PC:n rautaa tai ei, ongelmia on. Kyseisen aseman pitäisi polttaa levyjä ja myös lukea niitä. Tässä pari viikkoa sitten huomasin, että asema ei enää luekkaan poltettuja levyjä. Poltetun DVD-levyn kun syöttää sisään niin Windows kertoo siellä olevan tyhjän CD-levyn. Olen koittanut kahdenlaisia levyjä, Phillipsiä ja Verbatimia, mutta kummatkaan ei toimi. Joulukuun puolella pystyi vielä siirtelmään nauhotettuja leffoja koneelle. Olen myös yrittänyt koittaa vanhaa asemaa, mutta se oli täysin mykkä. Eli mahtaako Windows XP olla solmussa vai onko asemassa vika? Kyselkää toki lisätietoja jos tarvetta on. Ei viittis turhaa laskua ottaa turhasta tuotepalautuksesta.
Okei, tää voi olla sun aliarviointia, mutta oletko varmistanut, että levyt eivät ole oikeasti tyhjät? Ettei käy samoin kuin allekirjoittaneelle... Tai jotenkin muuten vaan virheelliset, ensiksi kannattaa yrittää saada levyt pyörimään jollakin toisella laitteella. Se, että vanhakaan asema ei toistanut, voisi liittyä tähän. Eli jos saat toimimaan jollakin toisella laitteella, sitten eikun palautukseen :]
Levyjen sisältö on tarkistettu DVD-soittimella, sisältöä siis löytyy. Toinen DVD-asema joka ei toiminut ei tehnyt levyille mitään eli ei edes lukenut. Ja tällä Samsungilla tosiaan kun laittaa poltetun levyn sisälle niin ilmoittaa, että siellä olisi tyhjä CD.
Onko siinä sitten omat riskinsä eli jos firmis päivitys kusee niin koko asema on sekunda kamaa sen jälkeen? Kai se on pakko uskaltautua koittamaan sitten tuota, kun mikään muu ei tunnu enää auttavan.
Samsungilla on sellainen ohjelma kuin LiveUpdate jolla pitäis päivitykset mennä kivuttomasti ja nopeasti
Eipä auttanut tuo Liveupdate mitään. Sama vika esiintyy edelleen, tuntuu että alkanut hidastumaan entisestään ja rämisee välillä oudosti. Varmaan olis palautuksen paikka Jimmssiin, vieläkin pelottaa että tulee takasin laskun kera. Kummallista, kun tuo vanha dvd-asema oireili ihan samanlaisesti ennen kuin siitä tuli täysin mykkä. Olenko ainoa joka onnistuu sontimaan asemansa tällä tavalla?