Kävinpä tässä eräänä äskettäisenä päivänä Espoossa Länsiauto-Areenassa katsomassa erästä tanssikilpailua. Vaikka oltiin Suomessa, oli kaikkialla ainoastaan A4-arkin kokoisia kylttejä, joissa luki "video recording strictly prohibited" vain englanniksi, missään ei näkynyt kyseistä tekstiä suomeksi (videokuvaus ehdottomasti kielletty) eikä ruotsiksikaan (videoinspelning strängt förbjuden). Ja väärän kielivalinnan ja maan virallisten kielten puuttumisen johdosta olikin sitten aika paljon tuon kiellon rikkojia. Järkkärit joutuivat taluttamaan videokamerallisia ihmisiä ulos ehtimiseen. Mutta kysymys ei ole tässä. Kysymys on se miksi ylipäätään pitää olla kielletty. Mitään ei menetetä vaikka sallittaisiin. Onko syynä tapahtuman järjestäjän itsekkyys? Tilaisuudesta oli nimittäin kyllä tilattavissa "virallinen" DVD, mutta niistä kiskottiin todella kalliita hintoja. Finaalista 50 euroa, muista päivistä 30 euroa/päivä, eli koko nelipäiväisen tapahtuman DVD:t yhteensä 140 euroa! Tällaista käytöstä ei voi muuta kuin ihmetellä. Jos itse olisin ollut järjestäjä olisi yleisön omien videokameroiden käyttö tuossa tilaisuudessa ollut sallittu. Ja sitä paitsi oman videoinnin osalta on joustoa - voi kuvata juuri sitä esiintyjää jota haluaa, vaikka virallisessa DVD:ssä olisikin vain joku toinen kyseistä esiintyjää näyttämätön kuvakulma. Jos siis olisi sallittua - mutta kun ei ole ;(
Jokaisella suljetun tilaisuuden järjestäjällä on mahdollisuus kieltää kyseisen tapahtuman kuvaaminen/videoiminen/äänittäminen...
Lähetin asiasta palautetta tilaisuuden järjestäjälle sähköpostitse saman päivän iltana, jonka aamuna tilaisuus oli ollut. Vastausta ei vain ruvennut kuulumaan, kunnes itse muutama päivä sitten etsin kyseisen yrityksen puhelinnumeron ja tartuin kännykkään ja valitsin kyseisen numeron. Videointikiellon osalta järjestäjä totesi, että hän oli vain apinoinut vastaavien ulkomailla järjestettyjen aikaisempien tilaisuuksien käytäntöä eikä itsekään oikein ymmärtänyt miksi hän niin teki. Sanoin että ulkomaalaisen järjestäjän toimintatapaa ei välttämättä kannata apinoida tässä asiassa ja suosittelin lämpimästi että jos sama taho eli espoolainen tanssikoulu DCA joskus saa järjestettäväkseen uudestaan saman tilaisuuden eli European Street Dance Championship kilpailun, jätettäisiin videointikielto määräämättä ja sallittaisiin videokuvaus myös yleisölle eikä vain kuvausluvan erikseen saaneille rajatuille tahoille. En kuitenkaan ehdottomasti kieltänyt videokuvauksen kieltämistä, vaan suosittelin vain kiellon määräämättä jättämistä ja sitä että jos kielletään ilmaistaisiin kielto myös paikallisella kielellä. Mitä DVD-levyjen hinnoitteluun tulee, bisnes jäi tappiolliseksi, koska yritys, jolta DCA oli alihankkinut DVD-kuvaukset ja DVD-levyjen valmistuksen, osoittautui jälkeenpäin ilmeisen ammattitaidottomaksi. Yhdelle DVD:lle väittivät mahtuvan vain kaksi tuntia, vaikka todellisuudessa sinne mahtuu enemmän. Ja sitten valmistivat vielä nuo DVD:t siten väärin, että sinne ei mahtunut kahta tuntia enempää per levy. Joten finaalin DVD:t (50 e) tilanneille oli lähetettävä peräti yhdeksän levyn nivaska. Tämä kyllä selittää hieman sikakalliin hinnoittelun perusteita, mutta ei perustele sitä miksi yleisöön kuuluvat eivät itse omaan yksityiseen käyttöönsä saa kuvata ilman että järkkäri heti heidän videokameransa nähdessään taluttaa videokameroitaan käyttävät pääsymaksun asianmukaisesti maksaneet katsojat ulos Länsiauto-Areenasta. Kuten aiemmin totean, jos itse olisin ollut järjestäjä, olisi videokameroiden käyttö lippunsa maksaneille katsojille ollut sallittu, ja totesin tämän myös puhuessani puhelimessa DCA:n johtajan kanssa tästä asiasta.