AfterDawn logo

Game of Thronesin luoja käyttää edelleen yli 30 vuotta vanhaa tekstinkäsittelyohjelmaa

Juha Tuppi Juha Tuppi
13 kommenttia

Mahtaisiko George R.R. Martinin verkkainen kirjoitustahti johtua ainakin osittain muinaisesta tekstinkäsittelyohjelmasta?

Cnet raportoi tänään A Song of Ice and Fire -romaanisarjan ja siihen perustuvan Game of Thrones -televisiosarjan isän George R.R. Martinin suorittavan luomistyönsä edelleen vanhalla DOS-käyttöjärjestelmällä varustetulla tietokoneella sekä WordStar 4.0 -tekstinkäsittelyohjelmalla, joka oli suosiossa 1980-luvulla.

Tunnustus nousi otsikoihin kirjailijan vierailtua vastikään Conan O'Brienin puheohjelmassa, vaikkakin Martin paljasti suosimansa työkalut jo vuonna 2011 julkaistussa blogikirjoituksessa. Tuoreimman lausunnon perusteella kirjailija ei ole ainakaan muuttanut työskentelytapojaan viimeisen kolmen vuoden aikana.

Martin perustelee valintojaan muun muassa sillä, ettei hän välitä nykyohjelmien tarjoamista tekstinkorjauksista ja ehdotelmista: mikäli Martin haluaa kirjoittaa sanan isolla alkukirjaimella, hän kirjoittaa sen isolla alkukirjaimella, eikä tarvitse siihen avuksi automatisoitua ohjelmaa. Kuten mies itse toteaa, "osaan kyllä käyttää shift-näppäintä".


Muita etuja vanhan tietokoneen hyödyntämisessä on se, ettei sitä ole kytketty internetiin, eikä Martinin näin ollen tarvitse huolehtia hakkereista tai haittaohjelmista. Martin kertoo omistavansa myös modernin kannettavan tietokoneen, jota hän käyttää muun muassa sähköpostien lukemiseen, nettisurffailuun ja veroilmoitusten täyttämiseen.

13 KOMMENTTIA

roponen1/13

Pikasurffaus sanoo että Wordstar 4.0 on vuodelta 1987. Uutinenko oli suunniteltu julkaistavaksi kolmen vuoden päästä?

_WindWaker_2/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti roponen:

Pikasurffaus sanoo että Wordstar 4.0 on vuodelta 1987. Uutinenko oli suunniteltu julkaistavaksi kolmen vuoden päästä?

Tuskinpa, kaikki eivät vaan pidä pilkun viilaamisesta. : )

ArttuH5N13/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti roponen:

Pikasurffaus sanoo että Wordstar 4.0 on vuodelta 1987. Uutinenko oli suunniteltu julkaistavaksi kolmen vuoden päästä?

Wordstar-ohjelma julkaistiin 1978. Joten otsikko on periaatteessa oikeassa. Toki osuvampi olisi laskea julkaistun version iästä. Muutenhan Wordkin lasketaan yli kolmekymmentävuotiaaksi tekstinkäsittelyohjelmaksi. (Ensijulkaisu 1983)

remix4/13

Toivottavasti on varmuuskopiot kunnossa.

gooroo72 (vahvistamaton)5/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti remix:

Toivottavasti on varmuuskopiot kunnossa.

Mietin ihan samaa. No, on kai siinä korppuasema. Mutta en silti tajua heppua, eihän konetta ole _pakko_ kytkeä nettiin. Saisi varmuuskopionsa edes tikulle.

tmm686/13


Saisi varmuuskopionsa edes tikulle. 

tuskin on koneessa USB-porttia, korput on ainoa mahdollisuus jolla tietoa siirretään, mutta 1,4 megaan kyllä kirja mahtuu

ande_saa7/13

Mahtuu korppuuun, mutta miettikääpä sitä, kun kaveri vie korpun kustantajalle, taitaa olla siinä vaiheessa ongelmia... Tai ainakaan kustantajaa ei hymyilytä.

ArttuH5N18/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ande_saa:

Mahtuu korppuuun, mutta miettikääpä sitä, kun kaveri vie korpun kustantajalle, taitaa olla siinä vaiheessa ongelmia... Tai ainakaan kustantajaa ei hymyilytä.

Ja kyllä muuten hymyilyttää. Siinä vaiheessa kun tuo häiskä saa kirjansa kannettua kustantajalle, ei ole mitään väliä missä formaatissa se tulee. Aivan sama vaikka jodlaisi binäärinä, kustantaja on varmasti aivan onnessaan.

samfin9/13

Ehkä olisi kuitenkin syytä päivittää vehkeitä josko sarja saisi vähän lisää potkua allensa. Aika tylsähkö ja hidastempoinen nykyään.... 😁

user@org (vahvistamaton)10/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Wordstar-ohjelma julkaistiin 1978. Joten otsikko on periaatteessa oikeassa.

Seuraava otsikko sitten on varmaan kirjoitettu lähes 40 vuotiaalla tietokoneella ja töihin hurautetaan yli 80 vuotiaalla autolla.

WereCatf11/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti samfin:

Ehkä olisi kuitenkin syytä päivittää vehkeitä josko sarja saisi vähän lisää potkua allensa. Aika tylsähkö ja hidastempoinen nykyään.... 😁

Huom., Ykä Martin ei ole vastuussa siitä sarjasta. Tuo ukko kirjottaa vaan niitä kirjoja ja se on antanut sarjan ohjaajille ja käsikirjottajille aika pitkälti luvan tehdä sen kanssa aivan mitä tahtoo.

Lumikki12/13

Ei kai tuolla olevan väliä millä ohjelmalla sen kirjoittaa digitaaliseen muotoon. Jos pärjää vanhalla niin miksi ostaa uutta.

Olen myös samaa mieltä että yksi ongelmista uusissa ohjelmissa on se että ne yrittää avustaa käyttäjää. Ongelma on että yhtä paljon kuin se auttaa se myös aiheuttaa haittaa eli joutuu korjailemaan sen ohjelman tekemisiä. Tietokone kun ei pysty aina arvamaan oikein mitä se käyttäjä oikein haluaa.

TuPP313/13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ei kai tuolla olevan väliä millä ohjelmalla sen kirjoittaa digitaaliseen muotoon. Jos pärjää vanhalla niin miksi ostaa uutta.

Olen myös samaa mieltä että yksi ongelmista uusissa ohjelmissa on se että ne yrittää avustaa käyttäjää. Ongelma on että yhtä paljon kuin se auttaa se myös aiheuttaa haittaa eli joutuu korjailemaan sen ohjelman tekemisiä. Tietokone kun ei pysty aina arvamaan oikein mitä se käyttäjä oikein haluaa.


En näe syytä miksei voisi käyttää esim. Wordpadia. Se ei todellakaan tee mitään omia. Sekä onhan noita eri tekstinkäsittelyohjelmia tuhansia.
Sekä ne kaikki ominaisuudet saa pois päältä jos haluaa.
Heppu vain haluaa olla erikoinen hipsteri ja saada sillä huomiota ja lisäarvostusta. Ei tässä muusta ole kyse.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT