--->
AfterDawn logo

Foxconn korvaa työntekijät miljoonalla robotilla

Panu Roivas Panu Roivas
4 kommenttia

Xinhuanet-sivuston tietojen mukaan Foxconn pyrkii korvaamaan osan työntekijöistään hankkimalla miljoona robottia kolmen vuoden sisään leikatakseen nousevia palkkakustannuksia ja parantaakseen tuotantolaitostensa tehokkuutta.

Taiwanilainen Foxconn on maailman suurin elektroniikkakomponenttien valmistaja ja mannerkiinan suurin työnantaja yli miljoonalla työntekijällään. Se kokoaa tuotteita muun muassa Applelle, Sonylle ja Nokialle. Viime aikoina Foxconn on ollut uutisissa lähinnä sen työntekijöiden tekemien itsemurhien takia, mutta tulevaisuudessa ne tulevat luultavasti vähentymään robottien syrjäyttäessä ihmiskädet.

Foxconnilla on tällä hetkellä käytössään noin 10 000 robottia, mutta yritys kertoo luvun nousevan 300 000:een ensi vuonna ja miljoonaan kolmen vuoden sisällä. Uutinen ei kuitenkaan kerro kuinka moni 1,2 miljoonasta työntekijästä korvautuu miljoonalla robotilla.



FRIDA-robotin odotetaan olevan Foxconnin tulevaisuuden työntekijä

4 KOMMENTTIA

Sokar801/4

Uutisesta ja kuvasta tuli heti mieleen leffa I ROBOT

ArttuH5N12/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Reuters, 2015:

Foxconn suunnittelee ihmiskunnan alasajoa. John Connor ei kommentoinut tuoreita uutisia.

xbkrypt0n3/4

Foxconnin robottityöntekijöiden itsemurha-aaltoa odotellessa :)

Bluejack4/4

"skynet" on toiminnassa ja foxconn korvaa duunarit roboilla. Selkeä linja tulevaisuudelle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Garmin Fenix 8 AMOLED-versioiden hinta tipahti ensimmäistä kertaa isommin

Puhelinvertailu

Microsoft pisti tiimin luomaan koodia tuottavan tekoälytyökalun - työn valmistuttua antoi potkut ja korvasi ohjelmoijat tekoälyllä

AfterDawn

Android 15 -päivitysseuranta: Näille kännyköille päivitys on jo julkaistu ja näille se on luvattu - jos puhelimesi ei ole listalla, sen elinkaari on todennäköisesti loppumassa

Puhelinvertailu

Kotimaisen netin nopeustestin tiedot kertovat: mobiiliverkon laatu vaihtelee huomattavasti alueiden ja kaupunkien välillä Suomessa

AfterDawn

Julkaisijat: Googlen uusi haku on 'törkeää varastamista' - sivustot eivät voi käytännössä estää mitenkään

AfterDawn

EU suuttui kiinalaista pikamuotia myyvälle verkkokauppajätille - valheelliset alennukset ja väitteet laitettava kuriin

AfterDawn

Euroopan komissio laittoi aikuisviihdesivustot tutkintaan - eivät noudata digipalvelusäädöksen vaatimuksia

AfterDawn

Scifistä tuli totta: Infrapunasäteilyä näkevät piilolinssit

AfterDawn

Yksityisyyttä arvostavien suosima Signal -pikaviestin teki erikoisen muutoksen Windowsilla - mallia Hollywoodin studioilta

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki