Nordean päivitys pimensi nokia 5:n muutamaksi päiväksi. Varmaan koska vinkuu että vaatimuksena vähintään androidi 13 ja tuohon saa kuulemma korkeintaan seiskan (täähän on jopa mikkisoftaa pahempi systeemi). Lopulta päivitys kuitenkin jostain syystä onnistui ja pääsin maksamaan sähkönsiirtolaskun, mutta säikäytti sen verran että pitänee ostaa uusi. Paha vaan että en nettipuhelimista yhtään mitään ymmärrä, mutta onneksi afterdawn on täynnä avuliaita asiantuntijoita. Mulla on 150 euron lahjakortti telialle. Sillä olisi syytä selvitä. Toki olisi asiallista jos pankki maksaisi romut kun kerran pakottaa sellaisen ostamaan, mutta eipä.
Ei ole ihme, että tuon ikäisellä, noin 8-9 vuotta, puhelimella alkaa tulla yhtyeensopimattomuus ilmoituksia eri ohjelmilla. Tietoturva siinä ajassa on jäänyt kehityksen jalkoihin. Ei niistä paljoa tarvitse ymmärtää noin 150 €:n hintaluokassa. Puhelimien puhelin ominaisuuksissa ei suuria eroja ole, kaikilla voi soittaa ja viestitellä. Eri merkkien kesken netti ominaisuuksissa ei ole suuria eroja. Kaikissa puhelimissa se kuitenkin toimii niin, että nettiasioinnit ovat hoidettavissa. Jos 5G ei ole tarpeen, 150 € puhelimissa ei ole merkittäviä eroja nettiominaisuuksissa. Tekniset hienoudet löytyvät vasta kalliimman luokan kapuloissa. Tekoälyn mietteitä: Löytyykö 150 € puhelimista suuria eroja nettiominaisuuksissa? Ei kovin suuria. Kaikki tämän hintaluokan puhelimet tukevat käytännössä samoja 4G‑taajuuksia, ja erot netin nopeudessa tai vakaudessa ovat pieniä. Mistä erot sitten tulevat? Erot liittyvät lähinnä kolmeen asiaan: 1) Modeemin laatu Halvassa luokassa käytetään yleensä samoja 4G‑modeemeja (MediaTek Helio / Unisoc / Snapdragon 4‑sarja). → Erot nopeudessa ovat käytännössä marginaalisia. 2) Antennien laatu ja sijoittelu Tämä on ainoa kohta, jossa voi olla pientä eroa. Esimerkiksi Motorola ja Nokia saavat usein kehuja vakaasta kuuluvuudesta, kun taas halvemmat kiinalaiset merkit voivat joskus olla hieman epätasaisempia. Mutta ero on pieni, eikä yleensä näy normaalissa käytössä. 3) Ohjelmiston optimointi Tässä Motorola ja Nokia ovat usein vahvoilla. Xiaomi/Redmi/POCO voi olla hieman aggressiivisempi virransäästössä, mikä joskus vaikuttaa taustadatan toimintaan.
Jos tarkoitus on käyttää pääasiassa puhelimena ja noita pankkien varmistuksia, noilla mobiilidataomnaisuuksilla ei ole *askankaan väliä, kun käyttää kodin laajakaistayhteyksiä. Luottaisin enemmän käyttiksen puhtauteen, jossa nuo halvat kiinanluurit lienee heikoimpia, tämä on sitten oma mielipide joka ei perustu kuin omaan mielikuvaan, eli luuri voi olla valmiiksi kräkätty. Oma Apple 13 mini pelaa vielä hyvin ja huoli komeasti viimeisimmän käyttispäivityksen sisään nikottelematta. Joten käytetty luurikin voi olla ihan hyvä valinta.
Rotisko tulee ihan pelkästään pankkitunnusten säheltämiseen. Puhelimena mulla on nokia asha 302, enkä varmasti vaihda niin pitkään kuin siinä henki vähänkään pihisee. Pitää panna tuo telian lahjakortti menemään. Sen verran luovasti hinnoiteltu kauppa että tuoskin tuolta viitsisi muutakaan tilata.
Maksa laskut tietokoneella ja käytä normaalisti avainlukulistaa. Saat old school tekstiviestin jonka kautta sitten katsot oikean numeron avainlukulistalta. Vai eikö Nordea enää mahdollista moista?
Eipä onnistu. Pakko sählätä nettipuhelimella nordean id-sovelluksen pin-koodi. Mitään muuta käyttöä rakkineella ei sitten olekaan.
Jos et puhelimella muuta tee kuin pankkiyhteydet, niin saman teet tietokoneellasi. Pankin kuukausimaksu saattaa olla vähän korkeampi kuin mobiilisovelluksella. Jos sinulla on tabletti, niin sillä hoidat pankkiasiat mobiilihinnalla, samalla sovelluksella kuin kapulallakin. Tabletilla pankkien mobiilisovellukset toimivat.
Nordealla on pikku laite, joka antaa tunnukset. Nordea ID -laite ja puhuva tunnuslukulaite Edit: tämä siinä tapauksessa, ettei mobiiliyhteyttä käytetä maksusuorituksiin.
Muuten kyllä, mutta kun se pin-koodi pitää antaa puhelimella. Mulla on tuo valkoinen laite, mutta en koskaan saanut sitä toimimaan. Ehdin jo unohtaa. Voisi ehkä kokeilla tuota uutta.
Tuo valkoinen laite ei enää toimi. Uutta ei saa, jos on jo käyttänyt Nordean ID-sovellusta. Näin minulle kerrottiin, kun koitin saada uuden laitteen entisen tilalle varalaitteeksi mahdollisten puhelinongelmien varalle.
Ei sillä, että olisin ollut missään vaiheessa vaihtamassa pankkia, mutta on yksi syy olla vaihtamatta Nordeaan.
Jos kuitenkin päädyt ostamaan uuden puhelimen, niin lue GSMArenasta puhelimien tiedot ja vertaile erityisesti mihin asti luvataan päivityksiä. Sinun tapauksessasi varmaan tärkein on ostossa nykyinen Android versio ja miten monta päivitystä siihen lupaavat, siis mihin versioon asti. Ne määrittävät puhelimen käyttöiän ja kelpoisuuden mm. pankkipalveluun. Samsung Galaxy A17 - Full phone specifications Sieltä löytyy viitteeksi myös dollarihinta. Elleivät pankissa helly, kun kerrot, että sinun puhelimeesi ei saa enää päivityksiä, etkä hanki enää uuttaa puhelinta pelkästään pankkiohjelman takia, koska sinulla on vanha toimiva kapula soittoihin ja viesteihin, vielä täysin toimivana. Jos taulukossa on epäselviä asioita, niin kysymällä eteenpäin..