HTC Sense 3.5 esiintyy videolla

2
Manu Pitkänen

HTC Sense 3.5 esiintyy videolla
HTC:n on kerrottu käyttävän toistaiseksi julkaisemattomassa HTC Bliss -älypuhelimessa uutta Sense 3.5 -käyttöliittymää. Tieto alkoi varmentua kun XDA.cn julkaisi kuvia HTC:n päivitetyn käyttöliittymän ilmeestä. Vaikka aiemmin julkaistuista kuvista pääsi jyvälle uuden Sensen kohennuksista, niin uudelta videolta paljastuu sellaista tietoa mitä ei kuvista voinut päätellä.

Videon perusteella Sense 3.5:stä löytyy 3.0:sta tuttu lukitusrengas, eikä kotinäkymien määrään, niiden karusellivaihtoon tai ilmoituspalkkiin ole tehty muutoksia. HTC on päättänyt pitää peruspohjan pitkälti samana ja muutellut lähinnä joitain yksityiskohtia.

Uudistuksia on tehty alareunan Dock-palkin kohdalla, joka korvattu kahdella pyöreällä näppäimellä. Joidenkin sovellusten kohdalla on lisätty ylimääräinen alapalkki, jonka kautta pääsee nopeasti perusominaisuuksiin käsiksi. Samalla näkymävaihtojen efekteistä on tehty aiempaa näyttävämpiä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

OnePlus 12R – hinta laskenut -28%

OnePlus 12R
449 € DNA
616 € Dustin Home
657 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 622 €

Kommentit (2)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

2

Sense 3.0 > 3.5. Vanhempi näyttää paljon paremmalta.

(Toivotaan, että käytännöllisyys on edes kohdallaan tässä uusimmassa.)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.