Nyt on ET jo jonkin aikaa kiukutellut siten, että se ei suostu yhdistämään mm. millekään suomalaiselle serverille. Aika vain juoksee yhdistämiskohdassa "awaiting challenge", mutta mitään ei tapahdu. Jollekin random ulkomaalaiselle serverille pääsen yleensä sisään ihan tuosta vain. The All seeing eye näyttää serverit kyllä ja niin näyttää myös pelin oma serverihaku, mutta ei vain suostu yhdistämään. Palomuuria on kokeiltu ottaa pois päältä ja monen näköistä, mutta vika ei korjaannu. Vielä jännä yksityiskohta on se, että peli toimii jos asennan sen uudestaan, mutta seuraavan käynnistyksen jälkeen se ei enää suostu yhdistämään servereille. Olisi kiva päästä joskus vielä pelaamaan legendaarista ET:tä. Mistä kannattaisi lähteä siis juttua ratkaisemaan?
Jaa'a, vaikea uskoa liian isoa pingiä syyksi. Ping on yleensä 40-50 Suomi-servuilla. Yhteytenä 1M/512. Kenelläkään muulla samaa ongelmaa?
Heh, kyllä olen kattonut. Kuitenkaan se ei näytä edes tekstiä "server is full", vaikka servu näyttäisi olevan täysi.
Palomuurin asetukset on katsottu läpi moneen kertaan ja muuri on otettu kokonaan pois päältä sekä laitettu väliaikaisesti kaikki portit auki, mutta ei auta. Lueskelin jostain ulkomaalaiselta foorumilta, että punkbuster voisi auheuttaa moisen ongelman, mutta en onnistunut ratkaisemaan silti ongelmaa. Mitään tekstiä väärästä versiosta ei tule.
Itselläni oli sama ongelma. Itselläni on F-Secure virustentorjunnassa ja kun laitat F-Securen tilaan: Poista käytöstä ja salli kaikki verkkoliikenne, niin pitäisi toimia. Kun olet sitä jonkin aikaa pelannut pitäisi toimia ilman tuota neuvoa. Toimii, jos on F-Secure; ainakin mulla. X-Firestä näkee, jos pääset servulle -> näet servujen tiedot. Toivottavasti avuistani oli hyötyä, minulle ei ainakaan viruksia tulut sillä välin. Poista myös kaikki tiedostot ja kansiot ET:stä ja asenna ja päivitä kaikista uusin versio.
Kiva, ensimmäinen vastaus, josta voi olla hyötyä. Kuitenkin, itselläni on Norman Virus Control, eli tämä Fujitsu-Siemensien mukana tuleva kapistus. Päivitykset tästä loppuu joulun jälkeen, joten jotain muuta ohjelmaa olisi hyvä harkita. Olen kuitenkin ainakin yrittänyt ottaa palomuurin pois ja virustorjuntaakin olen yrittänyt poistaa käytöstä, mutta en ole vielä saanu apua siitä. Täytyy nyt silti vielä yrittää kunnolla pelata tuon virustentorjunnan kanssa, sillä joskus kolme vuotta sitten, kun aloitin ET:n pelaamisen, peli edellytti aina virustorjunnan sulkemista, mutta sitten sekin ongelma hävisi. Jos joku tietää, miten tässä NVC:ssä tuo homma hoituisi, niin voisi kertoa. Itse yritän vielä illalla paremmalla ajalla kokeilla.
En tiiä kuuluuko tää tänne, mutta on pieni ongelma ton pelin kanssa. Peli toimi vielä vähäaikaa sitte, mut sit menin kerran kokeilemaa ja valitsin servun mitä halusin pelata, se latas sitä vähä aikaa kunnes tuli windowsin virheilmotus, että etqw.exe on virheellinen ja haluatko lähettää virhe ilmotuksen. Tän jälkee käynnistin pelin uudelleen, ni sit sei antanu valitaa enää play online kohtaa. Oon asentanu pelin koht miljoona kertaa uuestaa, se antaa joka asennuksen jälkee valita kerran play online ja serverin kunnes tulee samanen virhe ilmotus. Vai pitääkö käyä hommaamas uus peli?
Nyt on monenlaista virustorjunnan deaktivointia kokeiltu, mutta ei vain suostu yhdistämään. Kun valitsen jonkun servun, modeemi alkaa siirtämään kiivaasti dataa, mutta "awaiting challenge" vain juoksuttaa aikaa siinä. Pystyn jopa hostaamaan itse peliä, mutta en pääse muille servuille. Eikös hostissakin pidä yhdistää sinne jonnekin pääservulle tms. sillä siinäkin se näytti yhdistävän.
Mm. PHnet Enemy Territory Server Wolftigy ETBoxi TEKRA ET (FIN) Kansa Taisteli Enempää suomalaisia servereitä en The All Seeing Eyella löydä.
Kyllä pitäisi olla. Eikös siinä lähinnä vain korvata ne pari kuvaketta siel kansiossa niillä uusilla?
No niin, palaan taas tähän samaan asiaan. Tänään asensin ET:n uudestaan ja siinä samalla päivityksen 2.60 ja patchin 2.60b. Ekalla kerralla kaikki pelaa hyvin ja pääsen servereille yms. Sitten lähdin koneelta ja vaihdoin käyttäjää (windows xp ja kaikilla omat käyttäjät), jonka jälkeen tulin takaisin, eikä enää suostu yhdistämään servuille. Kokeilin sit tuon 2.60 päivityksen uudelleenasennusta ja taas toimii ihan ok. Eli joudun aina asentamaan sen päivityksen uudelleen, että voin pelata. Keksiikö kukaan konstia tuon homman eliminoimiseen?