Tarkoitus olisi tehdä varmuuskopio Kummisetä II:sta. Elokuva on pitkästä kestostaan johtuen jaettu kahdelle DVD-9-levylle, joista toisen kesto on parisen tuntia ja toisen reilu tunti. Tavoitteena olisikin siis saada elokuva jaettua kahdelle DVD-5-levylle. Ensimmäinen levy on kuitenkin niin isokokoinen, että DVDShrinkillä sitä joutuisi kompressoimaan n. 60%, joka ei kyllä ole vaihtoehto. Toinen levy sen sijaan mahtuisi DVD-5:lle hyvin ilman pakkailuja. Ajattelinkin, että olisiko mahdollista ensin yhdistää levyjen vob-tiedostot ja sitten puolittaa sellaisesta kohtaa, jossa molemmat puoliskot mahtuisivat DVD-5:lle? Yritin jo uudelleen authoroida settiä DVDShrinkillä ja kikkailla loppuja IfoEditillä mutta taidot loppuivat vähän kesken.. Apua siis kaipaisin.
Jos et menuja+extroja kaipaa niin kyllähän tuo onnistuu, eli irrottelet äänet ja videot ja yhdistät yhdeksi, sen jälkeen puolesta välistä poikki, tekstien kanssa tulee kyllä pientä säätämistä mutta kyllä pitäisi onnistua ei tosin helpoin mahdollinen operaatio.
Eli koitin jo sitä, että nappasin kaikki ekstrat pois ja rippasin pelkän elokuvan. Ja sen jälkeenhän levy ykkönen ja kakkonen olivat omissa kansioissaan. Sitten nimesin kakkoskansion vob-tiedostot uudelleen (vts_01_5 - vts_01_11, tai jotain vastaavaa) ja siirsiin ne samaan kansioon ykköslevyn kanssa. Sen jälkeen poistin vanhat ifo-tiedostot ja tein Ifoeditillä uudet ja muokkasin myös vts-sektorit. Ajattelin, että tuo olisi toiminut mutta ei. Elokuva katkeaa siinä missä ensimmäinen levy loppuu. Teinköhän jotain siis väärin. Kertaukseksi vielä, että saatuani nuo levyt yhdistettyä, ne pitäisi sen jälkeen vielä pilkkoa niin, että ne mahtuisivat kahdelle dvd-5-levylle.
eli vob:eista video ja audio erilleen(tekstitykset myös), sitten esim tmpgenc:illä yhdistää ja katkoo. sitten uudelleen authorointi molemmille puolille.
Edit: luin väärin... _X_X_X_X_X_[small][Pääsivusto - Oppaat suomenkielisinä] http://www.nefernetti.com [Foorumi] http://www.nefernetti.com/forum[/small]