Olen itsetuhoinen.

Eli ongelmana on se ,että olen itsetuhoinen.
Viiltelen kehoani veitsellä/puukolla/muilla terävillä esineillä.
3 sairaala keikkaa takana kun meinasin vuotaa kuiviin.
En ole uskaltanut kerto vanhemmilleni asiasta.
Minulla saattaa olla masennus.
En tiedä onko vai ei.
Viiltely alkoi 8lk.
Johtuen koulu kiusaamisesta ja jatkuvista epäonnistumisista.
Tein mitä tahansa niin aina tuli kaikilta huonoa palautetta.
Ei koskaan kehumista.

Jonakin päivänä hyppää 10 k
alas katuu ja se oli sitten siinä.

Toivon ,että joku osaisi auttaa.

 

Se on ainakin selvää, että tarvitset apua ja pikaisesti. Valitettavasti täällä ei ole sellaista asiantuntemusta, joka auttaisi ongelmassa. Miksi et voi kertoa asiasta vanhemmillesi? Jos jostakin syystä haluat edelleen pitää vanhempasi tietämättöminä, voit ja sinun pitääkin oma-aloitteisesti kääntyä jonkin ammattiauttajan puoleen. Alkuun pääset tutkimalla alla olevaa linkkiä. Kouluterveydenhoito ei kesällä ole käytettävissä, mutta soita vaikka tuohon auttavaan puhelinnumeroon. Siellä varmasti osataan neuvoa, kuinka voit edetä.
http://www.infopankki.fi/fi-fi/lasten_ja_nuorten_ongelmat/

 

Sen takia ,että
jos he saavat tietää asiasta niin minut suljetaan jonnekkin suljetulle osastolle.

 

No et sie ikuisesti ole siellä suletulla, mut apua saisit kyl, soita hyvä ihmine ja äkkiä...

 

Kolmen junnuikäikäisen huoltajana olen aika huolissani tällaisesta. Hyviä neuvoja mulla ei oikeastaan ole, mutta jos kysymys on henkisestä kiusaamisesta, yritä olla olematta itse samanlainen, ja olla ylpeä siitä mtä itse olet. Jokainen on hyvä jossain! Yritä löytää omat vahvuutesi omana itsenäsi!

olisi mukava kuulla onko sulla jotain harrastuksia? Voitko sitä kautta saada ystäviä itsellesi?

Älä pilaa elämääsi ajattelemalla kiusatuksi joutumista. Elämäsi toddnnäkösesti on vasta alussa. Paskaa tulee niskaan, se on varmaa, mutta myös hyviä hyviä hetkiä on edessä! Älä lannistu!

 

Hei meriser007

Toivon ,että haet apua ongelmaasi.
Ja kuten ketola sanoi on erittäin hyvä ,että kerroit asiasta.
Mutta ihmettelen kyllä miksi et ole kertonut vamhemmillesi asiasta?

Olen samaa mieltä ketolan kanssa:Hae apua ongelmaasi.
Tiedän miltä tuntuu kun rakas ystävä tekee itsemurhan.
Ja hänen veljenään en tule koskaan pääsemään asista yli en nyt enkä koskaan joten älä tee itsemurhaa.
Ajattele miltä sun mutsistä/faijasta tuntuisi jo tekisit itsemurhan.
Se mikä ei tapa se vahvistaa.

Joten pyydän sinua meriser007 hae apua ongelmaasi.



Ps.
Ne jotka lukevat/ovat lukeneet hänen viestinsä niin älkää sanoko ,että hän on sairas hänellä on varmasti joitakin ongelmia ,mutta älkää haukkuko häntä niistä ajatelkaa ,että kun autatte häntä niin hän ei tee itsemurhaa vaan toipuu ja hänen elämänsä voi jatkua kunnolla.

Pss.
meriser007
Huomasin sinun blogisi.
Muidenkin kannattaa lukea se ennen kuin vastaavat.
http://oma.afterdawn.com/meriser007/blog_entry.cfm/10811

 

Huomasin ,että hän on tenyt uuden blogi merkinnän.
Todella huolestuttavaa tekstiä.
Teidän kannattaa lukea se
http://my.afterdawn.com/meriser007/blog_entry.cfm/10820

 

Nonniin.
Nyt on päästy taas sairaalasta pois.
Kuten jo blogi merkinnässäkin sanoin lopetin kokonaan lääkkeiden käytön.
Anteeksi etukäteen ,että kiroilen ,mutta suoraan sanottuna viimeiset 2 viikkoa on ollut minulla pelkkää hellvettiä.
Riitelyä vanhempien kanssa.
Mikään ei onnistu.
Koitan tehdä mitä tahansa niin tulee aina haukkumiset vanhemmilta.
Sairaalassa hoitaja sanoi ,että jos äitini olisi löytänyt minut edes 15 minuuttia myöhemmin niin en olisi tässä.

No "onneksi" nyt perjantaina terapia.(Oli kesän tauolla).

Kokeilin sitäkin vaihtoehtoa ,että vedin itseni kovaan humalaan= ei auttanut.
Krapulassa itsemurha ajatukset tulivat takaisin kovempina.
En näe enään elämässäni mitään järkeä.
Kaikki ystävyys suhteet on poikki.
Suhteet vanhempiin on poikki.
Pyydän ,että luette ennen kuin vastaatte tähän viestiin viimeisimmän blogi merkinnän.
http://oma.afterdawn.com/meriser007/blog_entry.cfm/10820

 

Nyt on sitten se tehty.
Otin yliannostuksen lääkkeitä ja viilsin ranteet auki.
Äitini löysi minut ja vie hartmanin sairaalaan.
Ja yksi kysymys vielä
EIKÖ KUKAAN VITTU VÄLITÄ MINUSTA TÄÄLLÄ????

 

Alotat sillä että vaadit hoitoa itsellesi,ja et suostu mihinkään diipadaapa terapiaan,tyydyt ainoastaan osastopaikkaan, ja hoitoon joka tuntuu siltä että siitä on apua. Oleilet siellä kunnes olo tasoittuu ja uskallat koittaa olla omillasi ,jollei onnistu,palaa hoitoon. ja yritä ajan kanssa uudelleen.

Jossain välissä oikean hoidon ja mahdollisen lääkityksen kanssa olokin helpottaa ja huomaat sitten itsekkin että kyllä se tästä,vastoinkäymiset ja paskat olot vahvistaa ihmistä.

Helppoahan se ei tule olemaan,ja vie se aikaa mutta ei siihen oikein muu auta,oikea hoito,lääkkeet,terapia jne...

Jaksamisia.

 

Ite kokenu saman, ja ylläoleva sai miut kasaa yhdeksässä vuodessa.

 

Aikaa, aikaa...

 

Sillä että missä tai miten ilmaiset pahanolon ei ole väliä, tärkeinrä on että tulet kuulluksi. Itsekin itselleni pahoja tehneenä tiedän mistä puhun. Tarvitset kommenttiesi perusteella pikaisesti apua. Sitä että mihin, tai minkälaista apua, on mahdoton sanoa. Toivon sydämmestäni että saat kuitenkin tarvitsemasi ennen kuin on liian myöhäistä. Itseni pelastivat ystävät, musiikki ja lopiöta kiinnostus tietokoneisiin (jonka takia olen tällekin sivustolle aikoinani eksynyt). Joillakin ihmisillä ei ole niitä tärkeimpiä ihmisiä, eli ystäviä joille voi puhua aivan mistä vain, ja jotka jaksavat jopa kuunnella. Itse olen ollut tuon kanssa onnellisessa asemassa, mutta uskon että jokaiselle meistä on täällä vähintään yksi ihminen jonka kanssa voi jutella, jolle voi kertoa surut ja syyn suruun/epätoivoon. Sitä ei välttämättä löydy naapurista, tai edes lähi pitäjästä, mutta jostakin se aina löytyy.
Lääkitys hoitona on joissakin määrin hyvä asia, joissakin määrin se saattaa turruttaa, joidenkin kohdalla "oikea" lääkitys on se joka tekee lopun ohmisestä. Olen viettänyt aikaa mielenterveys toimistolla, jutellut lääkärien, hoitajien, psykologien ja psykiatrien kanssa. Syön päivittäin lääkkeitä.

Nimimerkillä; Kooma, on tarinansa.

P.S Depressiivinen ADHD.

 

Itse uskomattomana jääräpäänä selvisin kaikesta näyttämälle vastoinkäymisille persettä ja keskisormea, mietin että en vittuillessakaan anna periksi.

Avun pyytäminen ei ole häpeä,pikemminkin seettä ei uskalla,se että jos menet lääkäriin ja lyöt faktan pöytään että olo on sitäluokkaa että tekisi mieli tehdä uusi sierain otsalohkoon,auttaa kyllä suhteellisen nopealla tavalla avun saannissa.

 

Itselläni on myös ADHD,Keski vaikea masennus.

Tuon temppuni jälkeeen (jonka kerroin edellissessä viestissä) jouduin hesperian sairaalan osastolle b1 ((suljettu osasto))
Aloitin lääkityksen uudestaan mutta ei auta.
Onneksi olen tääällä vain tämän viikon johonkin puoleen väliin.
Sen jälkeen pääsen takaisin kotiin.
Tuntuu ihan oudolta se ,että täällä missä olen on muunmuassa typpejä joilla on (vakava masennus,psykoosi,kaksisuuntainen mieliala häiriö ja niin edelleen)
Olla samassa rakennuksessa tyyppien kanssa joilla on psykoosi.
Sen mitä olen netistä lukenut psykoosista niin haluaisin pysyä niistä mahdollisimman kaukana.

Yksi hyvä asia on tullut minulle.
Olen saanut tyttöystävän ja me menemmet samaan kouluu nyt syksyllä.

 

Sinun pitää ymmärtää ja hyväksyä se, että kun olo tuntuu niin kurjalta kuin sinulla on tuntunut, niin ei kaikki ihan viikoissa korjaannu, vaikka olisi oikeat lääkkeet. Mutta kyllä se siitä. Tsemppiä!

Hienoa. Siitä näet, että kannattaa jaksaa ja uskoa parempaan. Kyllä sitä iloa ja onnea on varattu sinulle myöhemminkin. Se kannattaa muistaa, jos välillä on synkempiä hetkiä.

 

Joo, ja tosiaan, itsekkin tähän sun threadiin törmäsin. Sanon vain, että asiat ovat jo paljon parempaan suuntaan, kuin threadin alussa. Voisin melkein luvata, että kun pääset masennuksen ja tällaisten asioiden ohitse, sinulle tulee voimakas voimaantumisen tunne, ja olet aikuisena todella ehjä ihminen!(tiedän yhden ihmisen). Jaksamisia ja tsemppiä sulle!