--->
AfterDawn logo

Popcorn Time hävisi verkosta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Maaliskuun alussa paljon mediahuomiota saaneen Popcorn Time -sovelluksen alullepanijat luopuivat projektista 14. maaliskuuta, minkä jälkeen YTS-ryhmään kuuluva Jduncanator päätti ottaa ohjelman hoteisiinsa. Nyt Jduncanatorin kehittämän Popcorn Timen verkkosivu ja GitHub-sivu ovat hävinneet kokonaan.

Syytä häviämiselle voidaan vain arvailla, sillä kukaan ei ole suostunut kommentoimaan asiaa millään tavalla. GitHub-palvelua ohjelman levityksen lopettamisesta tuskin voidaan syyttää, koska ohjelman verkkosivutkin hävisivät samassa rytäkässä. Lisäksi Popcorn Timen sisarhankkeet (fork) löytyvät edelleen GitHubista.

MAINOS


Popcorn Time on äärimmäisen helppokäyttöinen verkkopalvelu, jonka avulla voidaan katsella torrentteina jaettavia elokuvia. Käyttökokemukseltaan se muistuttaa Netflixiä, minkä takia ohjelma on saanut liikanimekseen "piraattien Netflix".

Vaikka ohjelman levitys onkin loppunut, pitäisi kaikkien asennettujen ohjelmien kuitenkin toimia edelleen. Koska Popcorn Time oli alusta lähtien avoimen lähdekoodin projekti, on sen alasajaminen äärimmäisen vaikeaa. Popcorn Timea muistuttavia kloonejakin on ilmestynyt jo verkkoon, muun muassa Time 4 Popcorn ja Flixtor.

3 KOMMENTTIA

nwind2/3

jep reddit auttaa asiassa:

http://www.reddit.com/r/PopCornTime/com...and_repository/

horgh3/3

Tässä juuri nähdään avoimen koodin voima. Vaikka alkuperäinen kehittäjä (syystä tai toisesta) lopettaa tuotteen, niin koodi on olemassa ja mielenkiintoisille projekteille löytyy aina jatkajia. Melkein tulee tippa silmään tämän hienoutta kun alkaa miettimään. Aitoa yhteisöllisyyttä, välittämistä ja intohimoa softan kehitykseen. Harmi kun itselläni koodaustaidot eivät tällaiseen riitä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Nordean asiakkaille merkittävä muutos tunnistautumiseen - koskee satoja tuhansia asiakkaita

AfterDawn

Android 16 julkaistiin - ladattavissa heti näille puhelimille

Puhelinvertailu

WhatsAppin kilpailija lupaa: Meidän pikaviestimeemme ei tule tekoälyä eikä mainoksia

Puhelinvertailu

Hinta tipahti: Uusin Google Pixel -puhelin nyt alle 400 eurolla

Puhelinvertailu

Poliisi pyytää festariyleisöä jättämään älykellot kotiin - hurja piikki soitoissa hätänumeroon

Puhelinvertailu

Android 15 -päivitysseuranta: Näille kännyköille päivitys on jo julkaistu ja näille se on luvattu - jos puhelimesi ei ole listalla, sen elinkaari on todennäköisesti loppumassa

Puhelinvertailu

Ennuste käymässä toteen: Uusi Googlen tekoälyhaku tappaa jo sivustoja - julkaisijat pulassa

AfterDawn

Google lakkauttaa Android-sovellusten tyypin, johon olet varmasti törmännyt

Puhelinvertailu

Pankkipalveluista tunnettu Revolut lanseeraa mobiililiittymän - 12,50 eurolla rajattomasti dataa, ei vielä saataville Suomessa

Puhelinvertailu

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki