Iltalehdestä huomasin tälläsen Emin ja ja MTV:n tekijänoikeuskiistan. Tapelkoon keskenään niin paljon kun haluavat, niin ei jää aikaa näille P2p jutuille ja mitä enemmän näitä mediayhtiöiden keskinäisiä tekijänoikeusriitoja tulee niin sitä oudompaan valoon meidän tekijänoikeuslaki muuttuu sekä siinä samalla tekijänoikeusjärjestöjen argumentointi asiasta sillä, jos ei keskenäänkään pystytä olemaan samaa mieltä asioista, niin miten sitä sitten muita voi syytellä.
Kiista on hieman samanlainen kuin se, jonka Island Records aikoinaan nosti Keski-Kalifornian piirikunnanoikeudessa SST Recordsia ja siellä levyttänyttä Negativlandia vastaan. Tuo kanne nostettiin vuonna 1991. Syynä oli se, että Negativlandin kappale nimeltä I Still Haven't Found What I'm Looking For oli Islandille levyttävän irkkubändi U2:n samannimisestä hitistä sämplätty törky. Kaiken kukkuraksi Negativland oli vielä tehnyt tuolle levylle semmoisen kannen, jossa oli tuon irkkubändin nimi koko levykannen kokoisin kirjaimin ja levyn todella tehneen Negativlandin nimi vain pikku präntillä. Island Recordsin mukaan tuollainen levykansi huijaa kuluttajia luulemaan kyseisen levyn olevan heille levyttävän irkkubändin tallenne, mitä se ei ole. Ero tapauksen U2 ja Island vastaan Negativland ja SST ja tapauksen Robbie Williams ja EMI vastaan Kuubi ja Mainostelevisio välillä on kuitenkin selvä. Ei Negativland eikä SST ollut älynnyt pyytää lupaa edellä mainitun laittoman tallenteen julkaisemiselle Islandilta, U2:lta eikä Warner&Chappellilta, vaan julkaisivat ottamatta huomioon mihin näin joutuivat. Sitten oikeus tuomitsi levyt takaisinlunastettaviksi ja lähetettäväksi Island Recordsille takavarikoitavaksi ja tuhottavaksi. Kuubi puolestaan oli pyytänyt ja saanut Teoston luvan, ja Teosto edustaa tässä asiassa Williamsia ja myönsi sen. Joten EMI on väärällä asialla, toisin kuin Island ja SST. Tekijänoikeuspohatat ovat jatkuvasti olleet liian hanakkia haastamaan oikeuksiensa loukkaajia oikeuteen ja jopa kaksoisrahastamaan. Teostokin on joskus tässä suhteessa ongelma. Esimerkiksi vuonna 1993 Teosto lähetti kaikille Suomen ravintoloille kiertokirjeen, jossa kiellettiin asiakkaiden karaoke-esitysten tallentaminen asiakkaiden yksityiseenkään käyttöön ilman Teoston ja Gramexin lupia. Teosto olisi myöntänyt luvat maksua vastaan, mutta Gramexin linja oli tiukka ei. Tallenteiden valmistaminen loppui ja asiakkaat kärsivät, vaikka niitä ei olisikaan käytetty muutoin kuin asiakkaiden omaan yksityiseen käyttöön ja tyhjän kasetin, jolle tallenne tehdään, hintaan sisältyy jo korvaus Teostolle, eli vaatimalla lisää korvausta Teosto tuplarahasti. Teostosta muistuu mieleen myös toinen skandaali. Partureita ja taksinkuljettajia rahastetaan radion aukipidosta asiakkaan kuullen, koska radiosta soitettava musiikki on tekijänoikeussuojattua ja asiakkaan kuullen radion aukipito on tekijänoikeussuojatun musiikin julkista esittämistä, jolle on oltava Teoston lupa. Näin siitä huolimatta, että julkisesta esittämisestä luvan on maksanut jo radioasema, jota kuunnellaan. Sen olisi sisällettävä kaikki ne tilanteet, joissa radio on auki, riippumatta siitä missä aukioleva radio on. Ja sitten vielä nämä tekijänoikeuspohatat aivopesevät jatkuvasti lainsäädäntövallan käyttäjiä säätämään yhä tiukempia ja yhä enemmän kuluttajien oikeuksien mm. sananvapauden varpaille astuvia tekijänoikeuslakeja ja niiden tiukennuksia. Tälle prosessille pitäisi saada ajoissa heitettyä kapuloita rattaisiin, mutta muutaman vuoden takaiseen ajankohtaan asti kuluttajat eivät tehneet mitään oikeuksiensa puolustamiseksi. Hyvä että sentään nyt tässä asiassa on herätty.
