--->
AfterDawn logo

Disney-pomo: DVD ei ole vielä kuollut

Teemu Laitila Teemu Laitila
6 kommenttia

Mediakonserni Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger myöntää DVD-myynnin olevan alamaissa, mutta ei suostu uskomaan sen olevan kokonaan kuolemaisillaan. Disney aikoo jatkossa pitää silmällä kehittyviä jakelukanavia, mutta yhtiö uskoo kuitenkin vielä fyysiseen mediaan.

Igerin mukaan teatterijulkaisujen jälkeen tapahtuva kotivideomyynti on vaikeampaa kuin koskaan aikaisemmin, sillä ihmisten vapaa-ajasta on kilpailemassa monia uusia ajanviettotapoja. Esimerkkeinä Iger mainitsee nettisivustot, pelit sekä sosiaalisen median joihin kulutetaan yhä enemmän aikaa, joka aiemmin käytettiin videoiden katseluun.

Iger ei myönnä syynä DVD-myynnin 15 prosentin vuosittaisiin laskulukemiin olevan esimerkiksi digitaalinen levitys. Igerin mukaan video-on-demand-palvelut tai muu digitaalinen vuokraus ei ole vielä kasvanut niin paljon, että se uhkaisi perinteisten fyysisten medioiden asemaa.

6 KOMMENTTIA

teosto1/6

itteltä löytyy yli 500 dvd levyä alkuperäsenä hyllystä.
Br levyjä taitaa olla yli sata.
Vielä kun jostain löytäs noi disneyn leffat 1-?? halvalla paketissa.
Mielummin mä niitä kerään hyllyyn ko johki koneelle/pilveen.

taku2/6

itsellä myös löytyy reilu 1000 dvd elokuvaa hyllyltä...
vielä ei tuo siirtyminen BR:hin ole innostanu saati sitten täysin aineeton muoto:)

tuo Disneyn klassikko sarja olisi kyllä mukava täydennys...
uupuu 8.-11. muut löytyy..

Ralle_ (vahvistamaton)3/6

Minulla ei ole juurikaan elokuvia hyllyssä vaan suoratoistopalvelujen helppous mahdollistaa elokuvien katselun netistä. DVD:tä odottaa VHS-nauhojen kohtalo.

Moilane4/6

Kerrankin ajatellaan järkevästi, eikä olla heti syyttämässä piratismiä asiasta.

Slma5/6

Disney-porno. Eipäs muutella niitä fontteja.

trooper786/6

Viis piratismista! Uutisen tärkein pointti oli, että elokuva studioilla on röissä vielä järki-ihmisiä, jotka tajuavat digitaalisen elokuva myynnin järjettömyyden ja luottavat toimiviin fyysisiiin medioihin (DVD/BD).

Pointsit Disneylle!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Osa OP:n palveluista on nurin lauantaina ja sunnuntaina

AfterDawn

Ensimmäiset täysin kuskittomat, itsestään ajavat rekat aloittivat säännöllisen rahtiliikenteen maanteillä

AfterDawn

Spotify nostaa hintojaan, Suomessakin

AfterDawn

Väite: Kun teini poistaa oman selfiensä, Facebook tarjoilee kosmetiikkamainoksia

AfterDawn

Hypekäyrän huippu? Avoimeen lähdekoodiin pohjautuva ohjelmoijien tekoälyeditori myytiin 3 miljardilla

AfterDawn

Windowsin aloitusvalikko muuttuu isosti hyvin pian - tältä se näyttää

AfterDawn

Microsoft lakkauttaa Skypen tänään - tällainen tarina virolaisten keksimän sovelluksen taustalla oli

AfterDawn

Yli miljoona Android-sovellusta katosi Google Play -kaupasta

Puhelinvertailu

Ikea lopettaa vuosia kestäneen tuotesarjansa - viimeiset hetket ostaa puuttuvat palat äänentoistoon

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki