Kylmiä tosiasioita Jos sanotaan kukaan ei muista tekijänoikeuslain tapahtumia, on pahasti väärässä. Rouva Karpela näytti ainakin pätevyytensä kyseiseen tehtävään. Ihmettelen vain, että piti valita näinkin vastuulliseen tehtävään näinkin kokematon. Olisihan tarjolla ollut kokeneempia ehdokkaita kuin vähävaatteisissa kuvissa poseeraava malli, jonka tärkeimmäksi tehtäväksi on tullut johtaa viestintäyhteiskuntamme kehitystä. Itse kunnioitan kansanedustajia suuresti, mutta tehtävään kuin tehtävään pitää valikoida pätevyyden perusteella sukupuoleen katsomatta. Jälleen kerran lävitsenäkemöttömyys on mennyt tiedon ja taidon ohitse. En yhtään ihmettele, että yritykset eivät investoi tulevaisuuden teknologioihin Suomeen. Toinen esimerkki vastaavanlaisesta tapahtumasta on Suomen asevelvollisuuslaki, joka on alunperin perustettu 1878 Venäjän vallan alla. Onhan Suomella "armeija", mutta millä hinnalla. Yhteiskunnassamme puhutaan jatkuvasti siitä kuinka nuoret pitää saada työelämään aikaisemmin. Eduskunnan näkökanta sotii pahasti vanhaa tyrännilakia vastaan, joka riistää nuorilta vapauden ja on kaiken lisäksi YK:n ihmisoikeuksia vastaan. Tiedän paljon potentiaalisia henkilöitä, jotka suunnittelevat haastetta Suomelle EU:n ja YK:n korkeimman oikeuden eteen asian johdosta. Tasa-arvo -kysymyksenkin perusteella kyseinen laki vuotaa pahasti, sillä isänmaallisuus kuuluu myös kauniimmalle sukupuolelle. Koko nuorisolle voitaisiin järjestää yhtäläinen ja tasapuolinen palvelus, joka antaisi kaikille tulevaisuudessa yhä enemmän tarvittavaa johtaja-ainesta. Eihän moni nuori kävisi koulussakaan, jos heitä ei sinne pakotettaisiin. Onneksi olemme EU:ssa ja sieltäpäin sentään painostetaan Suomea muuttamaan asevelvollisuuslakiaan. Ei tämä kauan näin voin jatkua, sillä tämän vuoden puolustusvoimien budjetissa oli 50 miljoonan euron vaje. Tämä pyrittiin kattamaan lakkauttamalla varuskuntia, mikä ei voi jatkua loputtomiin. Kaiken tämän kärsimättömyyden kruunaa myös Suomen puolustusministeri Seppo Kääriäisen lausunto viime vuoden syksyllä suorassa TV-lähetyksessa TV2:n kyselytunnilla. Siinä hän väitti, että kaikki armeijan käymättömät ovat kykenemättömiä johtajiksi. Näin hän mustamaalasi kaikki Suomen naiset. Päättäjien puhuessa molemissa laeissa rahan säästämisestä yleisessä asevelvollisuus- ja tekijänoikeuslaissa on korkea aika kysyä säästääkö tämä vapauden riistäminen oikeastaan rahaa. Näiden lakien ainut tarkoitus on riistää luovuus. Tiedän useita, jotka ovat vahingoittaneet itseään pysyvästi, etteivät tarvitsisi mennä armeijaan - tämäkö on demokratiaa? Kaikkien näiden asioiden lisäksi Suomessa tikittää hitaasti, mutta varmasti aikapommi. Vanheneva väestörakenteemme pakottaa nuoret entistä aikaisemmin töihin ja paljon huonommilla palkoilla kuin mitä oli nykyisillä eläkeläisillä. Myönnän, että "palkat" ovat kyllä korkeampia kuin ennen, ja työtä riittää. Tämä on kuitenkin vain pintapuolista, sillä toiselta puolelta taas nostetaan tuloveroa, sillä yhteistäkuntamme ei pysy pystyssä ilman sitä. Ja kyllähän työtä riittää vanhusten hoidossa, muttei sitten muussa. Masentava tosiasia on se, että Suomella on valtava laina, joka meidän pitäisi hoitaa - miten - ei nykyisillä keinoilla. Muistissani on vielä eläkkeiden korotus kymmenellä eurolla, joka vastapuoleksi osittain katetaan vähentämällä rahaa tuotekehityksestä ja Suomen tunnetuksi tekemiseen käytettävästä rahasta, joka on nykyiselläänkin Euroopan pienimpiä tai pienin suhteutettuna bruttokansantuotteeseen. Nyt ei ole aika pysyä paikallaan vaan asioihin pitää vaikuttaa! ~ Kokenut ~
Yhdessä asiassa voin olla samaa mieltä, asioihin ei ole perehdytty myöskään tätä tekstiä kirjoitettaessa Olet aivan varma, että hänet on valittu juuri tämän takia? Tämä meni täysin ohi meikäläiseltä nauroinpahan ainakin makeasti D Nimenomaan EU on painostanut Suomea esimerkiksi tässä tekijänoikeusasissa, joten jos asioista jotain tietäisit niin.. nojoo.. koko jutun pointti on edelleen hakusessa, niin jätämpä sanomatta Mietippä nyt tätäkin lausetta uudestaan. Oivoi.. ihan kiva kun tulet meille purkamaan tuntojasi, mutta ei tätäkään nyt aivan tosissaan voinut ottaa Meni kahvit väärään kurkkuun D
Tainnu postisetä tuoda kutsun kutsuntoihin... kun noin alkanu asevelvollisuusasiat ahdistamaan :-D Itse armeijan käyneenä olen kyllä ehdottomasti asevelvollisuuden kannalla, en pelkästään maanpuolustuksen takia vaan sen 'kylmän tosiasian' takia että siellä todellakin, ainakin siihen aikaan kun itse sen kävin lähes 20 vuotta sitten, oppi jotain siitä että kaikessa ei vastaan urputtaminen auta, vaan joskus on parempi tehdä niinkuin käsketään ;-) Kaiken kaikkiaan se on hyvin opettava kokemus, ja jälkikäteen ajatellen sieltä jää mieleen vain hyviä muistoja, vaikka se sillä hetkellä älyttömältä touhulta tuntuukin.
14 vuotta tulee nyt siitä,kun portista juoksin helvetin lujaa....Onhan se tosi asia,että aika kultaa muistot.Kyllähän se tosiaan siihen aikaan kun me oltiin armeijassa,oli aivan eri meininki.Eihän se saamari ees kestä nykyään kun 6kk.Nykyistä loma-meininkiä ei vanha voi muuta kuin ihmetellä...Ja,vielä jaksetaan valittaa.Olkaa ainaki iloisia siitä,että teillä "nuoremmilla" on sentään naisia siellä.Ei ollut minun aikana...
Niin paljon tekstiä,mutta niin vähän asiaa. Jokaisella suvereenilla maalla tulee mielestäni olla uskottava puolustus, näin myös suomella. Kuten olemme lähihistoriasta voineet nähdä, ovat kaikki sodat jossain vaiheessa päätyneet ns. sissisotaan ja juuri tällaista tilannetta varten suomen reserviin perustuva maanpuolustus on omiaan. Kun suurimmalla osalla miespuolista väestöä (ja myös osalla naisia) on sotilaan peruskoulutus ja kyvyt käyttää välineitä, onnistuu sissisota vallan mainiosti. Myös siviilipalvelus tai totaalikieltäytyminen ovat omasta mielestäni ihan ok. jos taustalla on oikea vakaamus eikä vain laiskuus ja haluttomuus. sniperfin res. vääpeli tj 0 -89
Yhdyn sniperfinin kommenttiin täysin. Tähän kun lisätään vielä se tosiasia jonka historiankirjat todistavat, että maassa kuin maassa on armeija, joko oma tai muun valtion, niin tätä asevelvollisuusasiaa ei tarvitse varmaan enempää perustella res.vänr. II/02 tj0
joo kyllähän oli vuodatus...tossa puhuttiin vanhusten hoidoista ja muista ylevistä asioista,heräs vaan kysymys jos ei reilu 60 vuotta sitten ois ollu omaa armeijaa ni mitenkähän vanhukset voisivat nykypäivänä täälä(maan nimi ois varmaa muu ku Suomi.)??
Olen sitä mieltä että karpela veti lain läpi ja sai keskustan mukaansa korkean asemansa ansiosta, mutta se ei ole vain karpelan vika että laki meni läpi. Koko suomen eduskunta saisi ottaa mallia vaikka vihreistä, heillä kun Niinistöt, Vanhaset, Lipposet yms. eivät päätä mitä kaikki muut puolueen jäsenet sanovat. Useissa asioissa olen kanssasi erimieltä, ja suurta osaa en edes ymmärtänyt laisinkaan. Tästä voidaan olla montaa mieltä. Tämän hetkiset eläkeläiset ja pian eläkkeelle jäävät nostivat tämän valtion hyvinvointimaaksi, ja on aivan oikeutettua että he saavat kunnon eläkkeen ja että he saivat kunnon palkat. Nykynuoria tosiaan tarvitaan paljon töihin entistä enemmän, mutta ei se eläkeläisten vika ole. Ajatteleppa että olisit elänyt 50 vuotta sitten, oliko tuolloin nuorilla paremmat oltavat ja vähemmän työtä kuin nyt, EI OLLUT. Ja he ovat nyt eläkeläisiä, kunnioittakaamme heidän työtänsä. Mielestäni suurin syy suomen talouden ja elintason mahdolliseen laskuun lähitulevaisuudessa on öljyn hinnan nousu sekä päättäjien katsomattomuus tulevaisuuteen. Aina pitää säästää, mutta ei tehdä mitään sen eteen ettei 10 vuoden päästä tarvitse säästää näin paljon. Asepalveluksessa olen myös osittain samalla kannalla. Se vie rahaa, mutta kyllä se kansalaisia opettaakin. Välitöntä sodan uhdaa en kuitenkaan näkisi olevan olemassa. Jokaiselle suomalaiselle (miehelle) tulisi kuitenkin antaa jonkinlainen koulutus aseenkäyttöön. Tämän takia olen sitä mieltä, että armeijan tulisi kestää 6-9kk, joista vain ensimmäinen olisi pakollinen. Uskoisin tämän lisäävän vain myönteisiä asenteita armeijaa kohtaan, ja tuottavan vähemmän ennakkoluuloja.
Hmmm, hmm..? hmmm.... *tähän kohtaa tulee sellanen "naaman mutristus" -ilme* Tuli tässä ihan lukiessa mieleen.. Niille, jotka eivät tiedä, mitä lähtevät opiskelee, tässäpä oiva vinkki: koko hemmetin "laiva-ala" täynnä pappoja, jotka jää nyt tässä piakkoin eläkkeelle. Sinne vain korjaa/rankentaa laivoja, vähän naulaa ja vasaraa, mitä muuta siihen nyt tarvitaan... Työtä on, check! Rahaa on, check!
Heheh! Siis ei tuo työelämään meneminen ole oikeasti vuodesta kiinni. Ei Suomi kaadu siihen, että joku ihminen tulee töihin puoli vuotta sen jälkeen, kun olisi ollut mahdollista. Käyhän jo nyt ~puolet ikäluokasta lukion, joka pitkittää työelämään pääsyä suoraan kolmella vuodella, kun ammattikoulusta on noin kolmen vuoden jälkeen jo suoraan ammatissa. Jaahas. Siis monet naiset eivät pärjäisi armeijassa. Ja on jäänyt koulun historian tunneilla kuuntelematta myös se, miten naiset auttoivat sodan aikana erilaisissa tehtävissä. mm. Lotat. Ja jonkun pitää sitä perhettäkin pitää pystyssä. Ja tämän maan ainut järkevä puolustusmuoto on yleinen asevelvollisuus. Suomi on niin pieni maa, että palkka-armeija olisi riittämätön. Mieluiten näin. Tuskin sitä sotaa koskaan tulee ja jos tulee niin ei tarvitse suurimman osan miehistä olla jossain pommisuojassa ja pyöritellä peukaloitaan.
Pakko purkaa omia Suomen armeija kysymyksestä: Itse en ole osallistumassa Suomen Puollustusvoimien riveihin eli olen menossa sivariin. Miksi? En usko että suomen kultaiseen maahan tullaan hyökkäämään lännestä eikä idästä. Sillon kun tämmöinen tapahtuu on Suomessa jo palkka-armeija (johon kaikki euroopan maat ovat siirtymässä seuraavan 20 vuoden sisällä), tai kuulumme johokin EU:n sisäiseen sotilasliittoon. Tähän on lisäksi syynä omat arvoni mitkä eivät sovi yhteen armeijan kanssa. En näe että armeija koulutuksesta on suurta hyötyä yhteiskunnalle. Rahat voitaisiin oikeasi käyttää himan paremmmin sinne missä sitä tarvitaan. Esim. juuri työttömyyteen syrjäityneisyyteen, terveydenhoitoon, nuorisoon ja vaikka laajakaistojen tukemiseen (voitais imutelle warea vitusti ). Minulle ei armeijasta olisi yhtään mitään hyötyä työelämässä enkä usko että missään muussakaan vaiheessa elämää. Eräs ystäväni pääsi juuri IBM:lle töihin ja hän kävi sivarin administraattorina josta oli hänelle erittäin paljon hyötyä, enkä usko että hän oli saanut pestiä jos hän olisi käynyt armeijan. Siis sivaristakin voi olla hyötyä elämässä. Ja jos täällä joku prkl. peräkylän amis rupeaa väittämään että sinä vi**tun lellliperse et vaan sitä kestäisi ku olet viitun "heikko" niin se ei todella ole syy minun kohdallani. Urheilen todella paljon ja itse olen ainakin armeija standardeilla todella hyvässä kunnossa! Sivari.
En oikein tiedä täytänkö 'peräkylän amis' kriteerit kun en ole edes sitä ammattikoulua ikinä käynyt, mutta jokatapauksessa en niele tuota selitystä sivariuden perustelusta... Itsekkään en armeijan tärkeyttä puolustele niinkään maanpuolustukseen perustuen, vaan todellakin siksi että se on nuorelle loppujen lopuksi luonteen kannalta hyvin opettava koulu. Toisaalta en tietenkään sivareja tuomitse sen enempää kuin muitakaan henkisesti alikehittyneitä tai luonnehäiriöisiä, kyllähän tänne maailmaan erilaisiakin mahtuu ;-) En myöskään usko että mihinkään työpaikkaan valitaan sen perusteella että on sivari, uskoisin (on nyt kyllä ihan puhdas arvaus) että prosentuaalisesti verrattuna sivareista suurempi prosenttimäärä on työttömiä kuin armeijan käyneistä... Työttömiksi lasken kyllä myös nämä ikuiset 'opiskelijat' jotka opiskelevat koko ikänsä valmistuakseen sitten kuusikymppisinä suoraan eläkkeelle :-D Eikä armeijassa pärjäämiseen vaadita kovaa fyysistä kuntoa, henkinen koulu se enimmäkseen on, itkupillit ei todellakaan pärjää, tai ainakaan itkupilli ei ole enää itkupilli armeijan käytyään, eli sikäli se on mielestäni tärkeä koulu kaikille... siinä mielessä myös näille tasa-arvosta paasaaville naisille *ottaa nöyränä sivareiden vihat päälleen* :-D
Asia kiinnosti niin paljon, että piti heittää ihan lanttia siitä, menenkö sivariin vai armeijaan. Tuli kruuna ja army alkaa tammikuussa. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, mulla on kaksi kivestä, eikä kumpaakaan kiinnosta, miten huonosti menee niillä, joilla "menee" "huonosti", tässä maassa tai tän maan rajojen ulkopuolella. Hyvä, kun enste omat ongelmat sais hoidettua. Mutta tällainen ongelma taitaa olla ihan maailmanlaajuinen, välinpitämättömyys siis.
Hänet valittiin töihin koska hänellä oli työkokemusta, sellaista mitä ei siellä Suomen Puollustusvoimista saa jos nyt ei oteta huomioon "johtajakoulutusta". Ja ei kannattaisi huudella pelkkiä arvauksia sivareiden työttömyydestä itse veikkaisin prosenttien olevan toisinpäin, mutta tiedä sitten. Suurin osa minunkin tuttavapiiristä on käynyt intin ja joillekkin se on ihan oikeasti tehnyt ihan hyvää. Ovat saaneet perseensä ainakin kerran elämässään irti tietokotuolista. Ja tälle tulevaisuuden "pullamössö" sukupolvelle intti on ehkä ainut paikka missä he koskaan kohentavat kuntoaan. Eli on armeijassa minustakin joitain hyviä puolia mutta tulisi se silti olla vapaehtoinen! Ja sivari lyhyempi!
"Tasa-arvo -kysymyksenkin perusteella kyseinen laki vuotaa pahasti, sillä isänmaallisuus kuuluu myös kauniimmalle sukupuolelle." Tämä lausahdus on totta. Aikaisemmin kun naiset eivät päässeet armejaan ja miehet sinne joutuivat oli puntit jotakuten tasan. Jotkut miehet eivät halunneet armejaan ja taas jotkut naiset halusivat sinne, mutta eivät päässeet. Nykyään suomalaisten miehien ( lukuunottamatta ahvenamaalaisia- ja jehovantodistajamiehiä )on mentävä joko armejaan tai siviilipalvelukseen, mutta naiset saavat valita menevätkö armejaan vai ei. Jos Suomalainen mies kieltäytyy menemästä armejaan tai sivilipalvelukseen, on tiedossa varma vankilakeikka. En ole nähnyt yhtään oikeustapausta, jossa armejasta tai siviilipalveluksesta kieltäytynyt, olivatpa perustelut sitten mitkä tahansa, olisi johtanut muuhun tuomioon kuin vankilaan. Yleensä jäljelle jäänyt palveluaika muutetaan suoraan vankilaksioloajaksi. Tätä kohtelua ei voi sanoa, että se kohtelisi yhdenvertaisesti eri sukupuolia ja on siten yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen.
Omasta mielestäni asevelvollisuus on tarpeellinen. Tammikuussa pitäisi itsekin mennä ja enkä keksi syitä miksen haluaisi. Nykyinen elämäntilanne on vähän niin ja näin. Siellä toivottavasti saan jotain järkevää päätettyä ja kuntoa samalla parannettua.