1. Tämä sivusto käyttää keksejä (cookie). Jatkamalla sivuston käyttämistä hyväksyt keksien käyttämisen. Lue lisää.

Pitäisikö laajentaa sivua arvosteluihin?

Viestiketju Palautetta ylläpidolle -osiossa. Ketjun avasi zazudee 13.02.2008.

  1. zazudee

    zazudee Guest

    Jaa miten niin? -No, tuli vain tuollainen mieleen.

    Elikkä siis, kun etsin Googlella elokuva/peli/musiikki-arvostelu sivustoja, eipä löytynyt kuin joku arvostelut.net jonka käyttäjäksi nyt vihoviimeisenä lähden. Afterdawn on Suomessakin jo kasvanut huomattavaksi nettivaikuttajaksi(Kuningaskuluttaja-ohjelmassa sivu katsottiin parhaaksi laitevertailu-sivuksi) jonka on(minun mielestäni) syytä laajentaa toimialaansa arvosteluihin. Olisin itse kiinnostunut hommasta, sillä aina tehtyäni kappaleen, eli "pakun" jonkun elokuvan teksteistä, yleensä katson elokuvan ja arkistoin omatekemäni leffa-arvostelun jonnekkin kovalevyn uumeniin. Olisi tuossa palstassa minulle tekemistä, jonka parissa tykkään olla. Mayby muutkin innostuvat asiasta, mutta katsotaan ensin. Lupaudun itsekin tekemään jotain kunnollista palstan eteen, jos sellainen tulee(ehkäpä moderaattoriksi tai vastaavaksi)

    Eihän me Erosia olla, mutta monen arvostelun liittäminen toisinsa saa varmasti jonkun katsomaan/jättämään väliin jonkun elokuvan.
     
  2.  
  3. Tekarit

    Tekarit Member

    Liittynyt:
    01.02.2006
    Viestejä:
    85
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    16
    Itsekkin olen tälläistä kaipaillut. Vois vaikkapas laittaa peleille ja elokuville yhteisen, sitten softalle ja lopuksi hardikselle.
     
  4. zazudee

    zazudee Guest

    Ja ihan omaan "Kategoriaan" eli yhdeksi tuon ylävalikon valinnoista voisi laittaa 'Arvostelut', jossa ne sitten olisivat.
     
  5. dRD

    dRD I hate titles Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    10.06.1999
    Viestejä:
    8,312
    Kiitokset:
    191
    Pisteet:
    143
    Idea on ihan hyvä, mutta pitäisikö tuon sitten olla sellainen "tietokantatyyppinen" -zydeemi laitevertailumme tyyliin, jossa on esim. elokuvia ja sitten niistä näkyy jotain tietoja ja käyttäjien arvostelut peräjälkeen tähtineen vai...?

    Viimeiseen liittyen, klikkaas tuota yläreunan "Laitevertailu"-nappia ;-)
     
  6. zazudee

    zazudee Guest

    No, sillain se olisi paras. MySql miehet vain hommiin. Elokuville olisi hyvä, että arvostelusivulla on ensin elokuvan kuva, sitten faktoja, sitten käyttäjien arvioita(PERUSTELUINEEN) ja lopuksi tähtiarvio. Mieluiten jokainen saisi tehdä uuden "artikkelin", joka täytyy tehdä sääntöjen mukaan, eli otsikoksi esim. Elokuva, The (2008). Artikkelin avaajan täytyy myös uppia tai linkittä kansikuva, jota voi moderaattorit tarpeentullen vaihtaa parempaan. Monimutkaista, eikö? Eli juuri niin kuin ehdotit ymmärsitkin jo.
     
    Moderaattorin viimeksi muokkaama: 14.02.2008
  7. dRD

    dRD I hate titles Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    10.06.1999
    Viestejä:
    8,312
    Kiitokset:
    191
    Pisteet:
    143
    Periaatteessa "koneisto" tuolle meillä on jo valmiina, tuo laitevertailun taustalla pyörivä viritys toimisi todennäköisesti tuohon ihan suoraan. Eli pistämme korvan taakse, ihan "just nyt" ei ehditä tuota hieromaan, kun tässä on sata muuta rautaa tulessa (mm. http://sv.afterdawn.com/ ...), mutta harkitaan, harkitaan.
     
  8. zazudee

    zazudee Guest

    Täytyyhän sitä ruotsinpojjiillakin olla jotain tekemistä...siis ihan vakavasti.
     
  9. Tarmo78

    Tarmo78 Regular member

    Liittynyt:
    04.07.2003
    Viestejä:
    610
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    26
    Laajentaminen elokuva- ja peliarvosteluihin tulee varmasti lisää mainosrahaa. Kyseiset teollisuudet suhtautuvat kuitenkin hyvin nuivasti p2p-ohjelmiin. Afterdawnissa niihin on perinteiseti suhtauduttu hyvin avoimesti ja toivottavasti tämä ei tule muuttumaan.
     
  10. zazudee

    zazudee Guest

    Kuuluuko ehdotukselle mitään? Aiotaanko tämä toteuttaa nyt sitten?
     
  11. dRD

    dRD I hate titles Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    10.06.1999
    Viestejä:
    8,312
    Kiitokset:
    191
    Pisteet:
    143
    Todennäköisesti peleille tällainen aletaan duunaamaan, kun keksitään ensin miten tuo jaettaisiin (eli tehdäänkö kullekin platformille oma alueensa vai lyödäänkö kaikki yhteen nippuun josta sitten voi haulla rajata). Ja toisaalta, mitä tietoja peleistä pitäisi olla saatavilla hinnan ja nimen ja platformin lisäksi?
     
  12. zazudee

    zazudee Guest

    Tyyppi, vuosi, kansikuva, hinta/laatu(perustuen arvioihin) ja tietokonepeleille tehovaatimukset näkyviin ja kenties linkki Can You Run It-palveluun.
     
    Moderaattorin viimeksi muokkaama: 14.03.2008
  13. dRD

    dRD I hate titles Ylläpitäjä

    Liittynyt:
    10.06.1999
    Viestejä:
    8,312
    Kiitokset:
    191
    Pisteet:
    143
    Eli siis genre, tyyliin FPS / RPG / jne?
     
  14. zazudee

    zazudee Guest

  15. Tarmo78

    Tarmo78 Regular member

    Liittynyt:
    04.07.2003
    Viestejä:
    610
    Kiitokset:
    0
    Pisteet:
    26
    Mielestäni ensin iso jako alustan mukaan. Nintendo/Xbox/Xbox360/PS1/PS2/PS3/PSP/tietokone. Ei välttämättä kuitenkaan kaikille vanhoille konsoleille omaa vaan ehkä pelkät Nintendo/Xbox/PS/Tietokone riittää.

    Muuta jakoa ei varmaan tarvitse, vaan pelin tietoihin voi sitten syöttää, genret (action, ajo, puzzle, seikkailu, rooli, simulaattori, strategia, sota, tasohyppely, urheilu ja ehkä jotain muita), konsoli tarkemmin (esim.pc, xbox, xbox 360, PS1, PS2, PS3, Wii, DS, Gamecube, joku muu), ikärajat, pelitalot, julkaisupäivä, ynnä muut. Semmoinen lisä nykyisiin laitearvosteluihin, että siellä voisi olla myös kohta "jos tykkäsit tästä pelistä katso myös peli XXXX" ja siihen pientä listaa vastaavista peleistä.

    Tietokonepeleissä voisi olla vaatimukset, kuten muisti, prossu ja näytönohjain. Suositusvaatimukset ehkä mielummin, kuin vähimmäisvaatimukset. Syystä että, usein pelivalmistajan minimilaitevaatimuksilla ei peliä voi pelata, vaan ne laitetaan tarkoituksella liian alas, vain peliä myydäkseen.
     
    Viimeksi muokattu: 16.03.2008
  16. zazudee

    zazudee Guest

    Hmm... Kyllä minimivaatimuksilla pelata voi...
     

Jaa tämä sivu