Ikuinen aihe - MP3 ja CD-tason ääni

Jaa, että ihan fakta. No sittenhän asia on yksinkertainen. Koska kyseessä on fakta, niin sinulla on varmasti takanasi tuloksia pätevistä, vähintäänkin yliopistotason tutkimuslaitosten raporteista, joissa asiaa käsitellään. Ja siten, että kuuntelijat ovat tottuneita musiikin kuuntelijoita. Se, että koulupojat Batteryn litkimisen ohella toteavat “ei oo eroa” ei tee mistään asiasta faktaa.

Netti on väärällään “viisauksia” näiden erilaisten pakkaustapojen ja –tiheyksien vertailusta. Löytyy juttuja, joissa kerrotaan MP3/320 kbps olevan “CD-quality” ja että 196 kbps on “ihan sama” kuin 320 kbps. 64 kbps “on riittävä” kaikille ihmisille ja päin vastoin. Mielipiteitä on monia. Onhan niitä nettiasiantuntijoita, joiden mielestä vuosikertaviinit ovat huijausta, koska 9 eurolla saa punaviiniä, jota ei erota 90 euron vuosikertapunkusta. Joo, ei erota ei…

Nämä LAMEN psykoakustisen mallinnuksen uusimmat versiot kiinnostavat. LAME käytti Gpsycho-mallinnusta 5/1999. Malliin tehtiin suurempia muutoksia 5/2007, jonka jälkeen alettiin puhua PSY-modellista. Dekoodausta uusittiin Fraunhofer-mallin yhteensopivuuden takia 12/2005. Tämän jälkeen ei uudempia versioita psykoakustisesta mallinnuksesta näy tulleen. Erilaisia pikkubugeja on korjattu paljonkin. Lähde: LAMEn omat sivut, ChangeLog 1998-2012.

Täten voimme olettaa LAMEn varsinaisen psykoakustisen “moottorin” pysyneen suurin piirtein ennallaan 5/2007 lähtien. Jos sinulle on lisätietoa, kerro ihmeessä.

Audiofiileille tuttu “Stereophile” edustaa kansainvälisesti arvostettua auktoriteettia äänetoistoon liittyvissä asioissa. Artikkelissa todetaan myös LAMEn maine hyvänä koodekkina, kuten sinäkin kirjoituksessasi totesit.

http://www.stereophile.com/features/308mp3cd/

Artikkelissa myös tuodaan esiin uudempien metodien (tässä AAC) paremmuus MP3:een verrattuna. Nyt nimittäin törmätään ikäviin asioihin. Asioihin joille ei voi mitään. MP3 perustuu aikansa ISO-standardiin, mikä tietenkin tuo sille hyvän yhteensopivuuden. Mutta standardi ei ollut erityisen sopiva musiikin kompressoimiseen. Täten MP3:een jäi selkeitä mokia, jotka ovat jo sen perusmääritteissä. Pelkästään Wikistä löytyy pitkä luettelo näistä rajoitteista. Mainittakoon erityisesti:

· Time resolution can be too low for highly transient signals and may cause smearing of percussive sounds.
· Due to the tree structure of the filter bank, pre-echo problems are made worse, as the combined impulse response of the two filter banks does not, and cannot, provide an optimum solution in time/frequency resolution.
· Frequency resolution is limited by the small long block window size, which decreases coding efficiency.

Luettelo MP3-tekniikan rajoituksista löytyy MP3-standardia ylläpitävän MPEG Committeen omilta kotisivuilta:

http://www.mp3-tech.org/content/?mp3 limitations

Nuo ovat siis kiistattomia teknisiä tosiasioita, jotka jo itsessään estävät MP3-koodauksen olevan koskaan täysin “CD Quality”.

Kas kun nuo transientit (katkoäänet) ovat niitä audiofiilille tärkeitä ääniä. Heikkoja signaaleja, jotka antavat äänelle värin ja jotka tuovat aidossa tilassa äänitetylle musiikille tilantuntua. Ääni “elää” ja sille tulee “leveyttä” ja “syvyyttä”. Harjaantunut korva tunnistaa asian melko helposti.

Noita “kuuntelutestejä” tehdään usein kuulokkeilla, jotka tunnetusti hävittävät äänitteen luonnollisen tilantunnun. Ne ovat siten erittäin “kompressio-ystävällinen” kuunteluväline. Hyvälaatuinen vahvistinketju yhdistettynä laadukkaisiin ämyreihin antaisi useinkin erilaisia tuloksia.

Mutta keskustelu ja kinaaminen siitä että “ihminen ei voi kuulla eroa” on täysin tarpeetonta. Ei ämppäreitä ole edes tarkoitettu hi-end laitteilla kuunneltavaksi hi-fi formaatiksi. Ne ovat pieneen tilaan menevää matkamusaa ja tämän roolin ne täyttävät loistavasti.

 

Kyllä niissä on ja ero on ihmiskorvan kuultavissa. Ainakin harjaantuneen korvan, joka on tottunut aidon musiikin kuuntelemiseen. Olet kuitenkin harvinaisuus nykynuorten (oletan sinun olevan nuori) keskuudessa. Nyt kuunnellaan “ämppäreitä” ja näistä muodostuu se ainoa musiikin ääni, joka tunnetaan.

Tuossa artikkelissa Stanfordin yliopiston professori Jonathan Berger kertoo kokeesta, jossa hän on eri vuosina kuunteluttanut musiikkia sekä CD- että MP3-versioina uusille opiskelijoille. Vuosi vuoden jälkeen uudet opiskelijalapsoset ovat pitäneet MP3-version ja CD-version eroa pienempänä ja pienempänä – kunnes uusin vuosikerta piti MP3-versiota “parempana” kuin alkuperäistä CD-ääntä. MP3:lla ja CD:llä oli kuultavissa oleva ero ja MP3 oli parempi!

http://radar.oreilly.com/2009/03/the-sizzling-sound-of-music.html

Meillä on nyt kasvanut sukupolvi, joka ei tiedä millainen oikea, todellinen ääni on. Sukupolvi, joka on tottunut kuuntelemaan terävää, kompressoitua ääntä ja jonka mielestä se on kaunista ja “parempaa”, kuin jonkin instrumentin todellinen ääni. Tulee mieleen anekdootti iPod-kaudelta, jossa kaveri poistui kamarimusiikkikonsertin väliajalla veks. Syy oli siinä, että hän ei viitsinyt kunnella, kun “viuluissa on huonot diskantit”.

Oma poikani soitti minulle kerran “mahtavaa biisiä” kännykästään. Huomasin, että tuo on vanha kipale, joka löytyy minultakin CD:llä. Otin juniorini viereeni ja laitoin CD:n soimaan. Ihan asiallisella kalustolla kuunneltiin. Mutta poikani mielestä CD-versio oli “ihan sukka” ja MP3-versio oli “paljon parempi”. Riipivästä sahalaidasta oli tullut normi.

Tämä ei ole kannanotto MP3:a vastaan, vaan huoli siitä, että todellista ääntä kuuntelevien ihmisten määrä vähenee. Äänenlaatua arvostavien määrä vähenee. Surullista.