AfterDawn logo

Vanhat digiboksit eivät pian riitä: Yle lopettaa normaalit antennilähetykset jo vuonna 2020

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
17 kommenttia

Kotimainen televisioala on päättänyt lopettaa normaalilaatuiset eli SD-tasoiset lähetykset antenniverkossa kevääseen 2020 mennessä. Ylen hallintoneuvoston tuoreen päätöksen mukaan myös Yleisradion televisiokanavat välittyvät tuon jälkeen vain HD-laatuisina. Vuodesta 2020 antenniverkossa tarvitaan siis DVB-T2:ta tukeva digiboksi tai televisio.

Ylen tapauksessa HD-kanavien näkyvyys on ollut Digitan UHF-verkossa melkoista soutamista ja huopaamista. Yle TV1 HD-, Yle TV2 HD-, Yle Fem HD- ja Yle Teema HD -kanavat aloittivat lähetykset vuoden 2014 alussa Sotšin olympialaisten alla DNA:n ja Digitan verkoissa. Digitan tapauksessa neuvottelut pitkittyivät, mutta lähetykset käynnistyivät kuitenkin ennen olympialaisten alkua. Ylen halusi Digitan välittävän HD-kanavat ilmaiseksi, mutta Digita vaati välittämisestä maksun.

Digita lopulta suostui Ylen tahtoon, mutta vain väliaikaisin järjestelyin. Ylen HD-kanavia esitettiin viime vuoden kevääseen asti D-kanavanipussa, minkä jälkeen lähetykset jatkuivat suppeammassa H-nipussa viime vuoden loppuun asti. Ylen HD-kanavia ei ole esitetty Digitan verkossa tämän vuoden alusta lähtien.


Alun perin Ylen piti toteuttaa siirtymä SD-kanavista HD-kanaviin vuoteen 2026 mennessä, mutta yhtiön hallintoneuvoston päätöksen mukaisesti siirtymä toteutetaan kuusi vuotta nopeammassa aikataulussa.

Suomessa aloittaa vuoden 2017 alussa uusi antennitelevisio-operaattori, norjalainen Norkring. Sen vastuulle tulevat ennen Digitalle kuuluneet kanavaniput B, C ja D. Norkringin toimilupakaudella UHF-antenniverkossa siirrytään teräväpiirtolähetykset mahdollistavaan lähetystekniikkaan (DVB-T2).

17 KOMMENTTIA

teme5651/17

Taitaa valtaosa nyt myytävistä TV:istä sisältää jo antennipuolen HD-virittimen. Kun ottaa huomioon nykyisen kuluttajaelektroniikan (lue=kulutuselektroniikan) hajoamistahdin, niin valtaosa TV:eistä on riittävän uusia HD-lähetysten katseluun kun tuo 2020 kevät koittaa

EDIT:
Löytyi mielenkiintoinen uutinen YLE:ltä aihetta sivuten
http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kodinkon...misesta/8789054

Miten voi olla mahdollista että uutisessa kolmen kappaleen sisällä sekä kielletään, että myönnetään nykyelektroniikan kehnolaatuisuus?

Lainaus:

Viranomaisia kiinnosti, suunnitellaanko laitteisiin esimerkiksi tietoisesti heikkoja osia, jotta laitteiden vaihtoväli lyhenisi. Suunniteltua vanhentamista ei kuitenkaan löytynyt, todetaan Bonnin yliopiston ja riippumattoman kestävän kehityksen tutkimuslaitos Öko-instituutin raportissa.

Lainaus:

Tutkijoiden mukaan nämäkään laitteet eivät kuitenkaan rikkoutuneet suunnitellun vanhentamisen seurauksena vaan ennen kaikkea sen vuoksi, että ne olivat huonolaatuisia laitteita.

Mitä eroa on sillä, että laitteen suunnittelee "vanhenemaan" ja sillä, että sen suunnittelee huonolaatuiseksi?

Lumikki2/17

Lainaus:

Ylen tapauksessa HD-kanavien näkyvyys on ollut Digitan VHF-verkossa melkoista soutamista ja huopaamista.


Tarkoitatte varmaan uutisessa Digitan UHF-verkossa, koska DNA on VHF-verkossa.

rellupa3/17

Häviääpä vissii viimesetkin putkitelkut, noita näkyy olevan viellä yllätävän paljon ainakin vähävaraisten keskuutessa.

muppis4/17

Ihanaa. Laittakaa vielä korttilinkityksen taakse, niin eipä tartte sitä vähääkään enää katsoa.

Digiluu5/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Ihanaa. Laittakaa vielä korttilinkityksen taakse, niin eipä tartte sitä vähääkään enää katsoa.

Maksukanavat ovat korttilinkityksellä. Ilmaiskanaviin ei tule jatkossakaan korttipakkoa.

arcanix6/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rellupa:

Häviääpä vissii viimesetkin putkitelkut, noita näkyy olevan viellä yllätävän paljon ainakin vähävaraisten keskuutessa.

Mites se putkitelkkuihin vaikuttaa? Ihan samanlailla siihen saa hd-boksilta kuvaa scartin kautta.

Lumikki7/17

Lainaus:

Ihanaa. Laittakaa vielä korttilinkityksen taakse, niin eipä tartte sitä vähääkään enää katsoa.


Sehän se "Antenna Ready HD" propagandan takana onkin. Saada se yli 60% antenniverkon vain ilmaisohjelmien katsojista ostamaan "Antenna Ready HD" laitteita, vaikka he eivät maksukanavia käytä. Koska ilmaisten HD-kanavien (salaamattomien) katseluun riittää pelkkää DVB-T2:ta tukeva laite. Viihdeteollisuuden tarkoitus on siis väkisin tunkea kansalle maksupalveluihin yhteensopivia laitteitta, väittämällä virheellisesti että HD-kanavien katseluun muka tarvitaan "Antenna Ready HD" laite. "Antenna Ready HD" laite tarvitaan vain salattujen maksullisten tv-kanavien katseluun.

Todennäköisesti tämä kaikki valehtelu siksi että jossain vaiheessa voitaisiin "pakottaa" kaikki katsojat maksupalveluiden ja/tai CI+ rajoitteiden taakse. CI+ rajoitteet ovat siis osa "Antenna Ready HD" laitteita ja niiden ainoa tehtävä on estää käyttäjää tekemästä tiettyjä asioita. Siinä CI+:ssa ei ole kuluttajalle yhtään positiivista asiaa, se siis palvelee vain viihdeteollisuuden ja tekijäoikeudenomistajien tarpeita.

Kevyt1238/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Digiluu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Ihanaa. Laittakaa vielä korttilinkityksen taakse, niin eipä tartte sitä vähääkään enää katsoa.

Maksukanavat ovat korttilinkityksellä. Ilmaiskanaviin ei tule jatkossakaan korttipakkoa.

MTV3 HD on ainakin korttilinkityksen takana niin antennissa kuin kaapelissa. Myös joillakin kaapeli tv operaattoreilla on NELONEN HD ja FOX HD korrtilinkityksen takana.

user@org (vahvistamaton)9/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kevyt123:


MTV3 HD on ainakin korttilinkityksen takana niin antennissa..


MTV3 HD on niitä harvoja, ellei jopa ainoa HD kanava, joka ei ole korttilinkityksen takana.

Kaikki ilmaiset antennissa on kokonaan salaamattomia.

Kevyt12310/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kevyt123:


MTV3 HD on ainakin korttilinkityksen takana niin antennissa..


MTV3 HD on niitä harvoja, ellei jopa ainoa HD kanava, joka ei ole korttilinkityksen takana.

Kaikki ilmaiset antennissa on kokonaan salaamattomia.

No vaatii se MTV3 HD ainakin Maksu-tv kortin että sen näkee.

Zeitsei11/17

Kuka kumma haluaa katsoa ohjelmia TV-kanavien aikataulujen mukaan, tai vielä mainosten kera? Areena, Netflix ja Iplayer riittää. Eräs niistä näyttää jo 4K materiaalia.
Itselläni on kaapeli tv, jonka kautta olen viimeisen vuoden aikana katsonut ehkä 6 tuntia ohjelmaa (jääkiekon nuorten kisoja).

user@org (vahvistamaton)12/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kevyt123:


No vaatii se MTV3 HD ainakin Maksu-tv kortin että sen näkee.


Totta.
En yllättyisi jos tulee jossain vaiheessa ilman ja vapaana tarjolle, jos ei tuolla nimellä niin uskon että MTVltä kuitekin jotain ilmaista tarjontaa tulee HDnä lähetettynä.

FiveBridges13/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Digiluu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Ihanaa. Laittakaa vielä korttilinkityksen taakse, niin eipä tartte sitä vähääkään enää katsoa.

Maksukanavat ovat korttilinkityksellä. Ilmaiskanaviin ei tule jatkossakaan korttipakkoa.

Mistäs v****ta senkin tietää,kun ottaa huomioon tämän valtakunnan
korruption ryvettämät politrukit,mitä ne saavat vielä aikaan,
kun noita päätöksiään tekee 4,jän promillen kaatokännissä kylpylähotellin saunanlauteilla.Kukaan ei tietenkään enään muista mitä on tehty ja mistä on päätetty,kun jotakin jälkeenpäin kysytään.
Mikä maa mikä valuutta,mutta hauskaa oli.
Maksaakaa vaan tai itkette ja maksatte.Se on siinä.

user@org (vahvistamaton)14/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti FiveBridges:


Mistäs v****ta senkin tietää,...


Ilmaiskanavan voisi pistää kortin taaksa ja linkityksen. Mutta jos pohdit asiaa vähän pidemmälle niin aika kallis ratkaisu, ehkä voisi toimia sellaisen kanavan kohdalla jolla tavoitellaan pientä katsojamäärää isolla maantieeteellisellä alueella, eli sen korttirumpan pitäisi olla kannattavampi kuin vapaana näyttäminen.

Eli aika kaukaa haettu ajatus.

Jotain kamppiksia voi tulla missä jotain maksullista tarjontaa jaetaan ilman esim määräajaksi/tai määräajan, tuon tyyppisiä en laskisi ilmaiskanavaksi.

Kommenttimies15/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Kuka kumma haluaa katsoa ohjelmia TV-kanavien aikataulujen mukaan, tai vielä mainosten kera? Areena, Netflix ja Iplayer riittää. Eräs niistä näyttää jo 4K materiaalia.
Itselläni on kaapeli tv, jonka kautta olen viimeisen vuoden aikana katsonut ehkä 6 tuntia ohjelmaa (jääkiekon nuorten kisoja).

Juupa.. Tallentava moniviritin digiboxi kehiin niin saapi kelattua mainokset pois. Katsominen on tällöin paljon mukavampaa kun ei tarvitse odottaa mainoskatkon loppumista.

akse16/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:

Taitaa valtaosa nyt myytävistä TV:istä sisältää jo antennipuolen HD-virittimen. Kun ottaa huomioon nykyisen kuluttajaelektroniikan (lue=kulutuselektroniikan) hajoamistahdin, niin valtaosa TV:eistä on riittävän uusia HD-lähetysten katseluun kun tuo 2020 kevät koittaa

EDIT:
Löytyi mielenkiintoinen uutinen YLE:ltä aihetta sivuten
http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kodinkon...misesta/8789054

Miten voi olla mahdollista että uutisessa kolmen kappaleen sisällä sekä kielletään, että myönnetään nykyelektroniikan kehnolaatuisuus?

Lainaus:

Viranomaisia kiinnosti, suunnitellaanko laitteisiin esimerkiksi tietoisesti heikkoja osia, jotta laitteiden vaihtoväli lyhenisi. Suunniteltua vanhentamista ei kuitenkaan löytynyt, todetaan Bonnin yliopiston ja riippumattoman kestävän kehityksen tutkimuslaitos Öko-instituutin raportissa.

Lainaus:

Tutkijoiden mukaan nämäkään laitteet eivät kuitenkaan rikkoutuneet suunnitellun vanhentamisen seurauksena vaan ennen kaikkea sen vuoksi, että ne olivat huonolaatuisia laitteita.

Mitä eroa on sillä, että laitteen suunnittelee "vanhenemaan" ja sillä, että sen suunnittelee huonolaatuiseksi?

No lähinnä varmaan se, että sielä olisi joku laskuripiiri joka "hajoittaa" laitteen kun käyttöikä tulee täyteen :)

Mutta joo kyllähän noilla firmoilla on tiedossa komponenttien keskimääräinen kestävyys jne.

jartar17/17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Sehän se "Antenna Ready HD" propagandan takana onkin. Saada se yli 60% antenniverkon vain ilmaisohjelmien katsojista ostamaan "Antenna Ready HD" laitteita, vaikka he eivät maksukanavia käytä. Koska ilmaisten HD-kanavien (salaamattomien) katseluun riittää pelkkää DVB-T2:ta tukeva laite. Viihdeteollisuuden tarkoitus on siis väkisin tunkea kansalle maksupalveluihin yhteensopivia laitteitta, väittämällä virheellisesti että HD-kanavien katseluun muka tarvitaan "Antenna Ready HD" laite. "Antenna Ready HD" laite tarvitaan vain salattujen maksullisten tv-kanavien katseluun.

Todennäköisesti tämä kaikki valehtelu siksi että jossain vaiheessa voitaisiin "pakottaa" kaikki katsojat maksupalveluiden ja/tai CI+ rajoitteiden taakse. CI+ rajoitteet ovat siis osa "Antenna Ready HD" laitteita ja niiden ainoa tehtävä on estää käyttäjää tekemästä tiettyjä asioita. Siinä CI+:ssa ei ole kuluttajalle yhtään positiivista asiaa, se siis palvelee vain viihdeteollisuuden ja tekijäoikeudenomistajien tarpeita.


Ymmärrät että kaikkia HD kanavia ei saa näkymään ilman antenna ready hd laitetta ja samaan aikaan olet sitä mieltä, että sellaisen myyminen on salaliitto :D :D :D Sää puhuit itsesi niin syvälle pussiin että sieltä ei ulos ole pääsyä.

Jos omaa kantaasi haluat perustella niin kerro miksi YLE laittaisi kanavansa maksukortin taakse. Niin ja mitenkäs esim. YLE Areenalle kävisi sun visiossa?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:

Taitaa valtaosa nyt myytävistä TV:istä sisältää jo antennipuolen HD-virittimen. Kun ottaa huomioon nykyisen kuluttajaelektroniikan (lue=kulutuselektroniikan) hajoamistahdin, niin valtaosa TV:eistä on riittävän uusia HD-lähetysten katseluun kun tuo 2020 kevät koittaa

EDIT:
Löytyi mielenkiintoinen uutinen YLE:ltä aihetta sivuten
http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kodinkon...misesta/8789054

Miten voi olla mahdollista että uutisessa kolmen kappaleen sisällä sekä kielletään, että myönnetään nykyelektroniikan kehnolaatuisuus?


En tiedä luitko ollenkaan linkittämääsi juttua. Siellä sanotaan selvästi näin.

Lainaus:

Brändillä ja kuluttajien odotuksella on kuitenkin myös suuri merkitys. Hyvämaineinen valmistaja, jonka tuotteiden markkina-arvo on korkealla, ei riskeeraa huonosti kestävää tuotetta. Tällaisen tuotteen takuu on pitkä ja korjauspalvelut ovat helposti saatavissa. Se näkyy myös hintalapussa.


Eli laadusta maksat. Voit toki ostaa halpaa, mutta on naivia olettaa sen kestävän yhtä paljon kun kalliimpi vahtoehto.

Ja mitä tulee siihen, että "ennen vanhaan" telkkarit ja jääkaapit kesti. Kyllä ne kesti mutta se tosiaan näkyi hinnassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT