AfterDawn logo

OpenOffice.org jättää Oraclen ja nimeää itsensä LibreOfficeksi

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
9 kommenttia

Tämän viikon tiistaina suositun OpenOffice.org-toimisto-ohjelmistopaketin (OOo) taustalla toimiva yhteisö tiedotti, että se on perustanut uuden The Document Foundation -säätiön, joka tästä eteen päin vastaa ohjelmiston kehittämisestä. Tämä tarkoittanee samalla sitä, että Oracle lopettaa ohjelmistopaketin kehittämisen. Oracle sai ohjelmiston kehitysvastuun tämän vuoden alussa ostettuaan aiemmin OOo:ta kehittäneen Sun Microsystemsin.

Samaan hengenvetoon uusi The Document Foundation -säätiö tiedotti julkaisevansa OOo:n lähdekoodin tästä päivästä lähtien LibreOffice-nimellä, koska Oracle omistaa OOo-tavaramerkin. Ohjelman kehittämisvastuussa ei ole lakiteknistä ongelmaa, sillä OOo on ollut avoimen lähdekoodin projekti. Uuden säätiön taustalla toimivat Red Hat, Novell, Google (Android) ja Canonical. Lisäksi mukana ovat monet hallinnot, kuten Saksa, Italia, Brasilia ja Ranska. Myös Oraclea on pyydetty säätiön toimintaan mukaan ja lahjoittamaan OOo-tavaramerkin ja -brändin.


Päätöksen taustalla olevista tekijöistä ei ole vuotanut tietoja. Päätös uuden säätiön ja LibreOffice-tavaramerkin perustamisesta syntyivät kuitenkin muutama viikko sen jälkeen kun Oracle ilmoitti lopettavansa avoimen lähdekoodin OpenSolaris-projektin.

Uuden säätiön verkkosivut ovat osoitteessa www.documentfoundation.org.

9 KOMMENTTIA

Abexi1/9

Miksi tuon googlen tarvitsee tunkea nokkansa joka paikkaan. Koitat välttää sen palveluita, mutta se alkaa olemaan kohta käytännössä mahdotonta kun sillä on sormensa joka paikassa...

Euphobia2/9

Mitä googlen tuki tässä tapauksessa ketään haittaa?

Abexi3/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Euphobia:

Mitä googlen tuki tässä tapauksessa ketään haittaa?

No itselle tullut ainakin sellainen olo että Google haluaa kerätä sinun tekemisiäsi joka paikasta. En edes halua tietää miten paljon se tietää meikäläisen elämästä. Että kaipa johonkin väliin törkätään googlen koodia, että tietävät mitä ihmiset tekevät toimisto-ohjelmillaan, jos OpenOffice.orgia/LibreOfficea käyttävät.

syrtek664/9

Googlen motiivit on puhtaasti kauapalliset, vastapainoa M$ pakottamille lisensoinnille. Kaikki rahallinen ja muu tuki on tarpeen, jos Googlen tuki on susta likaa mene vain libreofficen sivuille ja lahjoita sen verran että libreoffice voi potkia googlen kuuseen ... ;)

Jyvien erottainen akanoista on alkanut, aika missä yritykset sanelevat taika ainakin yrittävät sanella mitä saa tehdä on alkanut ja se voimistuu koko ajan.

juupelijuu (vahvistamaton)5/9

Ennen kuin suomalaisten nettiin syöttämä data ehtii Googlen tiedonkeruupalvelimille, siinä välissä ovat jo monen maan tiedusteluelimet Ruotsi etunenässä analysoineet mitä olet netissä tehnyt. Operaattorien kautta matkapuhelimesi (ja todennäköisesti myös oma) sijainti voidaan nähdä, ja yhdistelemällä eri lähteitä varsink tarkastikin. Ei, yksityisyydensuojalait eivät meinaa mitään kun Big Brotherit lähtevät liikkeelle. Ja jos oikein kiinnostava olet, niin eiköhän sinua zoomailla tuolta avaruudesta käsin kokoluokkaa isommilla kameroilla.

Että se siitä huolehtimisesta. :)

Euphobia6/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abexi:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Euphobia:

Mitä googlen tuki tässä tapauksessa ketään haittaa?


Että kaipa johonkin väliin törkätään googlen koodia, että tietävät mitä ihmiset tekevät toimisto-ohjelmillaan, jos OpenOffice.orgia/LibreOfficea käyttävät.

Voin taata, että sellaista koodia ei pääse mukaan ainakaan viralliseen LibreOfficeen koskaan. LibreOfficen takana on riittävästi tekijöitä, jotka pitävät huolen siitä. Jos Google julkaisee siitä oman versionsa, sitten onkin kyseessä eriasia, mutta sitäkään tuskin tulee koskaan tapahtumaan.

LoBer7/9

Olisi todella hienoa jos Google näin julkaisisi täydellisen version Ooo:sta Androidille.

poppah8/9

Vaikka nimellä ei ole niin väiliä, niin olisi kiva käyttää OOo:ta jatkossakin.

Bluejack9/9

En, tiedä itse koen oraclen kaikkena muuna kuin tuon pyhän avoimuuden puolesta puhujana ja puoltajana nykypäivänä.

Lainaus:

No itselle tullut ainakin sellainen olo että Google haluaa kerätä sinun tekemisiäsi joka paikasta. En edes halua tietää miten paljon se tietää meikäläisen elämästä. Että kaipa johonkin väliin törkätään googlen koodia, että tietävät mitä ihmiset tekevät toimisto-ohjelmillaan, jos OpenOffice.orgia/LibreOfficea käyttävät.


Jyrkkä OT:
Tulee mieleen eräs seuraama keskustelu jossa jengi oli järkännyt pystyyn jonkun sortin google viharyhmän jossa käytiin samanlaista kommenttia tosin jyrkempään sävyyn googlen tiedon keruusta sun muusta google is evil läpästä..

ja samalla nämä kyseiset sankarit kuitenkin on juuri niitä innokkaimpia facebook "tykkää" namikan klikkailijoita käymillään webbi sivuilla eikä mieleenkään tule että juuri näillä tiedoilla facebook kerää ehkä yllätävänkin tarkan profiilin käyttäjästään mitä se webissä puuhailee ja mitä luet,mistä pidät jne.. ja tähän mukaan vielä tuo käyttäjän sijainti niin täsmä mainostus voi alkaa. ai, niin juu facebook ei tietenkään myy tietojasi eteen päin :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT