Osaakohan joku jeesata tähän. Vielä 30.11 latasin erään klassikkopelin Android-version kaiken pelaamisen yhtenä isona videona, jossa on pituutta vähän vajaat 23 tuntia. Olen siis tehnyt tämän vahvistushomman, eli puhelinnumerolla vahvistamisen, kanavalleni jotta voin ladata 15 minuuttia pidempiä videoita. Raja pitäisi nyt olla 12 tuntia tai 256 gigaa, mutta jostain syystä ei enää anna ladata yli 20-tuntisia. Eräs toinen peli meinaan on, jossa youtube-kanavan kaupallistettuani jonkun pelin sisäisen musiikin takia tulot jaetaan mainoksista. Tämän pelin video on päälle 30 tuntia. Nämä olen saanut aiemmin ladattua, onko siellä rajoja jotenkin tiukennettu? Itsellähän on juurikin tähän pelin sisäiseen musiikkiin liittyen ollut pahimmillaan peräti yli 200 videoa, josta joutui poistelemaan biisejä. Voisiko jonain piilo-ominaisuutena olla, että jos näitä pelin sisäistä musiikkia sisältäviä videoita enemmän kuin määrä X mistä youtube herjaa, niin sitten jotenkin vaikuttaa tuohon millaisia videoita pituudeltaan voi ladata? Kuitenkaan yhtään varsinaista copyright strikeä ei tilillä ole. Näissä mainituissa videoissa oli sanktiona pelkästään jaetut mainostulot, tai kaikki mainostulot tekijänoikeuden omistajataholle.
En tiedä koska toi on muutettu, mutta tosiaan, raja on nykyään tuo mainitsemasi. https://support.google.com/youtube/...orm=Android#zippy=,my-video-is-larger-than-gb Ilmeisesti kuitenkin sen tuntirajan voi ylittää jos tiedoston koko on pienempi kuin 256Gt. View: https://www.youtube.com/watch?v=hED8c2oTAWA Alla olevalla YouTube-kanavalla on ihan vast ikään ladattuja 24 tuntisia videoita. Niin jotenkin sen saa onnistumaan. https://www.youtube.com/@mimilofichill/videos
Juu, tosiaan kun tiedostokoko on reilusti tuon 256 gigan alle, niin ihmeellistä miten se nyt ei annakaan enää noiden parin pelin kaltaisia videoita laittaa. Ja tosiaan ei mitään copyright strikejä ainakaan ollut, kerran tuli strike ja silloin oli tiukempi raja videoiden kestossa niin kauan, kun strike oli voimassa (tästäkin on jo kauan). Sen jälkeen en ole uusia strikejä hankkinut. Muutama noissa videoissa, jotka oli odottamassa tätä musiikin poistamista Youtuben editorilla, oli ennen toimiani estetty tietyillä alueilla. Tiedä sitten voisiko tällainen vaikuttaa, en tiedä. Yleensä kun tulee mikä tahansa tiliin olennaisesti vaikuttava sanktio, siitä tulee sähköpostia. Ja mitä tulee tuohon 256 gigan rajaan, sitä isompaahan se ei edes anna aloittaa ladata vaikka kesto olisikin alle 12 h. Joskus näissä on piilo-ominaisuuksia, mistä ei tunnuta paljoa huudeltavan Googlen puolelta. Kerran esimerkiksi kaupallistaminen yhtäkkiä lopetettiin tililläni. Ei mitään selitystä, miksi. Satuin huomaamaan, että parista pelistä oli kaksi eri walkthrough -urakkaa (pelin tehtävät omina videoinaan). Kun poistin tuplat, melko pian kaupallistaminen palautui. EDIT Googlen AI -vastaus oli muuten sitä mieltä, että jos kanavalla on useita jossain päin estettyjä videoita, se voi jotenkin vaikuttaa negatiivisesti kanavaan.
Juuh tuli tuosta lukiessa vastaan tapaus jossa henkilö sanoi olleensa 3 tuntia yhteydessä Googlen tukeen, eikä siellä siltikään osattu kertoa tuosta videoiden pituudesta varmuudella. Aihe on itselle tuntematon, mutta jotain mitä voisi vielä kokeilla, voisi testata jollain ihan turhalla yli 20 tuntia kestävällä videolla jonka kompressoi reilusti alle tuon 256 Gt: rajan. Varmistaa myös, että ei varmasti ole mukana mitään tekijänoikeuksiin mahdollisesti vaikuttavaa. Siis ihan överiksi vetämällä. Kokeilin tuolta Lofi-kanavalta ladata videota testiksi eräällä ohjelmalla. Näyttäisi olevan alle 50 gigaa parhaimmallakin laadulla maksimissaan ne videot joita testasin.