Angry Birds -sälä ei enää kiinnostanut – Rovion tulos romahti

3
Manu Pitkänen

Angry Birds -sälä ei enää kiinnostanut – Rovion tulos romahti
Mobiilipeliyritys Rovion liikevaihto putosi viime vuonna noin yhdeksän prosenttia 158 miljoonaan euroon ja tulos noin 73 prosenttia 10 miljoonaan euroon. Vielä vuonna 2012 yhtiö takoi 77 miljoonan euron tuloksen.

Vaikka Angry Birds -pelien huuma on jo laantunut huippuvuosista, onnistui Rovio yllättäen kasvattamaan mobiilipelien liikevaihtoa 16 prosenttia edellisestä vuodesta. Peliliiketoimintaa yritetään jatkossa kasvattaa siirtymällä voimakkaammin sovellusten sisäisiin ostoihin tukeutuvaan liiketoimintamalliin.

Syy Rovion laskusuhdanteeseen löytyy Angry Birds -oheistuotteista kerättyjen lisenssitulojen vähenemisestä. Angy Birds -limut, -karkit, -lelut, -kengät, -pehmolelut, -heijastimet ja muu sälä ei enää vedonnut ihmisiin entiseen malliin.

Rovion ennusteet ovat tälle vuodelle maltillisia, mutta suurempia odotuksia on ladattu vuodelle 2016, jolloin kokopitkän Angry Birds -elokuvan pitäisi ilmestyä valkokankaille. Yhtiön toimitusjohtaja Pekka Rantala lupasikin lisää tietoa elokuvan yhteistyökuvioista tulevan lähikuukausina.



Rovion liikevaihto on pysynyt viime vuodet samoissa mitoissa, mutta samaan aikaan yhtiön henkilöstömäärä on kasvanut parissa vuodessa 311 työntekijästä noin 800 työntekijään. Yhtiö aloittikin viime syksynä yt-neuvottelut, joissa lähtöpassit annettiin noin sadalle työntekijälle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (3)

Pitkakoski
Pitkakoski

2

Harmihan tämä on Rovion kannalta, mutta kyllähän tuolla Andry Birds -hässäkälläkin rajansa on. Vaikka itse peleistä pidänkin (lähinnä siitä alkuperäisestä tirppojen viskomisesta), niin AB on kyllä levitetty todella moneen paikkaan ja tuotteeseen. En oikein usko, että elokuva tulee pienen hetken huumaa pidemmälle kantamaan, joten toivon Rovion keksivän useampia keinoja kassavirtansa laajentamiseen. Rovio Stars oli hyvä alku.
Vaikka nyt ei menekään niin hyvin, niin kunnioitan Rovion kykyä yrittää. Sillä jos eivät olisi yrittäneet, olisi maristu tilaisuuden missaamisesta. :)

Vastaa
jartar
jartar

3

Ei ymmärrä ei. Angry Birds meni pois muodista, eikä se tule sinne takaisin elokuvan keinoin. Tekisivät hyvän pelin joka ei olisi pelkkä kopio toisten tekeleistä. Sillä tavalla arvostuksen voisi saada takaisin. Ikävä kyllä kilpailu on nykysin paljon kovempaa kuin ensimmäisen Angry birdsin aikoihin. Taidot eivät enää riitä. Angry birds fani ja lisenssikauppa kuolee vääjäämättä pois.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.