Tällainen on HTC:n juuri esittelemä One A9

13
Manu Pitkänen

Tällainen on HTC:n juuri esittelemä One A9
HTC esitteli tänään pienimuotoisessa lehdistötilaisuudessa uuden One A9 -puhelimensa. Yhtiön mukaan se on tehnyt puhelimen kohdalla normaalia tiiviimpää yhteistyötä ja käyttöjärjestelmästä on karsittu ylimääräistä "läskiä" pois. Sense-käyttöliittymää ei ole kuitenkaan kokonaan heitetty romukoppaan.

Aiemmin esiteltyjen premium-tason One-mallien tapaan One A9 on valmistettu metalliseen runkoon, jota rikkoo lähinnä takakuoressa näkyvät antennijuovat. Teknisesti One A9 voidaan kuitenkin lokeroida johonkin ylempään keskiluokkaan, sillä puhelimen suorituskyvystä vastaa Snadragon 617 -piiri. Keskusmuistia on 16 gigatavun mallissa kahden gigatavun verran ja 32 gigatavun versiossa kolme gigatavua – molemmissa malleissa on muistikorttipaikka.

Full HD -tarkkuuksinen näyttö on läpimitaltaan viisituumainen ja sen suojana on Corningin Gorilla Glass 4 -lasi.

Pääkamerassa käytetään 13 megapikselin kennoa, optista kuvanvakainta sekä f/2,0-tasoista optiikkaa. Muita maininnan ansaitsevia teknisiä yksityiskohtia ovat UltraPixel-etukamera, sormenjälkilukija ja Dolby Audiolla terästetty Hi-Res-äänentoisto.



HTC:n mukaan One A9 tulee myyntiin maailmanlaajuisesti jo marraskuun alussa. Maakohtaisista saatavuus- ja hintatiedoista tiedotetaan tarkemmin.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (13)

arcanix
arcanix

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Tuo Vergestä löytyvä kuva on jotenkin surullinen

Eh. Eikös tuon iPhonen suoritinpiirin mallinumeronkin nimi ole kaiken lisäksi A9?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Tuo Vergestä löytyvä kuva on jotenkin surullinen


Kahden iPhonen puristuksessa ?
Vaikka vaikutusta varmaan on, niin ei tuo malli ehkä ensisijaisesti kisaa noiden kanssa, veikaan selkeästi edullisempaa hintaa ja eri alusta (ilmeisesti Android).

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

4

Lainaus:

Yhtiön mukaan se on tehnyt puhelimen kohdalla normaalia tiiviimpää yhteistyötä

`
Pitäskö tuosta olla huolissaan ?

Vastaa
tonttila
tonttila

6

Mobiili.fiosasi kertoa hinnat ja kaiken muunkin pettymyksen arvoisen.
Ajattelin että tuo voisi olla jo neljäs htc putkeen, koska on kiva olla erilainen, mutta ei noilla hinnoilla jos pitää kutinsa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Mobiili.fi osasi kertoa hinnat ja kaiken muunkin pettymyksen arvoisen.


Eri valuutoissa oli hintoja ynnäilty arpomalla, joiden perusteella en kilpailukykyä arvioisi.

Vai kuka uskoo että kauppiaat Suomessa sen hinnoittelee selkeästi M9 kalliimmaksi.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Uskomatonta miten kukaan ei keksi mitään omaa

Vaikea on kaikkien toiveita täyttää... Osa haluaa puhdasta Google Androidia, osa jotain muuta.
Uutisen mukaan softasta on siivottu HTC lisäyksiä pois, mutta Sense siellä edelleen. Eli eroaa Nexus malleista.
HTC:n antaa ymmärtää että Sensen "edut" ja puhtaan Google Androidin mahdollistamat nopeat versiopävitykset samassa paketissa.

Raudassa on myös HTClle tunnusomaisia piirteitä.

Ei tietenkään mikään kummajainen ole / pienenpiirin erikoisuus, joten isompien puristuksessa on, lisäksi ns halppis mallit kisaa hinnalla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
anaalitikko (vahvistamaton)

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Uskomatonta miten kukaan ei keksi mitään omaa

Ei edes Apple enää vuosiin.

Vastaa
Abcabc375
Abcabc375

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti anaalitikko:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Uskomatonta miten kukaan ei keksi mitään omaa

Ei edes Apple enää vuosiin.

Applehan ei kehittänyt toimivaa sormenjäljentunnistusta eikä paineen tunnistavaa näyttöä

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
anaalitikko (vahvistamaton)

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti anaalitikko:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Uskomatonta miten kukaan ei keksi mitään omaa

Ei edes Apple enää vuosiin.

Applehan ei kehittänyt toimivaa sormenjäljentunnistusta eikä paineen tunnistavaa näyttöä

Keyword: Keksinyt.

Vastaa
samiaalto2
samiaalto2

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti anaalitikko:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Uskomatonta miten kukaan ei keksi mitään omaa

Ei edes Apple enää vuosiin.

Applehan ei kehittänyt toimivaa sormenjäljentunnistusta eikä paineen tunnistavaa näyttöä

Huawei mate s tuli ennen uusii iphonei jossa on force touch näyttö

Vastaa
Juhannuspukki
Juhannuspukki

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti anaalitikko:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Uskomatonta miten kukaan ei keksi mitään omaa

Ei edes Apple enää vuosiin.

Keksii se. Apple keksii miten asioista tehdään toimivia.

Vastaa
Abcabc375
Abcabc375

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juhannuspukki:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti anaalitikko:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Uskomatonta miten kukaan ei keksi mitään omaa

Ei edes Apple enää vuosiin.

Keksii se. Apple keksii miten asioista tehdään toimivia.

Lähinnä tätä ajoin takaa

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.