AfterDawn logo

Intel suunnittelee kilpailijan ostoa 15 miljardilla dollarilla

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
1 kommentti

Puolijohdevalmistaja Intel on käymässä neuvotteluja piirivalmistaja Alteran ostamisesta, kertoo New York Post. Kauppahinnaksi arvioidaan noin 15 miljardia dollaria, eli noin 13,7 miljardia euroa.

Mikäli kauppa toteutuu, on se Intelin historian suurin yrityskauppa. Alteran kerrotaan hylänneen saman kokoisen ostotarjouksen Inteliltä muutamia kuukausia sitten, mutta sen jälkeen Alteran oma tilanne markkinoilla on heikentynyt.

New York Postin lähteiden mukaan kauppa tullaan todennäköisesti tekemään ensi viikon loppuun mennessä. Samalla kuitenkin korostetaan, että nimet eivät ole vielä paperissa, eikä kauppa siis ole varma.

Intelin ja Alteran välinen kauppa ei ole toteutuessaan tämän vuoden ainoa alan jättikauppa. HP:sta aikanaan irtaantunut Avago Technologies on tehnyt yhdysvaltalaisjätti Broadcomista ostotarjouksen, jonka arvo on 37 miljardia dollaria, eli vajaat 34 miljardia euroa. Broadcom on jo aiemmin etsinyt ostajaa modeemibisnekselleen ja yhtiö on parhaimmillaan työllistänyt Suomessa noin 600 henkilöä. Myös Intel oli aiemmassa vaiheessa yksi Broadcomin ostajaehdokas, mutta sittemmin yhtiö on jättäytynyt prosessista.

1 KOMMENTTI

user@org (vahvistamaton)1/1

Altera vai mikä on Intellin kilpailia ?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT