Microsoft tuo Age of Empiresin ensin muille alustoille, vasta myöhemmin Windows Phonelle

3
Valtteri Ahonen

Microsoft tuo Age of Empiresin ensin muille alustoille, vasta myöhemmin Windows Phonelle
Microsoft on varmistanut tiedotteessaan, että tuleva Age of Empires-pelin mobiiliversio tulee julkaisuvaiheessa vain iOS:lle ja Androidille. Windows Phone saa oman versionsa myöhemmin.

Reutersin mukaan Microsoft yrittää levittää lonkeroitaan mobiilipelibisnekseen huomattuaan alan syövän perinteisen konsoliliiketoiminnan markkinoita. Yhtiö on julkaissut toisten alustoille (mm. iOS, Android) aiemminkin pelejä, mutta Age of Empires on selkeästi suosituin pelisarja, jota aiotaan tarjota.

Peli tuotetaan yhdessä japanilaisen KLabin kanssa ja on tarkoitus julkaista vuoden 2014 maaliskuussa. Aiemmin kerrottiin, että yhteistyössä olisi kyse useammankin pelin tekemisestä, mutta Microsoft kertoi tiedotteessaan Polygonille, ettei heillä ole Age of Empiresin lisäksi muuta julkaistavaa.



Muun muassa WMPoweruser herättelee aiheen tiimoilta keskustelua siitä, tekeeko Microsoft oikein suosiessaan ensin Androidia ja iOS:ää. Toki on kiistaton fakta, että tällä tavalla se saavuttaa suurimman yleisön ainakin lyhyellä tähtäimellä, mutta asialla on muitakin puolia. Nakertaako yhtiö samalla oman mobiilijärjestelmänsä uskottavuutta?


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
155 € Bigbox
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentit (3)

Fantasos
Fantasos

1

"Nakertaako yhtiö samalla oman mobiilijärjestelmänsä uskottavuutta?"

Nakertaa. Jälleen kerran ison organisaation ongelmat näkyvät: Pelipuoli ei mieti konsernin kokonaiskuvaa vaan sahaa oksaa mobiilikäyttöjärjestelmäpuolen alta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.