Kun ajattelee takavuosien käyttöjärjestelmiä, jotka käyttivät Dossia, niin tuntuu tuo aika kivikautiselta. Varmasti nämä nykyiset käyttöjärjestelmät ja niihin liittyvät palvelut ovat tulevina vuosina aivan yhtä alkeellisia. Mitä arvelisit käyttöjärjestelmästä, joka muodostuisi peruspaketista. Sitä sitten laajennettaisiin kunkin koneen ja käyttäjän tarpeiden mukaan lisäpaketein. Vähän samaan tapaan kuin Linuxeja nykyisin voi rakentaa paremmiksi. Erotuksena vain, että lisäpakettien merkittävimmät osat olisivat jo asennuslevyillä ja harvinaisempia saisi sitten käyttiksen kotisivulta. Lisäksi erilaisille käyttäjäryhmille olisi jo valmiiksi koottuja lisäpaketteja. Muilla ei-kaupallisilla ja kaupallisilla ohjelmilla voidaan sitten vielä hienosäätää ja tarjota aivan erityisiä herkkuja eri asioiden harrastajille (kuten nytkin on alettu tehdä.) Entä viat? Nythän käyttisten valmistajat lähtevät siitä, että heidän osuutensa päättyy suunnilleen siihen kun käyttis on jakelussa ja maksut saatu. On toki neuvontaa, jatkuvaa ohjelman täydentämistä jne. mutta pulmakysymyksissä pitää kääntyä muiden käyttäjien puoleen. Miten täynnä netti onkaan pulmakysymyksiä ratkovia palstoja ja foorumeita... Uudessa käyttiksessä olisi inforuutu, joka tulee virheen sattuessa. Siinä on selväkielellä virheen nimi ja numero (englanniksi ja käyttiksen omalla kielellä). Sen jälkeen ohjelma ottaa yhteyden käyttiksen valmistajan tiedostoihin ja servereihin, joihin se antaa tiedot sattuneesta virheestä, koneen tilasta jne. Nämä analysoivat virheen ja korjaavat virheen ao. koneessa, jos se on näin korjattavissa. Jos ei ole, niin saadaan selkokielinen raportti, mikä on vikana ja mitä pitäisi tehdä. (Ei enää, että ota yhteys käyttäjäfoorumeihin...!) Korjaaminen olisi yksinkertaistunut: Viallinen paketti pois ja uusi tilalle! Laiteajureista vastaavat laitteiden valmistajat. Mutta niiden helposta saatavuudesta ja päivitystarpeesta vastaakin käyttiksen valmistaja. Sen automaattiset analysoijat selvittävät ajurien tilan ja vertaavat uusimpiin (ei vaikeata ollenkaan). Käyttiksen valmistaja saa periä "tarkastus-hyväksymismaksuja" laitevalmistajilta. Kun peruskäyttis ladataan se ei sisällä kaikkia mahdollisia ns. palveluita ja vastaavia. Moisten palvelujen säätely tapaan automaattinen-manuaalinen-ei käytössä olisi heitetty hirtoriallisena jäänteenä romukoppaan. Palvelut toimivat taustalla automaattisesti ja vain erityistapauksissa niitä tarvitsee säädellä. Uudet lisäkkeet lisäävät omat tarvittavat palvelunsa ja apuohjelmansa. Käyttiksen palvelusivut huolehtivat koneen siivouksesta ja rekisterin puhtaudesta automaattisesti. Entä virukset ja haittaohjelmat? Niiden kohdalla on siirrytty kokonaan tai pääosin rautapuolelle. Virustorjunnasta huolehtii prosessori ja palomuurista emolevyyn tai modeemeihin kuuluvat piirit. Jos ne tarvitsevat täydennyksia tai säätelyitä, niin se tapahtuu automaattisesti ko. raudan valmistajien toimesta. Entäs sitten miten käy nykyisten tietokonehuoltojen ja vastaavien sekä lukuisten ammattilaisten, kun kehitys menee tähän? Hyvin käy heidänkin. Ei työt lopu, sillä nyt ihmisillä on aikaa todella parannella ja viimeistellä koneitaan eikä keskittyä vain niiden ylläpitämiseen teko- ja lisähengityksellä. Uusi kehitys on aina tuonut lisää työtä ja mahdollisuuksia, ei ne hommat lopu ammattilaisilta, vaikka systeemit paranee. Yksi lisäpaketti, jonka tuottaa käyttisten valmistaja tai vaikka joku kaupallinen yritys on nimeltään "Tiedä mistä maksat netissä" (työnimi!). Se on ohjelmapaketti, joka selvittää netissä olevien ohjelmien ja palveluiden todellisen hinnan tilaajalle. Vrt.: kaupan oleva ohjelma ei ole välttämättä ilmainen, vaikka "saat ladata" sen ilmaiseksi. Eli ohjelmakokonaisuus, jonka tehtävä on tervehdyttää ja tehdä reiluksi yhä kasvavaa kaupankäyntiä netissä. Ko. pakettiin kuuluu Musta lista, johon pääsevät ne kaupalliset tai muut tahtot, jotka omituisin keinoin pyrkivät saamaan palvelunsa kaupaksi. Mitä arvelet? Koska näitä asioita tapahtuu? Tuntuu siltä, että tapahtuu sitä verkkaisemmin, mitä tyytyväisempiä nykykäyttäjät ovat siihen armolliseen palveluun, josta tietokoneen käyttäjät tänään pääsevät "nauttimaan". Voi olla myös, että mitään suuria kehitysaskelia ei kaupallisista syistä voida ottaa (osakkeenomistajat ja kurssit). Tehdään vain pieniä faceliftejä aina joskus, niin saaadaan jatkuva tarve uusille ohjelmille ja laitteille. Paransihan Sergei Bubkakin aikoinaan maailmanennätystään aina vain sentti kerrallaan. Mutta jos "meidän ennätyspalvelumme" ei parane ollenkaan, vaan jämähtää tähän?
Olet oikein järkeillyt asiaa Joo tuohon suuntaan ollaan monessa asiassa menossa. Tuohan on hyvin pitkälti ideologisesti sama asia, kuin monen "tavallisen" palvelun siirtyminen verkkoon. Nykyäänhän on jo olemassa vaikka mitä palveluja, mutta uusia tulee kuin sieniä sateella. Tuollaiseen muotoon en usko vähään aikaan softakehittäjien ja laitteistovalmistajien yhteistyön yltyvän. Nykyään(kin) on näkyvissä suurten yritysten mentaliteetti, jossa heidän tuotteensa on paras ja jos jollain muulla tuotteella on ongelmia sen kanssa, niin voi voi. Tämä näkyy erityisen hyvin esim. Microsoftilla. Yksi erityisen huono puoli löytyy tuosta ajatuksesta, että käyttöjärjestelmä pilkottaisiin osiin, joista jokainen voisi asentaa mieluisensa. Nimittäin tavallinen taatelintallaaja, joka ei tietotekniikasta ymmärrä hölkäsen pöläystä voisi olla huuli pyöreänä, kun pitäisi verkosta ladata uusia käyttöjärjestelmän osia. Mistä tietää, mitä osia pitäisi ladata ja asentaa? Uskaltaisin väittää, että jos niiden osasten ohjeistus olisi pidempi kuin kaksi riviä, nostaisi valtaväestö kädet pystyyn siinä vaiheessa ja taas kolkuteltaisiin näiden foorumien ja osaavien ystävien ovia (huoltoon ei tietenkään viedä, sehän maksaa). Ideana tietysti hyvä, ei tarvitsisi maksaa turhasta.
Tuossa oli jo muuten joitakin olemassaolevia asioita. Esim. jos käyttelee Linuxia, sen voi koota osaavana henkilönä tarpeen mukaan ja työntää vaikka USB tikulle koko käyttiksen. Ja jotkut distrot, kuten Debian, kyllä testaavat noita kerneleitä, ajureita ja muita ennenkuin sanovat niitä 'vakaiksi'. Silti veikkaisin että aika kauan menee ennenkuin päästään moniin mainitsemistasi asioista ja epäilen olisiko kehitys edes haluttavaa. Markkinatalous voi esimerkiksi tapella aika pitkään vastaan, nytkin monella laitteella on kiire markkinoille, ja vakaat täysin toimivat ajurit tulevat perästä päin. Toinen ongelma on se että käyttöjärjestelmien virheiden diagnostiikka ei ole kovinkaan kehittynyttä. Itse en ole vielä ainakaan huomannut käyttöjärjestelmää tai sovellusta joka osaisi itse päätellä mistä virheestä on kyse ja mistä se johtui. Ne pysähtyvät yleensä siihen kohtaan missä virheellä on merkitystä. Ulkopuolisen voi olla hankala määritellä mistä se johtuu, kun ei koneen äärelläkään toimija asiantuntija sitä aina tajua. En ole myöskään ihan vakuuttunut tuon raudan eduista esim. virustorjunnassa. Kyllä se rautakin toimii softalla, erona vaan se että raudassa olevien virheiden takia pitää vaihtaa koko rauta. Ei oikein ihastuttaisi tilanne jossa joku tosi hAXteri aiheuttaa sen että muutama miljoonaa käyttäjää joutuu vaihtamaan rautaa sen takia että kysrinrn hAXteri on keksinyt virheen itse raudan tasolta virheen jonka takia siitä pääsee läpi kuin veitsi voista mutta jota ei voi korjata helposti ohjelmallisesti.
Aina voi sanoa, että hyvä voisi olla, mutta kun kuitenkin...Onhan meillä kaikilla jonkinlainen voima pitää totutut asiat ennallaan ja uusien asioiden kokeilu on aina riskialtista. Mutta - jos ei mitään uskalleta ei mitään voitetakaan. dr.dr:lle on todettava, että "ehdotinkin", että asennuslevy(i)llä jo on valmiit paketit kaikille yleisimmille käyttäjäryhmille. Eli juuri niille, joiden sormi voisi suuhun mennä. Paketteja esim.: Kotikäyttö, Yrityskäyttö, Tehokäyttö, Pelikäyttö, Viihdekäyttö (audio-video) jne. Niitä ei siis tarvitsisi verkosta ladata. (Muutenkin verkosta lataamiset automatisoidaan mahdollisimman pitkälle.) Markkinatalouden luomat esteet totesin ja ne ovat vakavat. Sen sijaan en voi allekirjoittaa sitä, että koneiden virheiden analysoiminen olisi tulevaisuudessa liian vaikeata. Jo nyt esim. Microsoftilla on ammattilaiskäyttöön erilaisia virheenanalysointiohjelmia. Ja todettiin, että Linuxeillakin on askeleita samaan suuntaan. Kaupallisesti valmistetaan lukuisia vaativia analyysi- ja diagnostiikkaohjelmia, jotka vain ovat hinnoiltaan tavallisten näpyttelijöiden ulottumattomissa. Muutamassa sekunnissa netissä toimivat ohjelmat selvittävät, mitä ajureita koneessasi on (minulla esim. 19 kpl) ja mitkä niistä vaatisivat päivitystä. Näytönohjaimesi saadaan koeajettua. Jne. Raudan tehtäviä virustentorjunnassa en ole itse "keksinyt". Olen lukenut, että raudan valmistajat sellaisia kehittelevät. Oli niin tai näin, niin pääasiahan on, että virukset, haittaohjelmat ja roskaposti ovat tämän päivän tietotekniikan pahimpia vitsauksia. On vaikea kuvitella,että tulevaisuudessa olisimme yhtä alkeellisessa pisteessä kuin tänään! Juuri se, että me sanomme, että voisi olla hyvä, mutta ei mahdollista, johtaa siihen, että saamme edelleenkin sitä mitä tilaamme.;=) Suomalainen on erityisen sopeutuvainen. Ei ollut kuin hauskan erikoista kun Hämeenlinnan torilla ihmisille myytiin tuuttijäätelöä ilman tuuttia suoraa kännyyn (jos joku muistaa puhuttelevan tapauksen). Kiva, että tulevaisuuden visiot herättää keskustelua! Kaikkea ei ole vielä menetetty.
Joo, AMD:n uusissa Athlon 64 bittisissä on myös virustarkistus kun käyttöjärjestelmä käynnistyy. Muistaakseni siirtää tietyt käynnistyksessä tarvittat käyttöjärjestelmän osat jonkinlaiseen suojattuun tilaan joka estää niiden muuttamisen. Itse en kumminkaan ihan heti keksi mitenkä rauta ratkaisi ongelmia noin yleisesti. Samaa matematiikkaa ja universumia ne ovat kuin lukot tai nykyisetkin ohjelmat, joita matematiikan lait koskevat yhtälailla. Suurin hyöty raudasta voi olla se että voida luodia osioajoita ei ehkä pääse muuttamaan ohjelmallisesti ollenkaan vaan toimivat yksisuuntaisesti, ja ne osat voivat olla sellaisia jotka huolehetivat esim. salauksesta. Noin voidaan, ainakin teoriassa, varmistaa että aina osia ohjelmistoissa jotka toimivat niinkuin pitäisi ja kukaan ei niitä ole päässyt muuttaamaan. Itse kumminkin hieman epäilen että tuo ei ole mikään oikea ratkaisu mihinkään. Se että on yksi murtamaton osa monimutkaisessa ketjussa, ei tee siitä koko ketjusta oikeasti vahvempaa, koska se on niin vahva kuin sen heikoin lenkki on.
Siis mitäs utopiaa tuossa oli... tuohan täsmää melko tarkkaa nykyiseen windowsiin...? Levyllä tulee helposti asennettava peruskäyttöjärjestelmä, jonka ilmaiset lisäosat löytyvät samalta cd:ltä, Kukin voi laajentaa windowsiaan oman tarpeensa ja halunsa mukaan, esim. office sun muut ohjelmat, tai kolmannen osapuolen sovellukset, Virheistä tulee ruutuun inforuutu, joka sallittaessa lähettää microsoftille virheraportin, Yleisimmät laiteajurit löytyy automaattisesti, jos vaan sallii laiteasennuksen ottaa yhteyden ajurien latausta varten (kaikkien lisälaitteiden ajureita ei kai kukaan voi olettaakkaan löytyvän käyttöjärjestelmän laatijalta) Käyttöjärjestelmä toimii automaattisesti ilman erityistä säätämistä, mutta se joka osaa ja haluaa voi sen säätää mieleisekseen, ja myös valmiita ohjelmia ja komentoja löytyy reilusti (komentokehotteina) Parantamisen varaa toki on, siksihän jatkuvasti kehitetäänkin uusia versioita, mutta tulevaisuuden käyttistä ei voi etukäteen kehittää koska kukaan ei voi täysin tarkasti ennakoida rautapuolen kehitystä...
Omasta mielestäni toi otsikko kuvaa todella hyvin tätä koko keskustelua...eli siis utopiaa. Jos virukset, haittaohjelmat ja roskaposti ovat vitsauksiasi, niin todennäköisesti käytät windowssia ja kirjoitat sähköpostisi netissä jokaiseen/joka toiseen ruutuun, jonka vieressä lukee "e-mail". Suurin osa ihmisistä ei haluaisi ikinä ton tyyppistä käyttöjärjestelmää, joka kertoisi käyttäjän tekemiset jollekkin taholle, joka tätä hommaa pyörittäisi. Eli vaikka käyttö olisi helppoa, niin ei siinä paljon "rautaviirustorjunnat" auta, jos sallit esim. microsoft tyyppisen yrityksen tehdä koneellasi mitä vain (nykyäänhän ne jo kerää tietoja windows käyttäjiltä aina päivityksien yhteydessä).
Saa nähdä mitä Windows Vista tuo tullessaan, paljon lupauksia mutta nähtäväksi jää kuinka moni niistäkin loppupeleissä täyttyy. Kuulemma pelit päivittyvät itsestään ja ajurit pysyvät ajantasalla.
Juppe22:lta on kysyttävä, että mistä tiedät, mikä minua tai konetani vaivaa tai millaisia nettitapoja mulla on? Ehkä muotoilit totemuksesi jotenkin oudosti, sillä eihän tässä ole kysymys kenenkään henkilökohtaisista ongelmista tai tavoista vaan yleisistä käytännöistä. Ehkä tarkoitit, että KAIKKI jotka tekevät mainitsemallasi tavalla ovat tosiaan alttiita viruksille ja roskapostille. Mutta et kai myös väheksynyt tätä ongelmaa (yleisellä tasolla!)? Kyllä tämä on niin selvä ongelmakokonaisuus ja sen kustannukset huimaavia summia, niin että sitä ei voi mitenkään ohittaa jos tulevaisuutta kaavaillaan. Joka on ollut mukana tietokoneajan alusta lähtien tietää, millainen kehitys tässä asiassa on ollut. Ja se on muuttunut aivan viime vuosina yhä hirveämmäksi. Mitä siihen itse ehdottaisit? LISÄYS: Microsoftilla ja lähes millä tahansa ohjelmalla on jo nyt täydet keinot tietää ohjelmistasi koneessa. Sen sijaan jos mulla on jotakin salattavaa, niin kyllä sen voin taatusti järjestää niin, että Microsoft eikä kukaan muukaan siitä tiedä. Tavallisilla ihmisillä ei ole koneillaan tällaisia salaisuuksia, jos niiden ohjelmat ovat alkuperäisiä. Microsoftia ja muita eivät henkihökohtaiset asiasi yhtään kiinnosta, kylläkin tavat ja aktivitetti, jolla konettasi käytetään. Käyttäjälle nuo tiedot ovat suunnilleen yhdentekeviä, vaikka ehdottomasti kyllä kiusallisia tavallaan yksityisyyteen puuttuessaan. Uudet käyttikset - se Vistakin - eivät tehne poikkeuksia nykyiseen tietojen keräämisessä. Olisiko vain vähitellen asennoiduttava niin, että jos kanava toimii myös toisinpäin käyttäjän hyödyksi, se voisi olla siedettävissä?
Yleisellä tasolla...toteamuksen muoto oli tarkoituksella outo... No periaatteessa en väheksy yleisellä tasolla, mutta toisaalta asia ei itseani sen suuremmin myöskään häiritse, joten enpä oikeastaan jaksa ehdottaa siihen yhtään mitään. Kannattaa muistaa, että tää koskee vain periaatteessa suljetun lähdekoodin ohjelmia... Onko jotain todisteita, että microsoftia ei käyttäjien henkilökohtaiset tiedot kiinnosta?? Ja joka tapauksessa noiden tietojen kerääminen on hyvinkin arveluttavaa...
Omalta osaltani katson, että tämä keskustelu on tullut päätökseensä. Kukin on varmasti sanonut sen, mitä halusikin. Ehkä hän, joka on näitä lukenut mutta ei tähän kirjoittanut, voi todeta, että keskustelu olisi kyllä voinut olla antoisampikin. Kun itse olin mukana, on siihen sanottava, että teimme parhaamme ja tähän sitten pystyimme ;-)