Hei Tarvitsisin suhteellisen "halvan" äänikortin laulun äänittämiseen mikrofonin kautta koneelle. Käytössäni on tällä hetkellä mikki ja 15 vuotta vanha creativen äänikortti, eikä äänityslaatu oikein iske millään. Aihe on suhteellisen vieras itsellenikin, enkä oikein saanut irti hirveästi tietoa vaikka olen plärännyt keskusteluja ja googlea lävitse. En ole pyrkimässä mihinkään huippuäänenlaatuun, vaan lähinnä tarkoitus olisi saada biisejä suhteellisen kuunneltavaan pakettiin jotta projektia voisi edistää pidemälle. Tällä hetkellä homma kaatuu siihen kun äänitetty laulu on niin kovin hiljaista ettei sitä kuule muuten kuin ohjelmalla muokkaamalla ääntä korkeammalle. Eli ns. kortti tulisi "keskitason" äänitykseen ja hintaa mieluiten 30-40e tienoilla. Jos ehdotuksia tulee hintaluokan yli (tai ali), niin sanokaa silti niin budjettia voidaan harkita vielä. Eli ideoita? Jarkko.
Creativen äänikortit on pelikäyttöön hyviä. Musan tekijöille muilta valmistajilta. Sori, en osaa mainostaa. Ylipäätänsä tietokone on huono laite äänittää mitään. Kotelon sisällä säteilee niin paljon häriösignaaleja. Laadukas häiriönesto tulokanaviin maksaa. Parempaa jälkeä luulisi aina tulevan, kun mikrofonin kytkee stereihin, joista Line-outista ajaa sen tietsikan Line-iniin. Signaali-kohinasuhde paranee. Muutenkin monasti Mic/rec liitäntä on mikrofonin ja line-inin väliltä, jolloin mikki työntää liika heikkoa signaalia. Ohjelmallinen vahvistus. tai Äänenvoimakkuudesta nauhoituspuolelta voi löytyä mic-boost. Tosin se varmaan aina nostaa myös kopan sisäiset häiriötkin boostin verran ylöspäin. Ohjelmalliset muokkaukset eivät ole kuitenkaan mikään huono vaihtoehto. Eteenkin jos ei laadukkaaseen rautaan ole mahdollisuutta. Aikanaan CoolEditPro (Win3:lle) oli paras häiriönpoisto ääninäytteestä. (Ilmaisessa joutui nauhoituksen jälkeen tallettamaan ja käynnistämään uudestaan, koska vain 2 valikkoa sai käyttöön kerrallaan) Nykyään varmaan löytyy hyvä muistakin. Vinyylejä kun nauhoitin kovolle, puolen minuutin näytteet nauhoitin: pelkät johdot ja pc, levylautanen pyörimään, neula alas. Näin pystyin antamaan häiriöääninäytteeksi kaikkea, missä musa ei soi. Levarin 50Hz moottorin hurinan sain pois. Pystyin kuuntelemaan millainen ääni lähtee kun timanttineula hankaa suoraa vinyyliuraa. Senkin pystyi poistamaan, eikä musa vääristynyt. Tuli cd:mäisen kliinisesti puhdasta. Joten äänitä alkuun pelkkää huoneistohuminaa ja tietsikan häriösäteilyä. Vahvista kauttaaltaan signaalitaso ylös (maximize), Noice reduction filtterillä annat sen alun huminan malliääneksi, joka poistetaan kaikkialta pois. GoldWave on yksi pätevä kokeilu versio. Siinä saat alussa rahaa, joka komento maksaa, kun rahat loppuu, alkaa joka toinen komento heittämään rekisteröitymisikkunaa/ilmoa. Talletat työn, suljet ohjelman, käynnistät uudelleen -> taas samat taskurahat käytössä ja jatkat työtä. Jos ohjelma miellyttää ja haluat eroon temppuilusta, maksat sen rekisteröinnin. Mutta kehun vielä vanhaa CoolEditPro:n kykyä verrattuna muiden noice reduction filtteriin ääninäytteestä. Joten jos epämielyttävää vääristymistä tapahtuu, niin etsi tuo.
Kiitos vastauksesta, se valaisi asiaa aika hyvin. Tietokone ei varmastikkaan ole paras vaihtoehto ja jonkin sortin häiriösignaaleja kyllä tulee, mutta sekään ei varsinaisesti haittaa. Mutta nykyinen ohjelmallinen äänensäätöni hajoittaa ääntä paljon koska äänen tasoa joutuu nostamaan hirveästi, sen ollessa niin hiljainen tullessaan. "Parempaa jälkeä luulisi aina tulevan, kun mikrofonin kytkee stereihin, joista Line-outista ajaa sen tietsikan Line-iniin. Signaali-kohinasuhde paranee. " - Stereihin = steroihin? Mikäli näin, niin tutkin noita stereoita enkä löydä pahemmin siitä sisään tai ulospäin meneviä reikiä, ulospäin menee kuuloke reikä ja sisään ei erillistä reikää ole. "AUX"-nimetyt rca-liittimille paikat löytyy kyllä, jos ei se sitten vie ääntä sisäään? Tuo häiriöäänenpoisto vinkki oli erittäin kätevän kuuloinen, taidan testata sitä tässä illanmittaan vielä. Eli siis annan mikin vain olla kiinni "äänettömässä" huoneessa ja otan siitä nauhoituksen malliääneksi? Olen itsekäyttänyt tuota Audacity äänitysohjelmaa ja löysin vastaavan tyyppisen kohdan sieltäkin eli aloitan sillä kokeilemaan, ja jos ei onnistu niin siirryn GoldWaven testaukseen. Oletko sitä mieltä että äänikorttia ei kannata lähteä vaihtamaan, vaan perehtyä ennemmin muihin vaihtoehtoihin? Esim. juuri näihin mainitsemiisi tapoihin.