AfterDawn logo

Microsoft myönsi – Kytki virustorjunnan pois päältä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
10 kommenttia

Venäläinen tietoturvatalo Kaspersky Lab jätti kesäkuun alussa Microsoftista valituksen EU:n komissiolle kilpailulainsäädännön rikkomisesta. Yhtiön mukaan Microsoft yrittää epäreilulla tavalla vallata alaa tietoturvaohjelmistoissa.

Microsoft on puolustautunut syytöksiltä sillä, että sen tavoitteena on pitää Windows-käyttäjien tietoturvasta huolta. Blogikirjoituksessaan Microsoft myöntää, että se on sulkenut tiettyjen tietoturvaohjelmistojen osia Windows-päivitysten myötä. Ajatuksena on varmistaa kolmansien osapuolien ohjelmistojen ja uuden Windows-version välinen yhteensopivuus.

Suurin osa tietoturvaohjelmista on yhteensopivia uusimman Windowsin kanssa, mutta Kasperskyn ohjelmiston kanssa on ilmeisesti käynyt niin, että yhteensopivuutta ei olla pystytty varmistamaan, joten Windows on sulkenut ohjelman toiminnan siksi aikaa että tietoturvasovellus päivitetään uuteen ja yhteensopivaan versioon. Microsoft estää tietoturvaohjelman toiminnan siis vain väliaikaisesti, mutta se Kasperskyllä ei olla toiminnasta silti tykätty.

Kolmannen osapuolen ohjelmiston ollessa poissa päältä, Windowsia suojaa käyttöjärjestelmästä löytyvä Windows Defender -ohjelmisto.

10 KOMMENTTIA

Lumikki1/10

Siis tehtiin yhtensopivuutta muutoksella joka aiheutti yhteen "kilpailijan" tuotteeseen epäyhteensopivuuta. Koska todettiin että se ei ollut yhteensopiva siten kuin Microsoft halusi niin se vain poistettiin käytöstä sitten että tilalle kytkettiin oma asia. Mikä estää Microsoftia tekemästä lisää "yhteensopivuutta" joka aiheuttaa epäyhteensopivuutta.

muppis2/10

Yhdessä välissä Ms teki 10:n isommilla päivityksillä, että lähes kaikki asetukset ja muutokset nollautu. Viimeaikoina enää vähemmän, mutta silti edelleen niin tapahtuu joissakin asioissa. Yhteensopivuuden nimissä tietenkin.

jartar3/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Et ilmeisesti lukenut koko uutista. Kasperskyn ohjelma ei ollut yhteensopiva uuden Windows version kanssa, joten sen toiminta on estetty siksi aikaa, kunnes Kaspersky korjaa ohjelman. Jos ohjelman kehittäjä ei jaksa päivittää ohjelmaa toimimaan uusien Windowsin versioiden kanssa, niin siinä vaiheessa on peiliin katsomisen paikka. Käyttäjän kannalta tämä on hyvä ratkaisu. Epäyhteensopiva ohjelma, kun ei aiheuta käyttäjälle ongelmia...

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Yhdessä välissä Ms teki 10:n isommilla päivityksillä, että lähes kaikki asetukset ja muutokset nollautu. Viimeaikoina enää vähemmän, mutta silti edelleen niin tapahtuu joissakin asioissa. Yhteensopivuuden nimissä tietenkin.

Vaikea uskoa väitettäsi todeksi, koska en ole yhtäkään asetusten nollausta huomannut.

Lumikki4/10

Lainaus:

Et ilmeisesti lukenut koko uutista.

Luin kyllä sen kokonaan.

1. Ohjelmisto oli yhteensopiva ennen Microsoftin muutosta.
2. Se ei ollut yhteensopiva muutoksen jälkeen.
3. Microsoft väittää tehneensä yhteistyössä taatakseen yhteensopivuuden.

Eli Microsoft itse aiheutti yhteensopivuus ongelman ja odottaa että se toinen korjaa asian. Sillä aikaa ujutti oman ohjelmansa sen tilalle. Samalla Microsoft väittää että se on tehnyt yhteistyötä AV-partnereiden kanssa liittyen muutoksiin. (Lue myös uutisen linkin takaa)

Jos näin olisi miksi joku sitten valittaisi asiasta EU:n komissiolle?

Joten mikä noista kolmesta kohdasta olisi se vale, joka selittäisi miksi Microsoftin toiminnasta valitettaisiin EU:n komissiolle. Olisiko kohta 3 eli mitä jos Microsoft tiedotti muutoksista niille joiden ohjelmat ei ollut yhteensopivia liian myöhään. Se selittäisi koko tilanteen vain mitä?

Vai meinaatko että yritys sabotoisi oman tuotteensa asiakkaitensa silmissä vain siksi että voisi valittaa Microsoftista EU komissiolle?

Mikä on se uskottavin selitys asialle.

perhana5/10

Luit uutisen kokonaan mutta silti väänsit sanan "päivitti" muotoon "muutti"

1. Ohjelmisto oli yhteensopiva ennen Microsoftin päivitystä.
2. Se ei ollut yhteensopiva päivityksen jälkeen. (yhteensopivuutta ei pystytty varmistamaan)
3. Microsoft väittää tehneensä yhteistyössä taatakseen yhteensopivuuden.

Kohta 3. - Ei tuo yhteistyö ilmeisesti aivan huonosti sujunut kun kaikki muut AV-ohjelmien toimittajat pystyivät varmistamaan yhteensopivuuden, jostain syystä Kaspersky tarvitsi hieman tuuppimista ennenkuin heiltä löytyi halukkuutta reagoida Microsoftin päivityksiin ja päivittää oma ohjelmistonsa uusien päivitysten kanssa yhteensopivaksi.

jartar6/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

1. Ohjelmisto oli yhteensopiva ennen Microsoftin muutosta.
2. Se ei ollut yhteensopiva muutoksen jälkeen.
3. Microsoft väittää tehneensä yhteistyössä taatakseen yhteensopivuuden.

Eli Microsoft itse aiheutti yhteensopivuus ongelman ja odottaa että se toinen korjaa asian. Sillä aikaa ujutti oman ohjelmansa sen tilalle. Samalla Microsoft väittää että se on tehnyt yhteistyötä AV-partnereiden kanssa liittyen muutoksiin. (Lue myös uutisen linkin takaa)

Jos näin olisi miksi joku sitten valittaisi asiasta EU:n komissiolle?

Joten mikä noista kolmesta kohdasta olisi se vale, joka selittäisi miksi Microsoftin toiminnasta valitettaisiin EU:n komissiolle. Olisiko kohta 3 eli mitä jos Microsoft tiedotti muutoksista niille joiden ohjelmat ei ollut yhteensopivia liian myöhään. Se selittäisi koko tilanteen vain mitä?

Vai meinaatko että yritys sabotoisi oman tuotteensa asiakkaitensa silmissä vain siksi että voisi valittaa Microsoftista EU komissiolle?

Mikä on se uskottavin selitys asialle.

Käyttöjärjestelmä kehittyy kokoajan ja jos ei jaksa päivittää ohjelmia niin kannattaa suosiolla siirtyä kympistä vanhempiin käyttiksiin. Olisihan se toki ohjelmiston kehittäjille kivaa kun tekisi yhden ohjelman ja se toimisi maailman tappiin asti jokaisella tulevalla Windowsilla. Maailma ei vaan toimi siten...

Kun kaikki muut virustorjunnan kehittäjät onnistuvat tekemään hommat oikein Kasperskyä lukuunottamatta, niin on täysin selvää kuka mokasi.

Lisäksi kaksinaismoralismisi tuli hyvin taas esille. Kun tekijänoikeusjärjestöt hyökkäävät piraatteja vastaan niin he ovat mielestäsi automaattisesti pahoja. Kun ohjelmiston valmistaja hyökkää Microsoftia vastaan niin hän on mielestäsi automaattisesti hyvä.

Vastasit jo itse kysymykseen miksi Kaspersky valitti EU tuomioistuimelle. He pyrkivät luomaan asiakkaille sellaisen kuvan, etteivät ole vastuussa omasta laiskuudesta/osaamattomuudesta. En luottaisi sellaisen yrityksen virusturvaan joka ei ota vastuuta teoistaan. Viisaat asiakkaat äänestävät varmasti jaloillaan...

muppis7/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Yhdessä välissä Ms teki 10:n isommilla päivityksillä, että lähes kaikki asetukset ja muutokset nollautu. Viimeaikoina enää vähemmän, mutta silti edelleen niin tapahtuu joissakin asioissa. Yhteensopivuuden nimissä tietenkin.

Vaikea uskoa väitettäsi todeksi, koska en ole yhtäkään asetusten nollausta huomannut.

Ehkä minulla on tapana säätää asetuksia normaalia enemmän. Alkuun tuli kaikki esiasennetut (mainos)ohjelmat joka päivityksessä takaisin, vaikka olin ne ihan virallisesti poistanut.

avthein8/10

Odotankin innolla tietoturvatuotetta joka estää ja poistaa käyttäjille haitalliset micro$oftin "päivitykset" ja "muutokset"...

perhana9/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti avthein:

Minä odotan innolla jonkin tietoturvaohjelmiston kehittäjän julkaisemaa käyttöjärjestelmää josta olisi poistettu kaikki yhteensopivuus microsoftin tuotteiden kanssa...
menestys olisi varmasti taattu (huom. sarkasmi)

jartar10/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti avthein:

Odotankin innolla tietoturvatuotetta joka estää ja poistaa käyttäjille haitalliset micro$oftin "päivitykset" ja "muutokset"...

Jos tietoturvapäivitykset ja käyttöjärjestelmän kehitys ahdistaa niin aina on mahdollista siirtyä käyttämään vaikka Windows ysivitosta. Ei tarvitse pelätä päivityksiä ja lupaan, ettei käyttikseen tule muutoksia :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT