AfterDawn logo

Yli 160 miljardin sijoitus verkkoon vuoteen 2017 mennessä - arvaatko maan?

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
2 kommenttia

Vastaus on Kiina. Maan hallinto on asettanut tavoitteekseen hakea kasvua talouteen palveluista, ja se vaatii kovia investointeja esimerkiksi verkon nopeuteen ja luotettavuuteen.

Jo tämän vuoden aikana maalta odotetaan noin 62 miljardin euron panostusta, kertoo Reuters. Tulevina muutamana vuonna Kiina kertoo käyttävänsä verkon rakentamiseen ja tukemiseen ainakin 100 miljardia.

Käytännössä rahasta suurin osa menee nopeiden valokuitu- ja 4G-verkkojen rakentamiseen. Viime vuoden lopulla Kiina rankattiin maailman 82. internetin keskinopeusmittauksissa, joten kirittävää onkin reilusti.

Ilmeisesti Kiina on säikähtänyt kasvun hidastumista ja haluaa nyt etsiä uusia tapoja talouskasvunsa elvyttämiseksi. Tämä vaatii elinkeinojen siirtämistä nykyaikaan ja verkkoon. Kiina on myös kertonut haluavansa vuoteen 2025 mennessä siirtää teollisuuden painopisteen halvan elektroniikan tuottamisesta vihreään energiaan sekä avaruus- ja biotekniikkaan.

2 KOMMENTTIA

beget1/2

Eikö näistä otsikoista ole jo puhuttu? Te ette ole Iltalehti tai Iltasanomat (vaikka pahasti näyttää että sille tasolle mennään). Vaikka klikkaukset on teille tärkeitä, niin nämä otsikot ovat teidän kohdeyleisölle ärsyttäviä ja aiheuttavat enemmän halveksuntaa kuin kiinnostusta.

Teillä on vielä jonkin verran uskottavuutta asiantuntijalähteenä, mutta tällä linjalla mennessä sekin karisee nopeasti.

Ketola2/2

Ymmärrän turhautumisesi, mutta ainakin tässä tapauksessa otsikossa kerrotaan kuitenkin jo melko paljon. On helppo jättää uutinen avaamatta jos satsaukset verkkoon tai kyseessä olevan maan arvailu ei kiinnosta.

Siinä vaiheessa kun otsikot ovat tasoa "Miljardeja palaa - kellä tähän on varaa!!?!1", huolestun itsekin.

Otsikossa esitettyyn kysymykseen vastaus on kuitenkin heti alussa, eli se näkyy esim. Twiitin yhteydessä (https://twitter.com/afterdawnfi/status/601308984184807425 ) tai vaikkapa High.fi-palvelussa viemällä hiiri otsikon päälle (http://high.fi/search.cfm?q=arvaatko&x=0&y=0 )

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT