--->
AfterDawn logo

Intel otti puettavan teknologian kirjaimellisesti: esitteli älypaidan

Juha Tuppi Juha Tuppi
4 kommenttia

Intelin visio puettavan teknologian tulevaisuudesta menee muita valmistajia askelen pidemmälle.

Engadget raportoi tänään Intelin toimitusjohtajan Brian Krzanichin saapuneen paraikaa käynnissä olevaan Re/coden Code-konferenssiin erilaisilla antureilla ja sensoreilla varustettu paita yllään. Älypaita välittää keräämänsä tiedon käyttäjänsä elintoiminnoista ja jopa tunteista siihen paritettuun älypuhelimeen. Paita saa virtansa omasta akustaan, joka Krzanichin mukaan ei säikähdä sadetta, mutta jota ei kuitenkaan kannata laittaa paidan mukana pesukoneeseen.

Intel ei ole valmistamassa itse paitaa, ainoastaan siihen tulevia sensoreita ja muuta teknologiaa. Krzanichin mukaan Intelin visio kattaa keskivartalon lisäksi myös "silmät, korvat ja ranteet", joten valmistajalta lienee luvassa lisää puettavaa teknologiaa tulevaisuudessa.

MAINOS


Intelin älypaidan hinnoittelusta ei vielä ole tietoa, mutta lähteen mukaan se pitäisi saapua markkinoille jo tämän kesän aikana.

4 KOMMENTTIA

mcmopo1/4

JESS!!! Nyt saa kellon, kännykän, kenkien ja silmälasien kanssa laittaa paidankin jokailta latinkiin.

DjZorlag2/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

JESS!!! Nyt saa kellon, kännykän, kenkien ja silmälasien kanssa laittaa paidankin jokailta latinkiin.


Sellainen älypaita, joka olisi vuorattu aurinkokennoilla ja jossa olisi taskuissa (tarvittaessa langattomat) laturit, voisi olla apu tuohon.

user_org (vahvistamaton)3/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

JESS!!! Nyt saa kellon, kännykän, kenkien ja silmälasien kanssa laittaa paidankin jokailta latinkiin.

Anturien luulisi olevan vähävirtaisia samoin linkki puhelimeen, eli voisi toimia ihan paristollakkin pitkään, mutta jutun mukaan siinä akku, joka viittaa vähän isompaan virrankulutukseen, silti yllättyisin jos tarvii latailla joka pesukerta.

user_org (vahvistamaton)4/4

Edit:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:


mutta jutun mukaan siinä akku, joka viittaa vähän isompaan virrankulutukseen, silti yllättyisin jos tarvii latailla joka pesukerta.


Esittelyssä oli tolkuttomankokoinen mokkula (tuo mieleen ison tehonkulutuksen) joka piuhalla kiinni paidassa. Vähän latisti uutuus fiiliistä, ehkä sitten kaupallisissa toteutuksissa jotain siistimpää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Kotimaisen netin nopeustestin tiedot kertovat: mobiiliverkon laatu vaihtelee huomattavasti alueiden ja kaupunkien välillä Suomessa

AfterDawn

Scifistä tuli totta: Infrapunasäteilyä näkevät piilolinssit

AfterDawn

Garmin Fenix 8 AMOLED-versioiden hinta tipahti ensimmäistä kertaa isommin

Puhelinvertailu

EU suuttui kiinalaista pikamuotia myyvälle verkkokauppajätille - valheelliset alennukset ja väitteet laitettava kuriin

AfterDawn

Android 15 -päivitysseuranta: Näille kännyköille päivitys on jo julkaistu ja näille se on luvattu - jos puhelimesi ei ole listalla, sen elinkaari on todennäköisesti loppumassa

Puhelinvertailu

Yksityisyyttä arvostavien suosima Signal -pikaviestin teki erikoisen muutoksen Windowsilla - mallia Hollywoodin studioilta

AfterDawn

Microsoft pisti tiimin luomaan koodia tuottavan tekoälytyökalun - työn valmistuttua antoi potkut ja korvasi ohjelmoijat tekoälyllä

AfterDawn

Microsoft yllätti: Klassinen tekstieditori luotiin uusiksi, julkaistiin avoimena lähdekoodina - ja myös Linuxille

AfterDawn

Julkaisijat: Googlen uusi haku on 'törkeää varastamista' - sivustot eivät voi käytännössä estää mitenkään

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki