Kuinka monella on käytösssä windows vista beta versiona? ne kenellä on, niin onko käytössä vain vista beta vai onko myös xp toisessa osiossa.
Eipä taida kukaan olla niin hullu että pelkän Vistan betan olisi koneelleen laittanut ainoaksi käyttöjärjestelmäksi..
mä oon testannu sitä RC1 ja sen verran hidas oli kyl vielä toimimaan et heitin menemään olin asentanu toiselle kovolle sen.
Testissä ollut useita beta versiota ja nyt toisena käyttiksine xp:n kanssa se ns. final eli versio numeroltaan 6000
Beta 2 oli. Muuten olisin pitäny niin kauan kun voi, mutta siinä ei toiminut tarvitsemani ohjelmat -> 2k tilalle. Asensin sen tietenkin eri levylle, jonka kaivoin esiin (edelleen sen levyn).
Taitaapi ny olla se vaihe, että sitte vasta visvaan kun xp ei enään perheelle piisaa... ubuntua kun ite käyttelen mieluusti.
Pääasiallisesti käyttämässäni koneessa on Vista muistaakseni RC2 ja XP. Kaikki ohjelmat ei oikein vielä toimi kunnolla Vistassa ja ajuritukikaan ei ole riittävä ainakaan tuossa versiossa, joten XP:ta tarvitaan.
En ole vielä kokeillut vistaa, mutta nyt joulukuussa pitäisi alkaa opetella asentamaan ja tutkailla vähäisen, työharjoittelu alkaa tammikuussa ja pitäisi vista hallita.
Sen asennus ja käyttö on varsin yksinkertaista, jos on joskus xp:tä käyttänyt. Paljoa uutta ei oikeastaan ole..
*bump* oli tylsää viikonloppuna ja korvasin läppärin gentoon ja xp:n vista rc2:lla, nyt se on siis ainut käyttis siinä =) saa nähdä kuinka kauan mutta johan toi on useamman päivän toiminut..
Tuli se Vista asennettua tuolle vanhalle ylijäämä 12gigan kovolle ihan testimielessä... Hienon näköinen se on mutta aivan liian kökkö käyttää. Tuntuu aika hitaalta käyttää ja niistä saamarin ilmoituksista pitäisi päästä eroon (aina kun haluat käynnistää jotain). Vakaudesta en vielä sano mitään, koska en siihen ole mitään muuta asentanut kuin Office 2007 sekä Firefoxin. EDIT: @teppoI Kiitti vinkistä.
Otappa UAC pois päältä (Control Panel-> User Accounts-> Turn on/off User Account Control-> Käynnistä uudelleen.) Itselläni ei ole kaatunut kuin kerran Beta 2.
toki, jos sinä maksat ;-) läppäriin käy vieläpä home basic (en tarvitse läppärissä niin paljoa mitään, varsinkaan aero:a kun ei toi näyttis (intel i915) tue sitä ajureillaan..) toki jotain verkko-ominaisuuksia varmaan karsittu, pitää katella.... rahaa nyt ei kuitenkaan ole joten rc2:lla mennään vähän pidemmällekkin
Ei tuo Home Basic niin kamalasti maksa, 116€. Mutta eipä sitä kannata ihan heti ostaa kun RC2 on käytännössä sama kuin 6000 build.
Tuli testattua pari beta versioo ja tämä uusin oli "ihan jees," vois sanoo että samalla tasolla xp:n kanssa. Sitten otin vistan poies ja linux tilalle.