Sen lisäksi kaikki nuoretkin seuraavissa eduskuntavaaleissa liikkeelle ja äänestämään jotain edustajaa joka äänesti lakia vastaan. Nuorisossa on se äänivoima. Niissä jotka ei jaksa äänestämässä käydä.
Niih, oon miettinyt että montakohan valittajista (siis edustajiin kohdistuvista) jätti viimeeksikin äänensä käyttämättä. Oppii nyt, ja lakiin on aina mahdollista saada muutoksia, niin mars liikkeelle.
Ei nyt silti taida olla ihan paras peruste valita ketä äänestää vain sillä perusteella, että vastusti tätä lakia. Itselleni esim. asenne ympäristöön,koulutukseen,sairaanhoitoon ym. ovat kuitenkin hieman ratkaisevampia tekijöitä kun ehdokastani valitsen. Tässä nyt on tehty asiasta,jonka merkitys ihan oikeasti ihmisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun on varsin pieni, hirveä haloo. Mielummin jätän musiikin kopioimatta ja äänestän sellaista ehdokasta joka oikeasti ajaa ihmisten etua, vaikka hän olisikin äänestänyt lain puolesta. Menköön nyt tämä vouhotus nuoruuden piikkiin, nuoriahan suurin osa niistä ihmisistä on,jotka katsovat tämän lain niin kauhean vakavaksi asiaksi, että unohtavat eduskunnan ja siellä istuvien ihmisten oikeasti ajamat asiat ja näkevät heidät hyvinä tai pahoina vain tämän asian perusteella.
Tuohon voisi lisätä, että käynyt pari kertaa mielessä että mitenköhän tyytyväisiä siellä pääkallopaikalla ollaan kun laki vienyt niin paljon huomiota muista asioista, mitä ei olla pystytty toteuttamaan
Aivan totta. Vaikka onhan tämä sikäli myönteinen asia että edes jonkun asian vuoksi jaksetaan innostua. Mutta ajatelkaa jos saman verran energiaa ja voimavaroja olisi käytetty jonkin sellaisen asian hyväksi joko tällaista joukkovaoimaa OIKEASTI kaipaisi. Mutta eihän todellisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkominen tunnu meitä hyvinvointivaltion asukkaita kovin paljon kiinnostavan...
Minä annan ääneni KANSANEDUSTAJALLE ja nämä nyt ei ole niitä kansanedustajia. Kyllä siellä on monta muuta edustajaa joka ajattelee tottakai muutakin kuin tekijänoikeuslakia eli vaihtoehtoja löytyy vaikka äänensä antaa jollekkin muulle kuin uutta lakia ajaville. Jos kansa nostaa tämmöisen haloon uudesta laista niin eikö silloin olla tehty laki kansan mielipidettä vastaa eli ei ole edustettu kansaa. Oma kansanedustajani äänesti lakia vastaan. Viestini nyt lähinnä meinasi että äänestämättömätkin äänestämään ja ääni kuuluville. Täälläki tuhansia jotka valittaa uudesta laista vaikka ei ole edes äänestänyt. Lopputulos on nähtävissä.