kun 3rd party softaan siirtymällä nekin resurssit voidaan siirtää muuhun duuniin.

    Mutta me ihmetellään, ollaan testailemassa paria eri vaihtoehtoa ja tutkitaan syksyn mittaan mm. integrointimahdollisuuksia muuhun saittiin, jne.
     
  11. friis

    friis Active member

    Liittynyt:
    25.02.2004
    Viestejä:
    1,203
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    66
    Niin, kyllähän realiteetit pitää ymmärtää ja jos softa ei siellä puolella enää taivu niin sitten on aika siirtyä eteenpäin. Ja kustannustehokkuudenkin puolesta on varmaankin järkevää siirtyä valmiiseen softaan. Jos vaikka resursseja irtoaisia paremmin sisällön kehittämiseen. Ja moderointiin.
     
  12. yamaneko

    yamaneko Senior member

    Liittynyt:
    22.09.2005
    Viestejä:
    5,093
    Kiitokset:
    1
    Pisteet:
    118
  13. NoSkillZ

    NoSkillZ Regular member

    Liittynyt:
    13.04.2006
    Viestejä:
    288
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    26
    Ainakin omalta kohdaltani täällä käynnit harveni ja keskustelualueen seuraaminen loppui, koska näitä keskustelujen alaotsikoita alkoi olla liikaa. Nyt tuolla on varmaan 50 alaotsikkoa, ja nykyisellä keskustelijamäärällä alle puolet riittäisi.

    Sitä kuitenkin tulee jollekin alueelle mentyä lähes ainoastaan, kun on itsellä jotain ongelmaa ja siinä samalla voi vastailla muiden ongelmiin. Tuota aihealueviidakkoa ei viitsi huvikseen lähteä selailemaan yhtään.

    Kaikista alueista saisi yhdistettyä vähintään puolet. Osan voisi yhdistää yhdeksi otsikoksi.

    Foorumisoftana PHPbb tai vbullet on aivan mainioita.
     
  14. dRD

    dRD I hate titles Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    10.06.1999
    Viestejä:
    8,312
    Kiitokset:
    191
    Pisteet:
    143
    NoSkillz: Thanks, tuo on ihan totta ja tullaan korjaamaan samalla kun vaihdetaan forasoftaa toiseen.
     
  15. aba120

    aba120 Regular member

    Liittynyt:
    11.06.2013
    Viestejä:
    3,564
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    46
    Kannatan tota harventamista.Samoja asioita käsitellään monessa osiossa.
    Se vaan sekoittaa pakkaa.Jep uutta foorumisoftaa vaan kehiin,
    siitä se taas lähtee.

    Ja tämä siistimisharvennusleikkaus helpottaisi käyttäjien selailuja,sekä foorumin moderaattoreiden työtä,eikä tarvitse kahlata tuolla alaotsikkojen alaotsikkoviidakossa.
     
    Viimeksi muokattu: 10.09.2012
  16. friis

    friis Active member

    Liittynyt:
    25.02.2004
    Viestejä:
    1,203
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    66
    Kannatan myös harventamista, varsinkin kun foorumeilta löytyy huikea määrä väärällä alueella olevia postauksia. Ja ilmeisesti moderesurssit on niin vähissä ettei niitä edes siirrellä oikeille alueille.
     
    Viimeksi muokattu: 11.09.2012
  17. Peku

    Peku Active member

    Liittynyt:
    10.08.2010
    Viestejä:
    1,398
    Kiitokset:
    76
    Pisteet:
    58
    Osa alueista veks ja mobiiliversio kuntoon (ei pysty vastaamaan viesteihin, muuten aika näppärä)

    E: Tekisin tämmösiä muutoksia:
    -PC-rauta kohassa yhistäsin Tietokoneen näytöt ja Tulostimet, näppäimistöt ja muut tietokoneen lisälaitteet (<- nimeksi Näytöt, tulostimet, näppäimistöt ja muut tietokoneen lisälaitteet)
    Näytönohjain -keskustelu menis mahollisesti tuolla PC:n rautaan liittyvä keskustelu

    -Digitaalisesta videosta kaikki muut pois paitsi Aloittelijoiden digivideo-ongelmat ja keskustelu, Videon toisto ja Yleistä keskustelua digitaalisesta videosta

    -DigiTVssä tekisin vain yhen uuden alueen/osan DigiTV keskustelu/ongelmat

    -Pelit ja pelikonsolit kohassa yhistäsin PS2 ja PS3, Xbox ja Xbox 360

    -Yleistä keskustelua tietokoneista kohassa avast! - Tuki ja keskustelun yhistäsin Ajuri- ja softaongelmiin, Virukset ja haittaohjelmat - HijackThis -logit yhistäsin Virukset ja haittaohjelmat kanssa

    -Aloittelijoiden P2P-ongelmat yhistäsin Yleistä keskustelua P2P-ohjelmista kanssa ja nimeksi P2P-keskustelu ja ongelmat

    -Keskustelua kännyköistä kaikki muut pois paitsi Uutta puhelinta ostamassa ja Yleistä keskustelua kännyköistä (<- Yleistä keskustelua kännyköistä ja niiden ongelmista)

    -Kotiteatteri ja digitaalinen audio voitas yhistää (Audio nimeksi) ja "turhat" pois

    -Yleinen keskustelu kohassa pois nämä: Keskustelua elokuvista, Keskustelua TV-sarjoista ja Laajakaistaliittymät. Yhistäsin Digikamera ja valokuvaus -keskustelualue ja Videokamera -keskustelu. AfterDawn.com:n palauteloota ja Käyttäjien tekemät oppaat ylemmäs keskustelu alueissa/aiheissa/osissa

    -MP3Lizard.com / Artistit ja bändit pois

    -Arkistojen aarteet pois
     
    Viimeksi muokattu: 16.09.2012
  18. dRD

    dRD I hate titles Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    10.06.1999
    Viestejä:
    8,312
    Kiitokset:
    191
    Pisteet:
    143
    Peku123: Hyvä lista. Nyt pitää oikeastaan miettiä vielä se, että tehdäänkö tämä forumroomien yhdistely nyt vai forasoftan vaihdon yhteydessä joskus vuodenvaihteen jälkeen..

    Onko muilla kommentteja tohon Pekun ehdottamaan listaan?
     
  19. Pc_P

    Pc_P Regular member

    Liittynyt:
    28.07.2010
    Viestejä:
    2,517
    Kiitokset:
    3
    Pisteet:
    48
    Hyvä lista, mutta sääntöihin pitäisi sitten lisätä että ketjun otsikkoon tulisi aina merkitä mikä laite/asia on kyseessä. Ellei siellä jo näin lue en ulkoa muista...

    Näin foorumin lukeminen helpottuisi.
     
    Viimeksi muokattu: 21.09.2012
  20. Peku

    Peku Active member

    Liittynyt:
    10.08.2010
    Viestejä:
    1,398
    Kiitokset:
    76
    Pisteet:
    58
    Tehkää roomien yhdistely mahollisimman nopiaa. Jos muutokset kerää suosiota niin siinähän on sitten jo valmiiksi tiossa toimivaa pohjaa kun softa vaihtuu. Nyt kun on ilmeisesti moderaattoreitakin niin tämän saattas saaha vielä uuteen nousuun kun kattoo että pysyy kaikki paska pois käyttäjien silmistä. Tuo uutta tietokonetta ostamassa roomi kaipais semmosia sääntöjä että ilmotettais viestin aiheessa ainakin seuraavat asiat: kasaus vai ei, käyttöjärjestelmä, budjetti, käyttötarkoitus. Esim. Konetta HD editointiin max 1200€ sis. kasaus ja Win7
     
  21. Axu_

    Axu_ Moderator Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    14.10.2008
    Viestejä:
    9,819
    Kiitokset:
    239
    Pisteet:
    143
    Teenpä tälläisen vielä tänään. Itsekin joskus kaivannut moista, kun kolmatta kertaa saman päivänä joutuu kysymään mitä kaikkea pakettiin pitäisi saada. :)
     

Jaa tämä sivu