AfterDawn logo

Videolla: Iron Sky -tekijöiden uuden elokuvan ensimmäinen traileri

Teemu Laitila Teemu Laitila
5 kommenttia

Iron Sky -elokuvan tekijätiimi työstää uutta elokuvaa, josta on julkaistu ensimmäinen näytepätkä. Vaikka uuden elokuvan taustalla on tällä kertaa Hollywood-tason tuotantoa, tekijöiden tarkoituksena on ottaa yleisö edelleen mukaan elokuvan tekemiseen.

Elokuva perustuu Boom! Studiosin luomaan Jeremiah Harm -sarjakuvaan. Jeremiah Harm on kovaotteinen tähtienvälinen palkkiometsästäjä, joka elokuvassa saa tehtäväkseen löytää konnajoukon sekä näiden kaappaaman naisen New Yorkista.

Yleisölle annetaan mahdollisuus kehitellä elokuvan maailmaan uusia alieneita, joista parhaat valitaan käytettäväksi itse elokuvassa. "Verkkoyhteisömme auttoi toteuttamaan Iron Skyn ja aiomme jatkaa uuden elokuvan kohdalla siitä mihin viimeksi jäätiin", kertoo elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa The Guardian -lehdelle.

Elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola pitää joukkoistamiseen perustuvaa elokuvantekoa hyvänä mahdollisuutena saada yleisö mukaan koko prosessiin. "Elokuva ei ole enää pelkästään putken toisesta päästä ulos tuleva tuote, vaan koko tekoprosessi voi olla osa kokemusta", miettii Vuorensola.

MAINOS


Elokuvan traileri on ladattu äskettäin Youtubeen ja tarkempia tietoja projektista löytyy sen kotisivuilta.

5 KOMMENTTIA

Jupsu1/5

dukenukem tulee jotenki mielee..^^

xxwavx1122/5

Erikoista kun trailerissa oli tuommoinen yhteinäinen pätkä eikä kokoelma 4 sek pätkiä ympäri elokuvaa dramaattisen musiikin kanssa.

olliboi3/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xxwavx112:

Erikoista kun trailerissa oli tuommoinen yhteinäinen pätkä eikä kokoelma 4 sek pätkiä ympäri elokuvaa dramaattisen musiikin kanssa.

tää oliki promo

trooper784/5

Duke tuli muuten minullekin ensimmäisenä mieleen =D

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti olliboi:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xxwavx112:

Erikoista kun trailerissa oli tuommoinen yhteinäinen pätkä eikä kokoelma 4 sek pätkiä ympäri elokuvaa dramaattisen musiikin kanssa.


tää oliki promo


Jeps, otsikko hiukan vie metsään. Eli tämä videopätkä vastaa sitä Iron Skyn ensimmäistä videopätkää, missä kuunatsi ajelee moottoripyörällä sinne natsiasemalle. Nettisivullahan kerrotaan, että tuolla neljän minuutin mittaisella pätkällä vaan luodaan mielikuva rahoittajille/yleisölle minkä tyylinen elokuvasta sitten tulee (toivottavasti filmi saa lopulta K18 leiman kylkeensä). Aitoa traileria tuskin tulla näkemään vielä vuosiin.

xxwavx1125/5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti olliboi:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xxwavx112:

Erikoista kun trailerissa oli tuommoinen yhteinäinen pätkä eikä kokoelma 4 sek pätkiä ympäri elokuvaa dramaattisen musiikin kanssa.

tää oliki promo

Kiitos selvennyksestä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Nettiä jo vuosia villinnyt "kalojen ovikello" on taas aktiivinen - hypnotisoivaa ja kaloja auttavaa

AfterDawn

Oletko käyttänyt tätä DNA-analyysipalvelua? Vakava varoitus, tiedot saattavat päätyä kelle tahansa piakkoin

AfterDawn

Suomen Yhteisverkon mobiiliverkkojen päivitystyö valmistui - 3G-tekniikalta vapautuneet taajuudet 4G-verkon käytössä

Puhelinvertailu

Modeemista tyylikäs - DNA:lta saataville suomalaisesta koivusta valmistetut modeemikuoret Kotimokkulalle

AfterDawn

Volkswagen ottaa käyttöön amerikkalaisen sähköautofirma Rivianin ohjelmistot - ensimmäinen auto tulee 2027

AfterDawn

Nyt se tapahtui: Jättimäinen DNA-analyysipalvelu meni nurin, 15 miljoonan ihmisen geenitiedot myydään

AfterDawn

OpenAI:n oma tutkimus: ChatGPT:n aktiivikäyttäjät ovat muita yksinäisempiä

AfterDawn

Italia uhkaa koko maailman verkkoneutraliteettia: Vaatii Googlen DNS-palveluun estoja

AfterDawn

Netflixin kuvanlaatu parantui - jos tilaat kalleinta tilausta

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki