Samsung tekee Galaxy S4:stä kestävän ja vedenpitävän version

7
Teemu Laitila

Samsung tekee Galaxy S4:stä kestävän ja vedenpitävän version
Samsung suunnittelee veden ja pölyn kestävää versiota yhtiön uudesta lippulaivasta, väittää Wall Street Journal. Luurin nimeksi on tulossa Galaxy S4 Active ja sen on tarkoitus saapua kauppoihin kesällä.

Huhu kovempaan menoon suunnitellusta Galaxy S4:stä lähti liikkeelle jo muutama päivä sitten, kun Samsungin Lähi-idän toiminnoista vastaavan johtajan kerrottiin maininneen asiasta lehdistötilaisuudessa.

Toisin kuin esimerkiksi Sony, jonka lippulaivamalli Xperia Z on pöly- ja vesitiivis, Samsung on tarjonnut erikoiskestäviä puhelimia vain keskihintaluokassa Xcover-malleillaan. Galaxy S4 Activen kerrotaan olevan hieman varsinaista SGS4-mallia paksumpi ja myös kalliimpi.



Wall Street Journalin tietojen mukaan Samsung toisi kestävän SGS-version kauppoihin heinäkuun aikana. Lehti ei kuitenkaan kerro, onko julkaisusta tarkoitus tulla maailmanlaajuinen, vai jääkö Galaxy S4 Active vain esimerkiksi aasialaiseksi kuriositeetiksi.

Samassa jutussa Wall Street Journal myös vahvistaa omalta osaltaan tiedon tulevasta Galaxy S4 Ministä, jonka pitäisi tulla myyntiin samoihin aikoihin heinäkuussa.

(uutiskuvassa Galaxy Xcover 2)


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (7)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.