Eikös ooki mahtava juttu. Mikrops.netis oli tälläinen juttu kun: Viihdeala on säätelemisen himossaan ja lainlaatijoiden avustuksella kaivanut alleen kuopan, jonka pohjalla porisee mielenkiintoinen soppa. Viihdeyhtiöiden ja lainsäätäjien yletön into hypätä samaan sänkyyn on synnyttänyt hyvin mielenkiintoisen tilanteen. Uusissa tekijänoikeuslaeissahan on todellisuudessa kyse pelkästään viihdeteollisuuden määräysvallan vahvistamisesta markkinoilla. Tilanne on mielenkiintoinen siksi, että vuosikausien lobbaamisen jälkeen viihdeyhtiöt ja niiden edunvalvontajärjestöt ovat saaneet ajettua läpi lakeja, jotka kriminalisoivat tallenteissa käytettyjen kopiosuojausten kiertämisen tai purkamisen. Näitä ovat esimerkiksi USA:n DMCA-laki (Digital Millennium Copyright Act), useiden EU-maiden jo voimassa olevat tekijänoikeuslait ja Suomen 1.1.2006 voimaan astuva uusi tekijänoikeuslaki. Lainsäätäjien tuella teollisuus on saman tien ryhtynyt ottamaan käyttöön yhä vahvempia ja hankalammin kierrettäviä kopioinninestomenetelmiä. Ja totta kai, täysin piittaamatta niiden käyttäjille ja muulle yhteisölle mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Ensimmäisenä ja erinomaisena esimerkkinä on Sony BMG:n cd-äänitteissään käyttöön ottama xcp-kopiosuojaus. Suojausohjelma käyttää samoja teknisiä menetelmiä kuin useat virukset ja muut haittaohjelmat. Yhtiön huonoksi onneksi suojaus avaa varsinaisille haittaohjelmille suoran väylän tietokonejärjestelmään ja niin sanottuun rootkit-tekniikkaan perustuvana se tarjoaa niille jokseenkin turvallisen piilopaikan. Se saattaa myös itse aiheuttaa järjestelmälle vahinkoa. Suojausta hyödyntävien haittakoodien ja niistä nousseen kohun pelästyttämänä Sony BMG on ryhtynyt jakamaan työkalua, jolla suojauksen saa kierrettyä ja poistettua järjestelmästä. Ikävä vain, että myös purkuohjelma avaa järjestelmään tietoturva-aukkoja ja saattaa jättää tietokoneen hallitsemattoman epävakaaseen tilaan. Jakamalla suojauksenpurkutyökalua Sony BMG itse rikkoo lakeja, joita se on ollut yhtenä innokkaimmista ajamassa läpi. Samoin jokainen, joka käyttää työkalua, syyllistyy tekijänoikeusrikokseen. Tämä pätee myös Suomessa vuodenvaihteen jälkeen, jos yhtiö vielä jatkaa purkuohjelman levittämistä. Yksikään yllämainituista laeista ei nimittäin ymmärtääkseni sisällä poikkeusta, joka antaisi edes suojauksen asettajalle erivapauden poistaa suojauksen tai sallia sen purkamisen. Ja sitä, mikä on laissa kielletty, ei voida sopimuksella sallia. Oikeuden ja kohtuuden nimissä Sony BMG pitäisi haastaa käräjille tekijänoikeuslainsäädännön rikkomisesta siellä, missä nykymuotoiset lait ovat jo voimassa. Jo lakien uskottavuudenkin vuoksi. Entä tämänkaltaisista suojauksista konkreettista vahinkoa kärsineet kuluttajat ja yhteisöt? Suojauksen asettanut yhtiö on toki itsestään selvästi korvausvastuullinen, mutta voisivatko uhrit haastaa myös sanotut lait säätäneet valtiot oikeuteen haitan- ja vahingonteosta? Tietoturvayhtiöiden osa on erityisen mielenkiintoinen. Niiden toimenkuvaan ja velvollisuuksiin kuuluu eliminoida kaikenlainen haittaa ja vahinkoa aiheuttava ohjelma- tai muu koodi asiakkaidensa järjestelmistä. Jos ne poistavat tai neutraloivat tällaisen kopiosuojauskoodin, ne syyllistyvät mainittujen lakien nojalla rikokseen. Entä, jos ne jättävät koodin koskemattomaksi? Vaikka ne eivät syyllistyisikään sopimusrikkomukseen asiakkaitaan kohtaan, niiden maine on ainakin vaakalaudalla.
Nuo kaikenmaailman levyjen kopiosuojaukset ovat kyllä minusta täyttä pelleilyä... Käytännössä ne rajoittavat tuota musiikin leviämistä hyvin minimaalisesti. Harvassa ovat ne ihmiset jotka eivät saa siirrettyä tiedostoja suojatulta levyltä koneelle.. Ja ne jotka eivät sitä osaa tehdä/etsiä tietoa sen tekemiseen tuskin osaavat pahemmin levittääkkään sitä materiaalia eteenpäin, vaikkei minkäänlaisia suojauksia olisi. Eli oikeastaan tuo vaan vaikeuttaa hitusen joidenkin meidän elämäämme. Ihme sähläystä koko touhu.. Kaikelaisia lakeja kyllä ajellaan hirveällä vauhdilla läpi jne... Kun ne vielä siinä sivussa mietittäisiin ihan loppuun asti niin voisi jopa tulla jotakin.
Joo naurettavaa pelleilyä jossa ministeri Tanja Karpelaa on höynäytetty oikein kunnolla. Tämä SONY-BMG:n puudeli on hävinnyt julkisuudesta kokonaan. Miksiköhän ? Kertokaa jos olette nähneet yhdenkään haastattelun televisiossa asiasta .