Toisinaan suukirurgisten toimenpiteiden yhteydessä olisi ollut tarvetta ottaa kuva hampaasta ja lähettää se konsultaatiota varten sähköpostitse hammaslääkärille. Mutta mikä olisi sellainen kamera, jolla saa hampaasta kuvan otettua? Sen pitäisi mahtua suuhun. Olisiko jollakulla antaa linkkiä?
En ole koskaan kuullut sellaisesta kamerasta, joka mahtuisi suuhun. Jos et puhelimella saa siitä riittävää kuvaa, niin ehkä syytä mennä vaan hammaslääkärille kuvattavaksi. Kyllä pieniäkin kameroita löytyy. Laitan kuvan yhdestä ihan huumorimielessä. Löytyy googlen avulla, Temu. Laita Temun hakuun teksti "Pienet kamerat" Suoraa linkkiä en saanut koska kovin hankala Chapta sinne pääsyyn.
Joo jos ei normaalilla kameralla saa kuvaa. Niin sitten hammaslääkäri hoitaa kuvaamisen. Kuvaa voi ihan kännykälläkin koittaa ottaa. Laittaa vaikka salaman päälle, että on varmasti valoa suussa tarpeeksi. Vaatii luultavasti useamman kuvan, että saa kohdistettua kunnolla. Peiliä voi käyttää apuna kuvaa ottaessa.
Kyse on siitä, että olin pienessä hammasoperaatiossa, jonka seurauksena tuli ongelma, joka näkyisi hyvin kuvassa. Operoinut lääkäri lähti käynnin jälkeen ulkomaille, ja olisin halunnut lähettää hänelle alueesta kuvan konsultoitavaksi. Näin ollen käynti toisella hammaslääkärillä ja kuvan otto siellä ei ole paras ratkaisu, koska ongelma ei ole niin suuri, että se vaatisi välittömiä toimenpiteitä. Enkä halua maksaa siitä toistasataa euroa.
Hammas on sen verran takana, että kännykkäkameraa ei saa ulotettua tarpeeksi pitkälle. Pitäisi myös saada otetuksi kuva hampaasta altapäin. Peiliä olen kyllä käyttänyt. Yritin ottaa digikameralla peilin kautta kuvaa, mutta ei vaan onnistu. Juuri kohdistaminen on ongelma, tai jos satuin kohdistamaan oikein, salama ei osu oikeaan kohtaan ja kriittinen alue jää pimeäksi.
Sitten vaan suosiolla hammaslääkärin vastaanotolle tarkistukseen, ellei seuraavalla tavalla onnistu. Kännykällä voi ottaa kuvan niin, että katsot peilistä kännykän näytön kuvaa, milloin kuva on oikeasta kohteesta. Näytön kuvaa voi tarpeen mukaan zoomata suuremmaksi. Kohdista joku valaisin niin että valaisee kohteen. Itse olen ottanut kuvan tuolla tavalla silmästäni lääkärille ja onnistui loistavasti lääkärinkin mielestä.
Hammas on ylhäällä takana, mahdollisimman hankalassa paikassa kuvattavaksi. ---Pitäisikö kännykällä yrittää ottaa ns. normaalikuva vai käyttää selfiepuolta?
Itse käytin normaali kuvan ottamista, jos haluaa peilin kautta kohdistaa kuvan, saa myös paremman zoomausmahdollisuuden.
Jos oikein lähdetään hienostelemaan, voi Temusta tilata pienen endoskooppi kameran, todella pienellä hinnalla. Niiden laatu saattaa yllättää. Itse tilasin sieltä laitteen millä voi tähystää ja ottaa kuvan korvan sisäpuolelta, jossa näkyy korvan tärykalvo ja korvavahakin, jos sitä on. Täytti odotukseni 100%, näyttää todella hyvin, milloin on aika puhdistaa vahat pois. Laite kytketään langattomasti luuriin, joka toimii näyttönä. Minulla on kuulolaite, joten se motivoi hankkimaan tuon. Tässä muutamia malleja ko. laitteista. Klik suurentaa kuvan Kätevin malli olisi varmaan luuriin kytkettävä, jolla voi ottaa helposti ruutukaappauksen. Endoskoopin päässä on valolähde, joka valaisee kohteen. Temu.com sivulla on suuri määrä noita erilaisia laitteitta. Jos kiinnostaa tuo korvalaite, niin tässä kuvan siitä. Yhdistyy langattomasti luuriin.
Tosiaan joo peilin kautta katsotaan mutta kamera osoittaa suuhun. Erillinen valaistus olisi tietysti hyvä, mutta jos ei mahdollista, niin jos vain kamera sallii asetusten säätämisen, kameran ISO-arvoa voi koittaa nostaa. Se mahdollistaa kuvaamisen vaikka valaistus ei olisikaan kovin hyvä. Toki kuvanlaatu heikkenee sitten mitä enemmän ISO:a nostaa. Puhelimissa noiden muuttaminen ei välttämättä onnistu, mutta jos on ihan kamera, niin siinä pitäisi. Yksi vaihtoehto on myös koittaa ottaa videokuvaa ja sitten kuvankaappaus videosta. Tai sitten mennä noilla Temun kameroilla. Eipä noi näytä paljoa kustantavan.
Tämä oli hyvä tieto! Ei ehdi juuri tähän hätään, mutta jatkossa voi tarvita. Tuo sinun liitteessä oleva laitteesi ilmeisesti vain näyttää kuvan, mutta ei tallenna?
Jos tarkoitat tuota viimeistä kuvaa, mustaa kynän näköistä, sillä voi ottaa videota ja kuvia korvakäytävästä. Käsittääkseni nuo muutkin laitteet pystyy videoon ja kuvaan, oletan niin.
Muistin tilanneeni tuon korvalaitteen kanssa tavallisen endoskoopin. Piti kaivaa mahdolliset ja mahdottomat paikat. Löytyi kuin löytyikin, tässä kuva siitä. Tällä kuvaat mitä vaan ahtaassakin paikassa, koska oma valonlähde kuidun päässä. Voi ottaa still kuvia ja videota. Android ja iPhone luureista löytyy Inskam appi, jolla tuo toimii.
Tämä olisi varmaan hyvä laite suun kuvaukseen. Tallentamiskysymyksellä tarkoitin, että voiko sillä tallentaa kuvan puhelimen kuvatiedostoon, jotta sen voisi lähettää vaikka sähköpostin liitteenä eteenpäin. Mutta jos ei, niin voi käyttää kuvakaappausta, kuten Trinity edellä ehdotti, se ajaa saman asian.
Inskam ohjelma apissa on oma tallennuskansio, josta kuvan voi lähettää tunnetuilla tavoilla jakoon, Whatsappiin, sähköpostiin, ym. Edit: Jäi mainitsematta, tuossa johdon mustassa palikassa on valon voimakkuuden säätökiekko ja kuvan ottamis nappi. Lisäksi toiminnot saa näkyviin toimintavalikosta, josta saa vaikka videokuvauksen päälle ja tallennusvalikon kuvat näkyvin, sekä asetusvalikon.
Temussa on tosiaan mahtava määrä noita (muissakin verkkokaupoissa). Aika työlästä alkaa selata noita yksi kerrallaan, mikä olisi sopivin. En löytänyt juuri tuota sinun, mutta esimerkiksi tällainen olisi Temussa. Siitä ei kuitenkaan kerrota, mikä on kameran resoluutio. Joku 2 mPix ei taida olla kovin tarkka. Jäi vielä mietintään. -- edit. En saanut linkkiä suoraan kopioitua, vaatii jotain vahvistusta, ennen kuin pääsee katsomaan linkkiä. Poistin linkin. Ohessa kuvaruutukopio. --
Mikä tahansa noista riittää tarkkuutensa puolesta, vaikka resoluutiota ei olisi mainittu. Jos olet tehnyt Temu-tilin ja olet kirjautuneena, Katso laittamani linkki. Mielestäni minulla on linkin laite. Linkki tuotteeseen. Puhelimeen pitää ladata Inskam sovellus muistaakseni.