Heipä hei kaikille! Sain tässä muutamia kuukausia sitten tuttaviltani vanhan tietokoneen ilmaiseksi. Kone oli ollut käyttämättömänä kuulemma n. vuoden. Kotona sitten olin ihan täpinöissä kun nyt ensimmäisen ikioman tietokoneeni sain vihkiä käyttöön. Piakkoin päästään jo itse asiaan. Ajattelin, että kone on varmaan kerännyt pölyä tuhottomasti, joten käytin komponentteja irti ja puhdistelin pölyt jokaisesta sopesta ja kolosta. Pölyä nyt kertyi sellainen vajaa "mukillinen". Noh, puhdistuksen jälkeen tarkistelin kaapelit, johdot, komponentit ja kaiken mihin käsiksi pääsin tarkistaakseni ovatko ne ehjiä näin "ulkopuolelta". Mitään vikaa en niistä löytänyt, joten ei muuta kuin osat kiinni ja virta päälle. Johdot kiinni, osat kiinni, virtanapin painallus, eikä mitään tapahtunut. Tovin aikaa naputtelin, ja sitten älysin sieltä takaa lyödä virrat päälle, jolloin kone alkoi hurisemaan. Mutta, parin sekunnin kuluttua hurina lakkasi, kone "hyytyi". Nooh, lannistumattomana naputtelin sitä takana olevaa virtanappia niin pitkään että kone pysyi päällä. Siinä kestikin n. 20 min. Sen jälkeen näyttöön ilmestyy teksti: "Information", "Monitor is in power save mode." Tovin aikaa rämpläilin johtoja koneen sisältä ja kokeilin että osat ovat kiinni, ja sitten, kone vihdoin ja viimein käynnistyi ihan perille asti. Kone toimi n. viikon, jonka jälkeen tapahtui taas tuo sama homma. Sen jälkeen toimi melkeinpä kokonaisen kuukauden, kunnes nyt... Sama homma, mutta nyt kone ei lähde päälle, ja olen kuluttanut useita TUNTEJA yrittäen saada sitä päälle. Nyt sitten oli aivan pakko pitää tauko ja tulla kysymään ihan ammattilaisilta sitä neuvoa. Joten: 1) Kone ei käynnisty 2) Ruutuun tuleva viesti: "Information", "Monitor is in power save mode." Ja mitä olen kokeillut: 1) Johtojen irroittaminen, komponenttien irroitus yksi kerrallaan 2) Virtanäppäimen rassaaminen 3) Kokeillut eri komponentteja. Olen pahoillani, mutta koneen kamppeita en muista ulkoa, joten yritän tuossa rämplätä sitä päälle ja laittelen sitten niitä tietoja tulemaan jos edistystä tapahtuu. Mutta toivon että tuosta "tarinasta" nyt jotain diagnoosin kannalta tärkeitä pointteja irtosi. Anteeksi tuo pitkä raapustus, mutta se on tullut vuosien mittaan tavaksi tehdä tarkasti kaikki minkä urakaksi ottaa. Näin etukäteen kiittäen, Vademecum. *EDIT* Nyt tässä kun tovin sain ährättyä tuli sellainen homma eteen että kone ei enää edes pukahda. Jos nettipiuhan lyön kiinni, niin siinä käväsee valo. Muuten kone on nyt sitten "hiljennetty". Mikäs neuvoksi? Tarkistin jo että johdot / komponentit ovat oikeilla paikoillaan ja kunnolla kiinni. Noista osistakin otin hieman selvää, ja sain muutamia seikkoja selville, tosin en tiedä ovatko olennaisia ongelman kannalta. Virtalähde: 250W, 12V = 10A. Prosessori: 1500 MhZ, en mallia muista. Muistit: 256 MB x 3, en mallia muista. CD-asema: BenQ 52x32x52 Äänet: Ei tietoa, ei ole ikinä toiminutkaan. Kovalevyt: Hewlett Packard ja Seagate, molemmat n. 10 gigatavun.
Kokeile jos on mahdollista toisella powerilla. Osta joku 400W ja katoppa download.com sivulta joku ohjelma jolla näkee kaikki komponentit tai laitehallinasta.
Vanhaa rautaa siis alla. No vaikkei apua olisikaan niin vanhoja osia voi tunnistaa EVEREST ohjelmalla, uudemmista en sitten enää niin ole pysynytkään perässä. Jos kone ei anna mitään elon merkkejä kuulostaisi vika olevanan joko virtalähteessä tai emolevyssä. Täältä tähän mennessä saamani kokemuksen perusteella en siis pysty vielä sanomaan kummassa, mutta toista näistä kahdesta veikkaisin. Oma arvaukseni painottuisi ehkä virtalähteen puolelle, kuten tätä edeltäneenkin vastauksen. Painotan kuitenkin kokemattomuuttani. Omat taidot pohjautuvat siis 4v aikana kokemiini tapahtumiin oman koneenin kanssa, sekä täältä lukemiini juttuihin muiden ongelmista. Tarkistetaan vielä, että sanoessasi "1) Kone ei käynnisty" tarkoitat ettei yhtään mitään tapahdu? Tällä pystyy poistamaan näyttiksen viallisuuden laskuista. Eli jos virrat tulis päälle ja kaikki muu toimisi normaalisi, saattaisi tässä tilanteessa olla vika näytönohjaimessa. Mutta koska sanoit ettei mikään toimi, ohjautuu vika mielestäni näytönohjaimen puolelta emolevylle sekä virtalähteelle. Kuten tuossa aiemmin jo taisin mainitakkin. No, mikään expertti kun näissä asioissa en ole niin sanon vaan itsestään selvyyden että siitä vain jatkamaan etsintöjä vian paikantamiseksi.
Nämä vanhat 250w sanovat ittensä aika helpostikkin väliin irti ja näin on myös itselläkin käynyt vanhojen koneidenkanssa. sanoisin että poweri on puhunut viimeisen kerran.. katos joku 300-400w poweri jostain mitään kallista ei kanata mennä ostaan koska kone muutenkin vanha.. täytyy myös muistaa että liittimet powerista sopisivat emolevyyn.
Kiitos vastauksista! Tällä hetkellä nyt kaverin luona yökylässä, pitääpä tuossa huomenna katsoa jos passaisi virtalähde toisesta koneesta tuohon omaan.
Siis kotona on kaksi konetta, toinen on omani, ja toinen on tämä, jolla kaikki perheenjäsenet yleisesti käyvät.