Terve! Olen tässä hankkimassa kokonaan uutta keskusyksikköä Windowsineen päivineen. Kokemukseni PC:n rautapuolelta on olematonta, ja tähän asti olenkin kitkutellut valmispaketeilla. Kakkoskoneena ollut läppärinraato vetelee viimeisiään, joten nyt on painetta lykätä nykyinen pöytäkone kiiruusti taulutelkkarin taakse kakkoskoneeksi ja hankkia tuliterää tilalle. Kädentaitoja ei ole, joten tilaus lähtee Jimm'sille ja siellä kootaan. Ekologisena ja raudan suhteen kädettömänä ihmisenä haluaisin mielelläni nyt sellaisen koneen, josta olisi pitkään iloa, eikä tarvitsisi vähään aikaan murehtia päivittämistä. Käyttö on sellaista tavallista sekakäyttöä, peleistä kiinnostaa strategia- ja roolipelit (tyyliin Elder Scrolls, Total War, Sims 2-3), shooterit ei niinkään. Kuvaa ja videota en liiemmin aio editoida, mutta musiikinteko ja sämpläys kiinnostaa. Budjetti on melko avoin, mutta 1200e on yläraja. Ajattelin, että semmoiset neljä vuotta olisi mukava pärjätä samalla paketilla. Olen lukenut ahkerasti vastauksia viime viikkoina lähetettyihin viesteihin, ja niiden perustella ajatellut seuraavanlaista pakettia: Kovalevy ja DVD-asema on Samsungilta, muistit on A-Datalta, jäähdytin Noctualta. Olen aikamoinen aloittelija näissä hommissa, joten olisi mukavaa, jos saisin teiltä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: - Ovathan osat yhteensopivia? - Suositteletteko neliydinprossua? Itse ajattelin, että siitä olisi pitempään iloa, vaikka en harrastakaan videoeditointia tms. Entä kuinka paljon tehokkaampia tai tehottomampia kuin Q6600 olisivat peruskäytössä tuplaydin-E8400 tai neliydin-Q9300, joita myös olen harkinnut? - Kuinka merkittävä on 3 GB:n ja 4 GB:n ero? Jos ymmärsin oikein, tarvitsen 4 GB:iin 64-bittisen käyttiksen, ja kun haluan XP:n, se maksaa tuon 148 e. 3 GB:iin ja 32-bittiseen siirtymällä säästäisin siten yli 50 e. Jos hankkii 3 GB, pitääkö silloin ostaa 2 x 1 GB sekä 2 x 512 MB? En ehkä ole täysin ymmärtänyt... - Olisiko järkeä säästää 80e vaihtamalla näyttis 8600GT:hen, vai menisikö se jo parin vuoden kuluttua vaihtoon? - Onko järkeä maksaa 60e prossujäähdyttimestä, jos ei halua ylikellottaa? Kuinka vaikeata ja riskialtista on kellottaminen, voisitteko laittaa jonkun hyvän aihetta käsittelevän linkin? - Samsungin 500 GB:n sijaan olen harkinnut saman firman SpinPoint 3.5" 750GB SATAII 32MB 7200rpm -levyä, joka on vain 24e kalliimpi. Onkohan se yhtä hyvä? - Tarvitsen laadukkaan äänikortin mm. klassisen musiikin kuunteluun (n. 192-256 kbps MP3), ~100e on yläraja. Onko XtremeMusicista tai muista saman hintaluokan korteista kokemuksia? Kiitoksia jo etukäteen!
Osat ovat kyllä yhteensopivia ja kyllä siella Jimm'silläkin varmaan jotain ilmoitetaan mikäli eivät koneesi osat käy toisiinsa. E8400 on tällä hetkellä ja varmaan vielä hieman pidemmänkin aikaa tehokkaampi ja lisäksi edullisempi vaihtoehto, koska suurin osa ohjelmista ja peleistä ei osaa hyödyntää kaikki 4 ydintä. Tuo Q9300 taitaa olla melko samaa tasoa Q6600 kanssa eli se kannattanee sulkea pois laskuista. 64-bittinen käyttis ja 4 gb muistia on varmaan ihan järkevä vaihtoehto. Voi sitä muistia olla enemmänkin kuin 3 gigaan 32-bittisissä käyttiksissä mutta se ei vain pysty hyödyntämään kaikkea. Itselläni on käytössä n.3,5 gb keskusmuistia vaikka on 4 gigan kampaa koneessa. 8600 GT on aivan liian mopo jos meinaat useampia vuosia pärjätä. Tuo uusi 8800 GTS on varmastikin järkevin vaihtoehto tällä hetkellä. Prossutuulettimen voisit vaihtaa 15 euroa halvempaan Noctuan NH-U9F:ään. Joku muu saa neuvoa kellottamisessa. No siinä on vain enemmän tallennustilaa. 500 gb riittänee useimmille, mutta ei siitä haittaakaan ole jos sitä on enemmän. Omien tarpeiden mukaan kannattaa ostaa. Äänikorteista en osaa sanoa juuri mitään, mutta ilmeisesti niillä ei saada kovinkaan huomattavaa eroa aikaan useimpien emolevyjen integroituihin äänikortteihin. Riippuu tietysti kuinka paljon panostaa kyseiseen asiaan. Toivottavasti oli edes jotan hyötyä. Ja koneet paremmin tunteva saa myös korjailla mahdollisia paskapuheitani
Hyvin olet threadit lukenut =) Asiallisen näköinen paketti kaikin puolin. Osat ovat yhteensopivia ja pärjäät niillä sen 3-4 vuotta ihan hyvin. Toistaiseksi aika harva softa tukee 4-ydinprossuja. Neliytimisen hyöty tuleekin näkyviin monien yhtäaikasten ohjelmien ajossa. Voit mm. pelata, pakata elokuvaa ym. samanaikaisesti ja kaikki pyörii mukavasti. Tulevaisuudessa montaa ydintä hyödyntävät softatkin yleistyvät. E8400 on myös hyvä prossu jos neliytimisyys ei ole välttämättömyys =) Itsellä on E6750, tehoa riittää yllin kyllin peruskäyttöön. Ei ole käytännössä kauheasti tehoeroa 3 ja 4 gigan setin välillä. Kyllä, 64-bitin käyttikset tukevat yli 4 Gt muistimääriä. 32-bittisellä XP/Vistalla kuitenkin pärjää. Ihan miten vaan haluat =) Jos haluat 3 Gb muistia niin paras vaihtoehto on ottaa 2x1 setti ja 2x512 setti, jolloin saat muistiparit toimimaan Dual Channelissa -> nopeammin. Vrt. jos otat esim. kolme gigan palikkaa, saat niistä vain kaksi Dual Channeliin ja yksi palikka jää "yksin". Älä säästele näyttiksessä jos haluat pelata. 8600 on jo vanhaa rautaa ja joutaa romukoppaan aika pian. Kyllä jäähdytykseen kannattaa panostaa. Valitsemasi Noctua on hiljainen ja tehokas prossujäähy. Vakio boxed-tuuletin pitää järkyttävää meteliä. Kellottaminen on niin helppoa uusilla Intelin prossuilla että en voi muuta kuin suositella lämpimästi. Saat kymmenien prosenttien tehonlisäyksen pienellä vaivalla ja ihan ilmaiseksi! Esim. täällä AD:n foorumilla on paljon juttua kellottamisesta ja ainahan löytyy joku jolta kysyä =) Kovosta en osaa tarkemmin sanoa, kannattaa lukea vaikka murobbs:ää ja esim. StorageReviewiä jos haluaa syvällisempää tietoa (melutasot, luotettavuus jne.) Kuitenkin tuo 500 Gt T166 on ollut suht suosittu malli. Itellä on 320gb malli ja se on ihan ok. Äänikorteista sama juttu, ei tarkempaa tietoa mutta luulen että toi kortti on sulle riittävä. P.S. Ei se koneen kasaaminenkaan mitään salatiedettä ole, rohkeesti vaan kokoilemaan. säästyy 50e
Paljon kiitoksia molemmille vastauksista! Ei ole välttämättömyys, sillä eikös se tuplaydinkin tee aika hyvin kahta asiaa samanaikaisesti? Harvemmin tulee tehtyä kolmea asiaa yhtä aikaa. Toisaalta askarruttaa se, toisiko neliydinprossu sittenkin mukavasti lisätehoja parin vuoden kuluttua julkaistaviin ohjelmiin ja peleihin. Vähän ehkä siitäkin riippuu, kuinka pian E8400:aa on tulossa varastoon, saa nähdä. Tarvitseeko tai kannattaako mitään muuta komponenttia vaihtaa, jos valitsenkin kaksiytimisen prossun? Jimm'siltä ei oikein löytynyt varastosta 512 mb:n tikkuja foorumilla hyvinä pidetyiltä valmistajilta. Kun 4 Gb on vain 69e, otan varmaan sen, ja säästän korkeintaan käyttiksessä, jolloin saan ehkä sen matuska00:n mainisteman n. 3,5 Gb käyttöön. Toisaalta tulevaisuutta ajatellen: jättäisikö 64-bittinen sen mahdollisuuden avoimeksi, että vaikka sitten kolmen-neljän vuoden kuluttua voisi helposti pistää lisää muistia, 6 tai 8 Gb? Ehkä teen ensimmäisen kokeiluni varmuuden vuoksi jollain vähän halvemmalla setillä. Jos vaikka möhlin, niin riski ja harmi on pienempi. Eläkkeellä oleva tätini saattaisi ehkä tarvita halpiskonetta, siitä voisi varmaan aloittaa.
Ota vaan se E8400, et kadu. Ei tarvitse muita osia vaihdella. Kyllä sitten joskus voit laittaa enemmän kuin 4 gigaa muistia, mutta luulenpa että pärjäät sillä 4:llä gigalla jo aika pitkälle. 2 gigaakin on ihan riittävä nykymittapuulla. 64-bittiseen käyttikseen on vähän vaikeampi löytää ajureita vanhoille laitteille. Myöskään vanhat pelit (16-bit) eivät suoraan toimi mutta nekin saa toimimaan apuohjelmilla (dosbox jne.). Jos käytät uutta rautaa etkä aio mitään antiikkia koneeseen laittaa niin voit hyvin ottaa 64-bittisen. Kuitenkin 32-bittinenkin on ihan riittävä =) Miten vaan. Turhaan murehdit, tätiskin osaa kasata koneen Ei kai, tee niinku itestä tuntuu parhaalta. Voit sitte vaikka sillä muistin lisäämisellä harjoitella kokoamista. Tai irrotat näyttiksen ja pistät takasi tms. pientä. p.s. Tuolla oli vähän keskustelua 32 ja 64 käyttisten eroista. Vistasta pääasiassa puhe mutta sama se.
Kiitos taas vastauksesta. Eivät Jimm'sillä osanneet yhtään sanoa, milloin saavat lisää E8400:aa. Voi olla, että jos tulee hinku saada kone mahdollisimman pian, otan sittenkin neliytimisen ja sen hyvän jäähdyttimen ja harkitsen sitä kellottamista. Olin samalla kysynyt Q9300:n saatavuutta, siitäkään ei ollut tietoa, mutta Q9300 Tray -mallia olisi, jossa ei ole cooleria ja takuuta yksi vuosi, hinta parikymppiä kalliimpi kuin Q6600 ja parikymppiä halvempi kuin tavallinen Q9300. Mikäs tämä Tray-malli nyt oikeastaan on ja kannattaisiko sitä harkita? Arveluttaa vähän liikaa nuo 64-bittisen yhteensopivuusongelmat, ja toisaalta luin, että Microsoftin kehitys 64-bittisissä on suuntaunut enemmän Vistaan, jota taas en halua, joten taitaa tässä olla parasta ottaa ihan vain XP Home Edition OEM. Huuto.netissä näyttäisi olevan aika paljon tarjolla sitä hintaan 25-50 e, joissakin tapauksissa myydään lisenssin ohella alkuperäinen asennusmedia, joskus kopio siitä, joskus taas pelkkä lisenssi. Kaipa sekin sitten on sallittua, kun sitä tuolla saa tehdä. Onkohan järkevää tilata OEM:ää sieltä ja onko siinä jotain riskejä, mitä pitäisi ottaa huomioon?
Tray tarkoittaa, että mukana ei tule intelin prosessorintuuletinta, vaan sun pitää ostaa siihen erikseen. Mm. itselläni löytyy yksi intelin "normi" prosessorintuuletin kotoa, katot vaikka huuto.netistä tai Murobbs niin saisit varmasti prosessorintuulettimen alle 10eurolla. Voit toki hankkia myös paremman prosessorintuleettimen suoraa trayn päälle. ELI: Jos nopeaa haluat niin ota tray ja joku prosessorintuuletin. Itse suosittelisin Noctua NH-U12P, vaikka onkin hieman hintava. Takuulla pysyy prossu kylmänä ja ei ole kovin äänekäs. Viel yks edit: http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=76698426 Tommonen on siis mikä tulis siinä boxedin("tavallisen" mukana.
Tuosta äänikortista. Mihin sitä siis pääasiassa aikoisit käyttää? Mainitsit tuolla klassisen musiikin kuuntelun, joka hoituu kyllä millä tahansa tuon hintaisella kortilla muutenkin, mutta sanoit myös haluavasi ehkä tehdä musiikkia ja sämplätä. Jos edes puolitosissasi aiot kahta viimeistä tehdä, on kyllä kyseinen Creativen X-Fi sarja aivan susi. Musiikinteko-ohjelmissa latenssit hyppäisivät tähtitieteellisiin lukemiin, elikkä esim. virtuaalisten syntetisaattoreiden tai vaikkapa wav-tiedostojen käsittely olisi tahmaista ja hankalaa. Musiikintekokäyttöön suosittelenkin M-Audion Delta Audiophile 2496-korttia. http://www.m-audio.com/products/en_us/Audiophile2496-main.html Tuossa on äänisisääntulotkin varmasti paremmat kuin missään Creativen kortissa. Ne ovat enemmänkin pelikäyttöön tarkoitettuja (Creativet siis). Toivottavasti ei ollut liian sekavaa. EDIT: Ja kortti ei ole kalliskaan, n. 90 e
On vähän vaikea sanoa, mitä tarkalleen haluaisin äänikortilla tehdä. Tuossa viime vuosituhannen puolella räpeltelin MIDI-sekvensserillä ja äänimoduleilla (Korg 05R/W ja Roland Orchestra M-OC1), jotka löytyvät edelleen kotoa, mutta voisin kuvitella, että virtuaali-instrumentit ovat niistä ajoista kehittyneet. Klassiset soittimet kiinnostaisi, mutta niitä kunnolla tekevä Vienna Symphonic Library on meikäläiselle aivan liian tähtitieteellisissä hinnoissa. Mutta kyllä elektroninenkin musiikki jonkin verran kiinnostaa, en vain vielä tiedä, kuinka paljon loppujen lopuksi. Jos sitä tekisin, varmaan kiinnostaisi myös omien virtuaali-instrumenttien tekeminen ja/tai sämpläys. Kotoa löytyy muuten digitaalipianolle ja äänimoduleille emagic MT4 Midi Transmitter, joten midi-liitännät äänikortissa eivät ole kriittisiä. Jos hinta on alle 100 e, niin varmaan pitäisi harkita tuota korttia. Mitäs ne latenssit oikein on, jotka haittaisivat X-Fi-kortin käyttöä? Ja mistähän M-Audio kannattaisi tilata? Mahtaakohan ne Jimmsillä edes suostua laittamaan koneeseen muualta tilattua äänikorttia... Pitäisi sitten varmaan itse karkaista mieli ja yrittää itse asentamista. Löytyisikö muuten jotain hyvää linkkiä sivulle, jossa voisi vertailla tämän hintaluokan kortteja musiikinteon kannalta?
Jos Q6600 otat niin sitä ei kyllä kannata oletuskelloilla pitää sillä siellä on niin paljon tyhjää että vähintään 3ghz menee heittämällä ilman säätöä. 3ghz QuadCore onkin jo melkoisen tehokas vehje ja riittää kyllä pitkälle. Intelin uusia prossuja ei ole kyllä mitään järkeä pitää oletuskelloilla kun kellottuvat niin hyvin. Miksi pantata ilmaista tehoa?
Mielelläni toki otan ilmaisen tehon käyttöön. Täytynee kai opetella tekemään tuo kellottaminen. Kai siinä Q9300:ssakin on sitten tuntuvasti kellotusvaraa? Riittääkö Noctua NH-U12P pitämään koneen kylmänä, jos kellotan esim. 3 Ghz:iin? Koska kellottaessa lähtee joka tapauksessa takuu, niin ehkä Q9300:n kohdalla kannattaisi joka tapauksessa ostaa Tray, kun se on halvempi kuin perusmalli.
Itse ottaisin mieluummin Q6600, koska siinä on kerroin 9 ja Q9300:ssa vain 7,5. Kellotuksessa on mielestäni suurempi kerroin parempi, silloin selviää vähemmällä väylän nostolla. Hinnankin perusteella Q6600 on parempi vaihtoehto verrattuna Q9300:aan. Ja tuo Noctua riittää kyllä hyvin, kunhan ei mennä kauheasti 3,5 GHz yli. Riippuu paljon prossustakin (yksilöstä). Eikä prossua kovin helposti saa paskaksi kellottamalla =)
Tällä viikolla pistin uuden coolerin ja nyt testailen omalla Q6600:lla. 3.2 ghz menee 1.3 voltilla täydessä 100% kuormassa kuumin ydin on tasan 70C. Idlessä 43-47 asteessa pyörii. Boxed-coolerilla kaikille ytimille 100% sai lämmöt nousemaan yli 80 asteeseen 3ghzlla 1.225 voltilla. Pienellä tunauksella saisi varmasti kulkemaan sen 3.6ghz mikä yleensä on ollut maksimi mitä ilmalla voi Q6600 ajella. Korkeampiin kelloihin tarvitaan jo vettä avuksi.
Kyllä ne kehittyneet on, huimaa vauhtia mennään koko ajan. Viennan perään itsekkin kuolaan, mutta hiukan halvempi ja ihan varteenotettava vaihtoehto (siis jos sinfoniaorkesteria etsit) olisi Gary Garritan Personal Orchestra. Hinta on Saksasta tilattuna ~200 e. No, tuo kortti ei sinänsä ole niin kallis tappiokaan, jos et sitä loppujen lopuksi tulisi paljoa käyttämään. Noita äänimoduuleja, joita sinulla jo on, voit sämplätä tietokoneelle ehdottamallani äänikortilla, jos sellaista halajat. Omien virtuaali-instrumenttien tekemiseen asiantuntijat suosittelevat ohjelmaa nimeltä SynthEdit. Pitäisi olla aika helppokäyttöinen. Niillä latennseilla tarkoitan lähinnä sitä, että esim. kun/jos olet sekvensserissäsi kirjoittanut paljon dataa ja sinulla on monta instrumenttia/efektiä päällä, voi ääni ruveta rätisemään ja poksumaan, koska vaikkapa juuri kyseiset Creativen kortit eivät ole tehtyjä musiikkin käsittelyyn tietokoneella (äh, hankalasti selitetty), ja jos soitat jotakin softainstrumenttia käsin reaaliaikaisesti, vaikkapa koskettimilla, kuuluu ääni myöhässä, koska audiokäyttöön suunnittelemattomat kortit eivät kykene käsittelemään dataa tarpeeksi nopeasti. M-Audion kortti kannattaa ostaa joko Suomesta, esim. F-Musiikilta (90 e) tai tilata Thomannilta (88e + 20e postikulut, linkki alhaalla). Veikkaanpa etteivät Jimm's:sillä laita tuota korttia koneeseen, mutta ei se vaikeaa ole itsekkään sinne laittaa. Kortin mukana tulee oikein mainio ohjekirja, jossa asia selitetään juurta jaksaen. Tässä muutama hyödyllinen linkki aiheisiin liittyen: Kortti Thomannilla: http://www.thomann.de/fi/m-audio_delta_audiophile_2496.htm Keskustelua äänikorteista kotikäyttöön: http://www.mikseri.net/groups/thread.php?id=1&thread=565748&page= Lisää äänikorteista: http://www.mikseri.net/groups/thread.php?id=1&thread=394280&page= Ja vielä (HUOM!, keskustelu vuosilta 2002-2005, wanhaa!) http://www.mikseri.net/groups/thread.php?thread=7753&page=1&id=1 Eikohän tuo tuossa ollut. Tulipa tekstiä
Kiitoksia vielä kaikille vastauksista! Päädyin sitten ottamaan Q6600:n sen hyvien kellotusominaisuuksien ja E8400:n epävarman toimitusajan takia, hankkimaan 32-bittisen XP:n muualta sekä siirtämään äänikortin hankinnan tulevaisuuteen, kun Creativen kortit eivät kuulemma sovi vakavaan musiikintekoon. Tutustun sitten ajan kanssa noihin boo82:n linkkeihin, kiitos niistä! Audiophile 2496 vaikuttaisi kyllä aika hyvältä hankinnalta. Tällainen tilaus lähti nyt Jimm'sille: Antec Sonata III Silent ATX-kotelo (500W) 1 kpl 104.00 eur Abit IP35-E IP35 ATX DDR2 SATA2 GLAN HD 8C 1 kpl 86.00 eur Intel CORE 2 QUAD Q6600 2.4GHZ 1 kpl 205.00 eur Noctua Prosessorijäähdytin, NH-U12P, AM2/K8/s775, Uutuus! 1 kpl 59.40 eur A-Data 4GT DDR2 800MHz (PC-6400), Vitesta, Dual-kit, 240-pin DIMM 1 kpl 69.00 eur Samsung SpinPoint 3.5" 750GB SATAII 32MB 7200rpm 1 kpl 99.00 eur Asus GeForce 8800GTS PCIE 512MB G92 ( Asus kampanja ) 1 kpl 209.00 eur Samsung DVD+-RW Dual Layer, SH-S203N/BEBN, Light Scribe, 20x8x48x, SATA, musta, bulk (uutuus!) 1 kpl 28.00 eur Jimm's Tietokoneen kokoonpano ja testaus 1 kpl 50.00 eur (Yhteensä: 909,40 €)