--->
AfterDawn logo

Varoittava kuva: Näin Internet muuttuisi jos operaattoreilla olisi valta päättää sisällöstä

AfterDawn AfterDawn
3 kommenttia

Suomalaisen nettinatiivin sydän jätti yhden lyönnin lyömättä kesällä 2013 kun Helsingin Sanomat uutisoi viestintäministeriön valmistelevan uutta lakia, jonka avulla operaattorit voisivata luoda räätälöityjä liittymäpaketteja vähät välittämättä miten se vaikuttaa verkkoneutraliteettiin.

Tälläistä älynväläystä ei kuitenkaan ole Suomessa onneksi toteutettu, mutta Yhdysvalloissa se on parhaillaan kuuma puheenaihe tuomioistuimen tämän vuoden alussa antaman päätöksen takia. Päätöksen takia voimassaolleet tavat ja säädökset pitäisi muuttaa, mutta asian päällä istuva viranomainen (FCC) ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Kysymys jakaa voimakkaasti yhdysvaltalaisen teknologiateollisuuden ja operaattorit eri leireihin. Verkkoneutraliteetti nousi tällä viikolla taas puheenaiheeksi kun presidentti Barack Obama kertoi liputtavansa verkkoliikenteen neutraalin kohtelun puolesta.

MAINOS


The Oatmeal -verkkosivu maalailee uudessa infografiikassaan osuvasti kuvaa dystopiasta, johon verkkoneutraliteetin hylkääminen voisi johtaa. Mikäli et tiedä tarkalleen mistä bittien tasa-arvoisesta kohtelusta on kyse, niin kannattaa lukea AfterDawnin rautalankaselitys.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

3 KOMMENTTIA

mjk1/3

On muuten aika osuva kuva :p. Toivottavasti tuo ei toteudu.

user_org (vahvistamaton)2/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Toivottavasti tuo ei toteudu.


Tarvitaan selkeät pelisäännöt priorisointiin, mikä ei tule olemaan helppoa lainsäätäjälle, sen lain pitäisi ollu myös aikaa kestävä ja yksiselitteinen.

Ongelma vielä se että jos jokainen maa tekee priorisoinnin osalta omanlaisia ratkaisuja syntyy aika soppa, jos tehdään globaaleja niin miten taataa erikoisille toimijoille järkevät mahdollisuudet. eli miten paikallinen pieni pärjää paikallisesti, tai miten rajojen yli.

Ja mitä tehdään silloin jos kaikille halukkaille ei riitä.

Määrätäänkö joillekkin lainsäätäjän puolesta etuasema, VoIP varmaan monen mielessä ajaa muun ohi, mutta onko muuta, ehdotuksia alkaa varmaan pian tippumaan, videopuhelut, entäs sen jälkeen, jos halutaan IP televisiota, no se taasen on helpompi, sille voi varata oman siivun ja maksu jakelijalta., mutta entäs sitten jos VoIP liikenne piikki ?

arcanix3/3

Lainaus:

Verkkoneutraliteetti nousi tällä viikolla taas puheenaiheeksi kun presidentti Barack Obama kertoi liputtavansa verkkoliikenteen neutraalin kohtelun puolesta.

Ja samalla hyväksyi kuitenkin FCC:n johtoon teleyhtiöiden lobbarin. Sanoo yhtä, mutta tekee toista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Pankkipalveluista tunnettu Revolut lanseeraa mobiililiittymän - 12,50 eurolla rajattomasti dataa, ei vielä saataville Suomessa

Puhelinvertailu

Nordean asiakkaille merkittävä muutos tunnistautumiseen - koskee satoja tuhansia asiakkaita

AfterDawn

Android 16 julkaistiin - ladattavissa heti näille puhelimille

Puhelinvertailu

Disney ja Universal haastoivat tekoälyfirman oikeuteen - tekoäly luo yhtiöiden hahmojen näköisiä kuvia, ilman lupaa

AfterDawn

Google lakkauttaa Android-sovellusten tyypin, johon olet varmasti törmännyt

Puhelinvertailu

Ennuste käymässä toteen: Uusi Googlen tekoälyhaku tappaa jo sivustoja - julkaisijat pulassa

AfterDawn

Hinta tipahti: Uusin Google Pixel -puhelin nyt alle 400 eurolla

Puhelinvertailu

Meta vahvisti: Mainokset saapuvat WhatsAppiin

Puhelinvertailu

Android 15 -päivitysseuranta: Näille kännyköille päivitys on jo julkaistu ja näille se on luvattu - jos puhelimesi ei ole listalla, sen elinkaari on todennäköisesti loppumassa

Puhelinvertailu

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki