--->
AfterDawn logo

Gangnam Style rikkoi Youtube-ennätyksen

Teemu Laitila Teemu Laitila
4 kommenttia

Eteläkorealaisen pop-artistin Psyn hittibiisi Gangnam Style rikkoi tänä iltana miljardin katsojan rajan Youtubessa. Gangnam Style on ollut maailmanlaajuinen hitti ja sitä on parodioitu lukemattomissa muissa videoissa, joissa ovat tanssineet ihmiset thaimaalaisista sotilaista pelihahmoihin.

Video julkaistiin heinäkuussa ja Googlen mukaan sitä on katseltu keskimäärin seitsemästä kymmeneen miljoonaan kertaan päivässä. Edellistä Youtube-ennätystä piti hallussaan Justin Bieberin Baby, jonka Gangnam Style kuitenkin ohitti jo marraskuun loppupuolella.

Videolla esiintyvä artisti Psy ei ole suuremmin välittänyt lukuisista versioinneista tai muista mahdollisesti tekijänoikeutta loukkaaviksi katsottavista käyttötavoista. Lukuiset versioinnit ovatkin omalta osaltaan olleet siivittämässä alkuperäistä videota ennätysmäiseen leviämiseen. Arvioiden mukaan Psy on netonnut noin kahdeksan miljoonaa dollaria eli kuusi miljoonaa euroa videon Youtube-mainostuloilla sekä lisensoimalla kappaletta mainoksiin ja muihin käyttötarkoituksiin.

MAINOS


Jos joku on vielä välttynyt kappaleen näkemiseltä, sen voi katsoa tästä.

(Uutiskuvan tasan miljardista katselusta napannut Mikko Hyppönen)

4 KOMMENTTIA

Taeco1/4

En tavallisesti pidä maailmanloppuvitseistä ensinnäkään siksi, koska ne ovat taikauskoisten meidän muiden niskaan syytämää puppua jota on saatu kuulla jo edellisestä "maailmanlopusta" 6.6.2006 lähtien.

Mutta tämä oli vastustamatonta:

himpo2/4

Nostradamus oli nero, kirjoitti ennustukset niin että niitä voidaan liittää jo tapahtuneisiin asioihin, mutta niillä ei voida ennustaa tulevia tapahtumia, koska jos olisi kirjoittanut että WWII koska Hitler, ja joku olisi estänyt sodan, niin voisin lyödä miljardin vetoa että kaikki sen jälkeiset ennustukset kuten tämä eivät olisi pitäneet enää paikkaansa, koska ei välttämättä olisi edes internettiä siinä maailmassa...

Rima on nyt asetettu korkealle mutta seuraava älytön viraalivideo sen kyllä ylittää.

PS. Olen itsekin ruokkinut tuota lukua katsomalla tuon videon jo 5 kertaa ;)

Pallero203/4

Hävetkää kaikki te miljardi katsojaa

Nikotiko4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pallero20:

Hävetkää kaikki te miljardi katsojaa

Haters are gon' hate

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

TikTokille 530 miljoonan euron sakot - siirsi lainvastaisesti henkilötietoja Kiinaan

AfterDawn

Windowsin aloitusvalikko muuttuu isosti hyvin pian - tältä se näyttää

AfterDawn

Ikea lopettaa vuosia kestäneen tuotesarjansa - viimeiset hetket ostaa puuttuvat palat äänentoistoon

AfterDawn

Playstationin kaikki myydyimmät pelit ovat... Xboxin pelejä

AfterDawn

Nintendo: Voimme lamauttaa pelikonsolisi pysyvästi, jos pelaat piraattipelejä

AfterDawn

Hypekäyrän huippu? Avoimeen lähdekoodiin pohjautuva ohjelmoijien tekoälyeditori myytiin 3 miljardilla

AfterDawn

Chromecastin seuraajamalli nyt halvemmalla kuin pitkään aikaan - korvaa television älyn fiksummin

AfterDawn

Ensimmäiset täysin kuskittomat, itsestään ajavat rekat aloittivat säännöllisen rahtiliikenteen maanteillä

AfterDawn

Netflixiin kaksi täysin uutta toimintoa - pyrkii mullistamaan sen, miten löydät katsottavaa

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki