Eli kyseessä olisi modaus, koskien SATA johtoa. Miten on, toimisiko vai jäisikö toimimatta. Eli jostakin Metku.net:in kautta lueskelin jonkin kokoonpanon yhteydessä (en muista paljoa) että näin voisi tehdä. Toisin sanoen kyseessä oli vanhan Xboxin sisuksiin kyhätystä PC:stä jossa oltiin käytetty yhtä SATA piuhaa emolle, ja sen perään oltiin lyöty kaksi SATA väylää kiinni joista toinen meni DVD asemalle ja toinen SSD levylle. Tästä innostuneena tulikin mieleen että toimisikohan tuo esim siten että kytkisi vaikkapa kaksi tai kolme SATA päätä emolle samalla johdolla, ja samasta johdosta taas toiset kolme SATA väylää esimerkiksi kovoille? Eli riittääkö tuon yhden piuhan väylä siirtämään riittävästi dataa/aiheuttaako (kuten epäilen) muita konflikteja?
Oma villi veikkaus on, että jo kahden laitteen liittäminen samaan väylään aiheuttaa konflikteja. Päällimmäisenä tulee mieleen arvojärjestys kuten IDE:llä Master/Slave. Oletetaan, että yhteen väylään liitetään kaksi täysin identtistä kiintolevyä. Osoittuuko tieto varmasti juuri sille oikealle levylle ja jos esim. molemmat levyt kirjoittavat yhtäaikaa, miten kone varmistaa oikean levyn alkuperän. Toiseksi tulee mieleen väyläkapasiteetti. Joku SATA1 (1,5G) väylä tuskin jaksaisi puskea tietoa esim. kahdelle levylle, en usko että edes SATA2 (3,0G) riittäisi. Uusi SATA3 (6,0G) voisi riittää siirtämään tavaraa kahdelle levylle. Veikkaankin, että päällimmäisin konflikti tulee juuri tuon osoituksen kanssa jos samaan väylään tungetaan useampi laite. Mielenkiintoinen kysymys kaikenkaikkiaan. Alan tässä selvitellä asiaa, sen verran oma uteliaisuus heräsi
SATA laitteet ovat aina "master". Ne ovat emolla omassa "portissaan". Kaksi masteria samassa kanavassa ei toimi IDE:nä, joten ei toimi SATAnakaan. Siksi ei ole Y-kaapeleita satana. Ei ole mikään kauppiaiden salaliitto, jos metku.netissä olet jonku jutun nähnyt toisin. Tosin et paljoa muista. Tästä innostuneena ... Saan käsityksen että olet yhtä kaapelia kytkemässä, molempiin päihin 3 liitintä. Eli vain vähemällä kaapelin paksuudella haluat pelata. Enpä usko että 3 sata laitetta osaa erotella 'Hei tää on nappurin databitti, seittemäs on mulle ja perässä toisen naapurin ...' Olsi kiva nähdä se metku.net, niin tietäis mitä ne viritteli. ??? ??? Tapana on kutsua väyläksi sitä missä data kulkee. Myös kaapelin sisässä.
Kieltämättä mielenkiintoinen ajatus, mutta en usko, että väylä osaa kohdistaa operaatiot tietylle laitteelle, jos niitä on useampia samassa piuhassa. Lisäksi väylän impedanssi muuttuu haaroituksessa, mikä saattaa aiheuttaa luku- ja kirjoitusvirheitä. Kun vaan ehtisi, voisi tutustua asiaan tarkemmin.
SATA tukee tota hommaa. http://www.serialata.org/technology/port_multipliers.asp Mut kai sitä vaan on ajateltu et SATA portit vie niin vähän tilaa et niitä voi tunkee emolle tarpeeks. Siks ei tohon oo panostettu.
Olikin virta modi.... Sori, tuli tuossa eräänä iltana maisteltua olusia ja sotkin sivustot.. Mut tän siis löysin ja tätä mietein Ja samalla sotkin hieman, tsorry...
IDE laitteita menee 2 per kanava. Kaapeli on muodoltaan F enemmänkin kuin haaroitettu Y-kaapeli monessa laitteessa. usb:n voi haaroittaa vapaasti E-kampamaisesti tosi moneen (!virrankäyttö ratkaisee käryääkö yli 4:llä.) Samoin SCSI-kaapelissa (IDEmäinen latta) 7 vai 8 laitetta per kanava/väylä. SATA tietääkseni "matkii SCSIa", väylään/kanavaan menee enemmän kuin 2 laitetta. Jos emon sata liittimeen voi itse johtoa virittäen kytkeä useamman laitteen, niin miksei ole missään minkään sortin jako adpteria myynnissä? '1 sata to 2/4/' ties kuin moneen jako. Halvemmissa emoissa kun sata paikkoja ei ole montaa, monella loppuu kesken. Enkä usko että halpis emo on liittimien hinnan takia karsinut pieniä liittimiä emossa. Sunnittelu on käyttänyt hyväkseen senkin alueen, johdotusten vedot, vielä pienempää muuta komponenttia sille alueelle. Emossa useampi sata liitin on jo se "haaroitettu kaapeli". Mutta miksi joissain emoissa ei ole sitä sataväylän maksimi määrää liittimiä? Miksei ole jako adapteria? Onko littin emossa 'kaapelin haara' + 'laite tunnus' (vrt. scsi kaapelin haaroitus.). Master/slave tyylinen identifionti laitteelle on siinä emossa, liittimessä, siksi liitintä ei voi enään haaroittaa kahteen laitteeseen. Itse aiheutetussa koomassa nuo sivustot ja asiathan olivatkin sotkeentuneet. Virtaliitin on vapaa rajattomaan haroittamiseen. Kokonais virta laitteille on powerin rajallinen. 'Case closed'