Hei! Ostin taannoin vanhaan antecin koteloon vähän osia jotta saisin vanhan läppärin tilalle "kunnon" pöytäkoneen. Windowsin asensin kolme kertaa uudelleen ennenkuin kaikki lähti toimimaan moitteettomasti, kerran joku intel chipset driver sai kaikki portit aina sammumaan kun windows käynnistyi (tätä en asentanut enää uudestaan) ja kerran steamista ensimmäisen pelin asennettua (eurotruck simulator 2) kone rupesi kaatuilemaan jatkuvasti (BSOD) Mutta nyt siis vihdoin sain koneen pelittämään halutulla tavalla ja pari päivää meni ongelmitta. Eilen asentelin sitten Skyrimin ja pelailin kaikessa rauhassa muutamia tunteja ongelmitta, jossain vaiheessa kesken pelin kone vain boottasi yhtäkkiä ja ei antanut mitään infoa mistä johtui. Takaisin pelille ja taas toimi. Tämän jälkeen ihan vain selainta käyttäessä yhtäkkiä kone taas kaatui (BSOD) ja tämän jälkeen konetta käynnistäessä näyttöön ja näppäimistöön ei tullut valoja/kuvaa. Muutamia kertoja koitin boottia sama juttu, luovutin jo kertaalleen ja ajattelin, että rikki meni. Noh hetken pidin päävirtakytkintä kiinni asennossa ja puoli tuntia myöhemmin kone käynnistyikin ja valot paloivat ja samantien BSOD. Taas odottelin puolisen tuntia ja koitin jälleen ja nyt kone käynnistyikin aivan normaalisti ja on ollut käytössä siitä asti ongelmitta päivän(pelejä en tosin ole koittanut pelata) ohessa minidumppia http://privatepaste.com/16dc42e80b/sepposaatanahttp://privatepaste.com/770331083e/sepposaatana2 Jos näillä alkuun. Iso kiitos jo etukäteen! -Karzatin ------------------------------------------------------------------ Vähän koontia ja mitä tehty vanha, 500W CCleaner ajeltu OTL logi BSOD-ongelma, uusi PC CPU-Z BSOD-ongelma, uusi PC AdwareCleaner OTL Fix SFC /Scannow BSOD-ongelma, uusi PC Ladattu asuksen sivuilta intel chipset driverit ja laitettu asentaen. 15.9 vika löytyi memtestillä, toisessa muistikammassa vikaa. BSOD-ongelma, uusi PC
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=nvlddmkm.sys+blue+screen+windows+7 tuosta on hyvä alottaa korjaaminen.. En usko virtalähdevikaan tässä ongelmassa, kyseessä todennäkösesti softapuolen probleema
Vanha virtalähde. 500W pitäisi riittää Kingston SSDNow V300 120 GB SSD 2.5" Intel Core i5 4670K 3.4 GHz LGA1150 Asus GTX750TI-OC-2GD5 GeForce GTX 750 Ti Asus Z97-K Intel Z97 LGA 1150 ATX-emolev Seagate Barracuda 1 TB 64 MB 7200 RPM 2x Kingston HyperX FURY 4GB Module - DDR3 1600MHz Tuohon nvlddmkm.sys hommaan tuntuu göögelillä löytyvän 10 eri ratkaisua ja 10 eri syytä ja joku mielenkiintonen lisää poista korvaa sys tiedosto winukkakansiosta cmd'n kautta mutta sitäkin näyttää ihmiset kokeilleen ja ei ole auttanut ja monilla tuntuu olleen 2 muutakin .sys päätteistä ongelman aiheuttajaa jotka ovat tuota testanneet. Odottelen vielä hetken jos tulis hyviä arvauksia tai mahdollisia ratkaisua tähän ongelmaan ennenkuin lähden kokeilemaan ensimmäisiä ohjeita tuon nvlddmkm.sys jutun pohjalta. --------------------------- Tuosta tuommonen, liittyneekö tuohon intel chipsettiin jota en asentanut? En mistään oikein saanut selvällä suomenkielellä vastausta pitääkö tuommoinen asentaa ja mikä sen virka on. Ensimmäisellä kerralla tosiaan kun tuon asensin(mukana tulleelta CD'ltä) niin bootin jälkeen ei usb portit toimineet ja asennusta en saanut viimeisteltyä joten pistin koko winkkarin uudestaan asentaen ja jätin sitten asentamatta tuon. Taidanpa pistää pelaten vähän skyrimiä, katsotaan jos sais koneen taas sekaisin ja saatais vähä lisäinffoo dumppeina.
Hei, voit myös koittaa ( System File Checker ) komentoa, joka skannaa Windows järjestelmän sekä myös korjaa virheelliset, vioittuneet, muutetut tai vaurioituneet tiedostot. Mene Käynnistä > Suorita : kirjoita sitten seuraava teksi: Koodi: sfc /scannow ------------ * Edit * Onko tietokoneesi puhdistettu pölyistä koska viimeksi? sillä vika voi johtua ylikuumentumisesta, joka pelaamisen yhteydessä syntyy. ------------
Onko tietokoneesi puhdistettu pölyistä koska viimeksi? sillä vika voi johtua ylikuumentumisesta, joka pelaamisen yhteydessä syntyy. Huomioi näytönohjain erityisesti.
Tuo System File Check täytyy suorittaa järjestelmänvalvojana eli klikkaa komentokehotetta oikealla ja valitse "Suorita järjestelmänvalvojana".
lämmöt tasasta 35-40 pelatessa ja näitä kaatumisia tapahtui ihan selainta käyttäessä myös. Kone kasattu tällä viikolla jolloin myös imuroitu ja käytännössä kaikki osat sisällä uusia ja pölyttömiä. Ei meinannut startata tuo enää jostain syystä. Odottelin 10min ja lähti käyntiin, raksutteli loppuun ja sulkeutui Liekkö mennyt vieläkään sys oppina, saattoi unohtua. Pitääkö tuon edes jäädä auki kun on raksutellut loppuun? Nyt taas kun koittaa niin ei aukea. ------------------- Pitkään suostuttelun jälkeen frendi sai taivuteltua etsimään netistä uusimmat chipset ajurit kun tuo SM Bus controller tuolla kummitteli. Pitkään intelin sivuja ihmeteltyä tajusin, että kyseinen chipsetti liittyy emoon ja sieltähän ne löyty asuksen sivuilta. Uusin versio tupiin ja yllätyspyllätys asennus sujui ongelmitta loppuun ja USB-portit ei kyykännytkään tälläkertaa! Nyt siis ei valittele tuotakaan enää. Nyt sitä Skyrimiä ja ja kaikkea muuta mahdollista ja mahdotonta ja katsotaan flippaako koko vehje taas. Jotenkin en jaksa uskoa, että tämä chipset driverin asennus nyt selvittäis kaikki ongelmat kun nuo alkuperäsessä kirjotuksessa mainitut viimeyön ongelmat oli vallan mielenkiintoisia. Katsotaan miten käy! Iso kiitos tässä vaiheessa jo kaikille osallistuneille! Pelkkä henkinen preesens antaa jo uskoa parempaan huomiseen!
Kyllä se musta ikkuna normaalisti jää auki ja kertoo tarkastuksen tuloksen. Normaalisti siis "Windowsin resurssien suojaus ei havainnut eheysvirheitä."
Oolrait. Palataan tähän kunhan saan koneen taas päälle. 10min kerkesin pelailla ja bluescreen pärähti ja näytöstä kerkesin lukea sen verran, että IRQL_NOT_LESS_OR_EQUAL. Nyt siis taas koneeseen kun lyö virrat niin näppis hiiri ja näyttö pimeenä. Löin päävirtakytkimen nyt kiinni ja odottelen hetken jos kohta käynnistyisi... vittu mosh, meneehän tämä vklp näinkin
Voi olla että koneessa onkin muistivika mutta ei mennä asioiden edelle. Tarvitsen tietokoneesi tiedot. Lataa CPU-Z * Asenna ja avaa * Kun ohjelma on käynnissä, paina " tools " > Save Report as .Txt > Tallenna tämä tekstitiedosto työpöydällesi. Lähetä se seuraavassa viestissäsi.
Itse myös mietin tuota muistihommaa kun päävirran kytkee pois ja odottaa hetken niin kone taas toimii, eikös tuo muisti tyhjene kun kaikki virta on saatu siitä pihalle En jostain syystä saa lisättyä liitettä ^.- ei tuo liitä tiedosto nappi tee mitn joten laitoin privatepasteen tämänkin Tuosta CPUZ infoja http://privatepaste.com/f6c2272536/eisaatana Tuosta uutta minidumppia, tälläkertaa siellä kummittelis LGSUsbFilt.Sys http://privatepaste.com/161e1be0fb/sepiperkele e. Vielä pari kaunista kuvaa e2. Vielä kerran asiasta kukkaruukkuun, ei tuo sfc /scannow tunnu vieläkään toimivan ihan niinku pitäis. Järjestelmävalvojana ei aukea ollenkaan ja muutenkin aukeaa sillon kun isltä tuntuu eikä ikkuna jää auki kun skannaus valmis. u.u e.3 Winkkari löysi nyt yllätyspyllätys about 20 "tärkeää" päivitystä joista osa jopa vuodelta 2012, laitoin nuo valumaan.
Pistä memtest pyörimään... Anna sen muutama tunti jauhaa rauhassa.. (Vaikka joittenki mielestä minuutti mukamas riittää)
Memory.dmp, listaa tapahtumia tietokoneesta, jos ohjelma tai windows kaatuu. ------ 1. Lataa CCleaner tästä. * Asennus: kieleksi suomi > Luo kuvake työpöydälle > muut täpät pois > sitten käynistä * Aja CCleaner ( Siivoja ) 2.Lataa OTL ( OldTimerListIt ) tästä. * Tallenna ohjelma työpöydällesi * käynnistä OTL.exe * Aloita tarkistus " Run Scan ". Kun tarkistus on valmis , saat näkyviin tekstitiedoston (OTL.txt) , jossa on listattu muutoksia 30 päivän ajan. Luo uusi viesti: Virukset ja haittaohjelmat - HijackThis -logit osioon. ja lisää OTL.txt -tiedoston sisältö viestiisi. ---------------------- Tämän jälkeen voit harkita Memtestin ajoa. Tässä tulevat ohjeet+info: -------- 3. Lataa Memtest86+ Memtest on pieni käynnistyksen yhteydessä ajettava ohjelma, jonka avulla käyttäjä voi havaita vikoja Ram-muistissa. Testit koostuvat erillaisista sarjoista kokeita. Yleiset muistin ongelmat: * Tietokone ei käynnisty. * Vääristynyt kuva näytöllä. * Tietokoneen kaatuilua, Blue screen normaalin käytön yhteydessä etc. etc.. Lataa Memtest86 ohjelma täältä. Voit ladata joko USB- tai CD-version ohjelmasta. Uudelleen käynnistys vaiheessa, Memtest käynnistyy automaattisesti ja aloittaa testit. Käyttäjä voi keskeyttää testit missä vaiheessa tahansa, mutta on suositeltavaa ajaa testi numero #8 asti. Huom! on tärkeää käyttää vain yhtä RAM-muistikorttia kerrallaan kun ajat memtestiä. Kun testit ovat valmiit. Toistat vain samat jäljellä olevilla Ram-muistikorteilla. Kuva ohjelmasta: Virheet: * Alla olevassa kuvassa näkyvät järjestelmän virheet ja ne tulivat tehdessä testiä #3. Esimerkki kuva. Lisää tietoa löytyy: http://www.tomshardware.co.uk/faq/id-1906201/test-memory-memtest.html http://www.wikihow.com/Test-PC-Ram-with-MemTest86 http://rog.asus.com/127362012/overclocking/memtest-user-guide-for-rog-motherboards/ - Nanna.N
ei tuo memtest kilistänyt mitään kelloja mutta tuommonen winukan joku judu löyty. Tuohon jäipi sitten säppiin eikä edennyt eteen ei taakse. Pistin bootaten ja tässä taas ollaan e. Ajelin tuota uudestaan eikä se mitään vikaa löytänyt ja tilttas tällä kertaa 25% kohdalle, reippaan 2h se siinä pyöri ja tämän jälkeen pistin bootaten.
Windowsin standardi muistitesti. Tämä testi on kaksi vaiheinen, jossa testataan muistien kirjoitus ja luku alueita. Jos virheitä löytyy testin aikana ne kirjataan ylös ja näytetään käyttäjälle seuraavassa käynnistyksessä. Virheitä havaitessaan muistitesti saattaa näyttää olevan pysähdyksissä, vaikka testi on vielä kesken. Huom. Vain jos testi kestää yli 30 minuuttia ilman mitään edistystä, olisi syytä käynnistää tietokone uudelleen.
Done! Tuo tuntu jämähtäneeen tuohon kuvan osoittamaan kohtaan. noin 10min odottelin ja esc ja f1 ei tehnyt mitään joten boottasin vaan niin käynnistyksessä ei mitään lokeja antanut. E. BTW Nanna huudatko hep jos tulee jotain "arkaluontoista infoa koneesta" näissä kaikenmualiman logeissa kun on niin paljon tekstiä, ettei kaikkea jaksa läpi lukea kun en niistä itse mitään ymmärrä niin poistelen niitä sitten tarvittaessa myöhemmin x)
Eli takaisin tänne! OTL Logi http://privatepaste.com/bbf8aaf3b8/asdvillegalle Extras http://privatepaste.com/03bc619361/asdasdjasdiasda
Ei huolta. Ihan jokaista yksityiskohtaa ohjelma ei kuitenkaan paljasta, vaikka paljon antavat tietoa. Avaa jälleen OTL.exe Kopioi ja Liitä alla oleva teksti, " Custom Scans/ Fixes tekstilaatikkoon ". Koodi: :OTL [CreateRestorePoint] FF - user.js - File not found FF:[b]64bit:[/b] - HKLM\Software\MozillaPlugins\@adobe.com/FlashPlayer: C:\Windows\system32\Macromed\Flash\NPSWF64_15_0_0_152.dll File not found [2014.09.10 01:47:46 | 000,000,000 | ---D | M] (No name found) -- C:\Users\Neo\AppData\Roaming\mozilla\Extensions [2014.09.13 04:04:27 | 000,000,000 | ---D | M] (No name found) -- C:\Program Files (x86)\Mozilla Firefox\browser\extensions [2014.09.10 03:12:27 | 000,000,000 | ---D | M] (No name found) -- C:\Users\Neo\AppData\Roaming\mozilla\Firefox\Profiles\k8mwuc15.default\extensions O13[b]64bit:[/b] - gopher Prefix: missing O13 - gopher Prefix: missing O21:[b]64bit:[/b] - SSODL: WebCheck - {E6FB5E20-DE35-11CF-9C87-00AA005127ED} - No CLSID value found. O21 - SSODL: WebCheck - {E6FB5E20-DE35-11CF-9C87-00AA005127ED} - No CLSID value found. :Files ipconfig /flushdns /c :Commands [purity] [resethosts] [emptyjava] [EMPTYFLASH] [emptytemp] Sitten paina Run Fix. Jos OTL haluaa käynnistää tietokoneen uudelleen, anna sen tehdä niin. Löytyy polusta: c:\_OTL\MovedFiles Ja lähetä tulokset seuraavassa postissasi. ---------------------- Lataa AdwCleaner tästä. Sulje kaikki avoimet ohjelmat ja Internet-selain tarkistuksen ajaksi. Tuplaklikkaa AdwCleaner.exe auki ja valitse " Scan ". Kun tarkistus on valmis, Valitse " Clean ". Tietokone käynnistyy automaattisesti ohjelman valmistuttua. Käynnistyessään, se avaa tekstitiedoston, jonka sisällön voit lähettää seuraavassa postissasi. ----------------- Vika tuskin on softa puolelta tai jos on niin... Onko mahdollista saada tätä ajettua?