AfterDawn logo

Spore-pelin luoma DRM-viha muutti hieman Red Alert 3 -pelin DRM-suojauksia

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
23 kommenttia

Useiden vuosien ajan kehityksen alla ollut Spore-peli julkaistiin maailmanlaajuisesti viime viikolla, mutta pelin käyttämät DRM-suojaukset eivät ole lämmittäneet pelaajien mieliä.

Pelaajat ovat avautuneet DRM-tilanteesta mm. Amazon-verkkokaupan arvosteluosioon, josta löytyy useita satoja yhden tähden arvosteluja Sporesta, joissa ihmiset tuomitsevat pelin käyttämän SecuROM-suojauksen jyrkin sanoin.

SecuROM-suojaus rajoittaa Sporen osalta pelin asennuskerrat kolmeen, jonka jälkeen kuluttajan on pyydettävä lisää asennuskertoja pelin julkaisseen EA:n asiakastuesta. Erityisesti kuluttajia on harmittanut se seikka, ettei pelin piraattiversiossa ole vastaavaa "ominaisuutta", jonka lisäksi pelin luvattomat kopiot ehtivät jakeluun, ennen virallista julkaisua. SecuROM siis haittaa ainoastaan siis pelinsä ostaneita kuluttajia.


Sporen ohella SecuROM-suojausta on käytetty BioShock- ja Mass Effect -peleissä, mutta Sporeen nähden näistä peleistä on tullut huomattavasti vähemmän negatiivista palautetta SecuROM-suojauksen osalta.

Huonosta palautteesta huolimatta EA aikoo jatkaa SecuROM-suojauksen käyttämistä tulevassa Red Alert 3 -pelissä. SecuROM-suojauksen asetuksia höllätään kuitenkin hieman ja Red Alert 3:n kohdalla kuluttaja voi asentaa pelin viisi kertaa ilman asiakastuen apua. Peli pitää kuitenkin aktivoida Sporen tapaan edelleen kertaalleen internetissä ennen kuin peliä pääsee pelaamaan ensimmäisen kerran. Red Alert 3:n osalta EA kuitenkin lupaa, ettei pelin DVD-levyä tarvitse pitää DVD-asemassa pelaamista varten.

Red Alert 3 -pelin tuottajana toimiva Chris Corry sanoi ymmärtävänsä sen, etteivät kaikki pelaajat halua hankkia peliä DRM-suojausten takia. Corryn mukaan tämä on harmillista, mutta Corry ei aio suvaita pelaajia, jotka lataavat pelistä luvattoman kopion DRM-suojauksien takia.

Red Alert 3:n on tarkoitus tulla kauppoihin ensi kuun loppupuolella sekä Xbox 360:lla että PC:llä, jolloin nähdään täyttyykö pelin Amazon-sivu vihaisista kommenteista. Ainakin pelin saamat tagit Amazonissa ennakoivat pelille samaa kohtelua kuin Sporelle.

23 KOMMENTTIA

spotless1/23

Erityisesti kuluttajia on harmittanut se seikka, ettei pelin piraattiversiossa ole vastaavaa "ominaisuutta", jonka lisäksi pelin luvattomat kopiot ehtivät jakeluun, ennen virallista julkaisua. SecuROM siis haittaa ainoastaan siis pelinsä ostaneita kuluttajia.


Tätähän se kopiosuojaus parhaimmillaankin taitaa olla,
eli saadaan vaan kuluttajat ärsyyntymään ja piraattiversion
ladanneet nauttimaan pelistänsä täysin ominaisuukin. :/

Mynthon2/23

Paljompa se SecuROM auttoi Sporen tapauksessakaan. Peli oli nettilevityksessä ennen virallista julkaisupäivää.

Onko näillä peleillä yhtään jälleenmyyntiarvoa? Myönnetäänkö käytettynä pelinsä ostaneelle lisää aktivointeja, jos alkuperäinen omistaja on käyttänyt kaikki aktivoinnit?

Pelijulkaisijat tunnetusti katsovat kieroon käytettyjen pelien myyntiä, koska he eivät saa kyseisestä toiminnasta lanttiakaan.

Oorlog3/23

Antipiratismi lisää piratismia.

kolmis4/23

Mahtavaa!

Taitaa jäädä spore ja Red Alert 3 kaupan hyllyyn kiitos tämän, paskaa kun ei tee mieli ostaa.

EA voisi jatkaa tätä rataa niin kohta ei tarvitse enää huolehtia kopiosuojauksista kun yritys on konkassa.

rmCowboy5/23

EA menee aivan väärään suuntaan, ja kaivaa itselleen hautaa. Uskon kuitenkin että jossain vaiheessa EA lopettaa peliensä DRM suojaukset.

Ette uskokkaan kuinka helppo peli on ladata esim TPB:stä, asentaa ja siirtää 1 tiedosto toiseen paikkaan, Eikä tämän jälkeen mitään ongelmia pelaamisen kanssa.

Hyvä tietää että RA3:sessa sama käytäntö, eli peli on taas hommattava toista kautta.

Lisäys:


Tämä DRM on kyllä todella huono tapa yrittää vähentää pelien piratisointia. Tyhmempikin tajuaa että tämä lisää pelin piratismia.

Esc_o6/23

Olipas kiva uutinen näin pelin jo hankkineena. Toivottavasti niitä aktivointikoodeja saa tarpeen mukaan, eikös tuon muuten voisi palauttaa takaisin toimimattomana. Ainakin 14pvän palautusoikeus olisi vielä voimassa ...

Ekaros7/23

Umm, mitä järkeä on käyttää kopiosuojausta joka ei ilmeisen todistettusti(jos peli on levityksessä ennen julkaisua) ei toimi? Ja tämä vielä ärsyttää kuluttajia, ilmiselvästi ahneutta normi käyttäjiä kohtaan jotka voisivat lainata tai myydä pelin kaverilleen...

OneMember8/23

StarForce oli iso piikki pc pelaajille, joten tuo SecuROM on siihen verrattuna enää pieni ongelma.

Onneksi nykyään on muitakin kenoja poistaa se koneelta, kuin järjestelmän uudelleen asennus.

Jos joku tuon meneee asentamaan koneellensa ja haluaa poistaa sen, niin tässä on opas:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Koroush Ghazi:

If you want to completely remove SecuROM after uninstalling this game, including the 'SecuROM User Access' Service it installs in Windows, follow these steps:

1. Uninstall the game as normal.
2. Manually delete the game directory (typically \Program Files\Atari\Crashday-demo\
3. Go to Start>Run and type "Services.msc" (without quotes) and press Enter.
4. Go to the 'Securom User Access' Service, double click on it, click Stop and then set it to Disabled.
5. Go to \Windows\System32\ directory and delete the UAService7.exe file.
6. Go to Start>Run and type "sc delete useraccess7" (without quotes) and press Enter.

Note: This Service may be recreated by one of your other SecuROM games, in which case you will have to keep it running to play them.

The following steps are very risky and only for people who are certain none of their currently installed games use or need SecuROM:

7. Go to \Documents and Settings\All Users\Application Data\ and delete the SecuROM sub-directory.
8. Go to Start>Run and type "Regedit" (without quotes) and press Enter. Then find the [HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\SecuROM] key and delete it if possible.


EDIT: Ja niille jotka haluavat suojautua tuota SecuROM:a vastaan on pakko suositella torrent versiota, mistä tuo ominaisuus on onneksi karsittu pois.

Euphemos9/23

Perhanan DRM-sekoilu... olin harkitsemassa sekä Sporen että RA3:n hankintaa, mutta taitavat jäädä nyt kaupan hyllylle pölyttymään.

shnigi10/23

No jo menee älyttömäksi koko touhu, ei ne piratismia voi estää.

Jokujaska11/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti spotless:

Erityisesti kuluttajia on harmittanut se seikka, ettei pelin piraattiversiossa ole vastaavaa "ominaisuutta", jonka lisäksi pelin luvattomat kopiot ehtivät jakeluun, ennen virallista julkaisua. SecuROM siis haittaa ainoastaan siis pelinsä ostaneita kuluttajia.


Tätähän se kopiosuojaus parhaimmillaankin taitaa olla,
eli saadaan vaan kuluttajat ärsyyntymään ja piraattiversion
ladanneet nauttimaan pelistänsä täysin ominaisuukin. :/

Yhdyn sinuun täysin. Kopiosuojaukset aiheuttaa vielä III maailmansodan.

rmCowboy12/23

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti spotless:

Erityisesti kuluttajia on harmittanut se seikka, ettei pelin piraattiversiossa ole vastaavaa "ominaisuutta", jonka lisäksi pelin luvattomat kopiot ehtivät jakeluun, ennen virallista julkaisua. SecuROM siis haittaa ainoastaan siis pelinsä ostaneita kuluttajia.


Tätähän se kopiosuojaus parhaimmillaankin taitaa olla,
eli saadaan vaan kuluttajat ärsyyntymään ja piraattiversion
ladanneet nauttimaan pelistänsä täysin ominaisuukin. :/

Yhdyn sinuun täysin. Kopiosuojaukset aiheuttaa vielä III maailmansodan.

Ei vaan karikkoreissua EA:lle.

hentriz13/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Oorlog:

Antipiratismi lisää piratismia.


Totta...
Toistan (jälleen) itseäni taas... Ei sitä pirtasmia voi teknisillä rajoiteilla rajoittaa/kitkeä. Se pitää lähteä piratsmin harrastajista itsestään.

tkkaisla14/23

Nonni kaikki nyt vaa kommentoimaa lisää amazonii ehkä sit joku ea:n pomoista tajuaa että ei se 100 miljoonan tappioputki ainakaa tällä menolla katkea...

pahajoki15/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:

Paljompa se SecuROM auttoi Sporen tapauksessakaan. Peli oli nettilevityksessä ennen virallista julkaisupäivää.

Onko näillä peleillä yhtään jälleenmyyntiarvoa? Myönnetäänkö käytettynä pelinsä ostaneelle lisää aktivointeja, jos alkuperäinen omistaja on käyttänyt kaikki aktivoinnit?

Pelijulkaisijat tunnetusti katsovat kieroon käytettyjen pelien myyntiä, koska he eivät saa kyseisestä toiminnasta lanttiakaan.

"For security reasons, only a limited number of machines can ever be licensed by a single purchase. This limit has been reached. Please purchase another registration code, reinstall, and then try again."

Taisi jäädä hyllyyn... tämän, aluerajoitusten takia ja puuttuvan demon.

Attin16/23

Red Alert 3 olisi ollut hankittavissa ennen tätä, mutta ei enää... kaupan hyllylle se kyllä nyt jää.

Jokujaska17/23

Saisivat paremmin tuottoja pelistä, jos ne julkaistaisiin ilman kopiosuojauksia säästyis niitten koodaamiseen menevä raha ja vaiva. Milloinkahan joku näyttää suuntaa muille ja laittaa pelin jakoon ilmaiseksi/ilmankopiosuojauksia, niin kuin jotkut ovat tehneet musiikilleen. Eikös esim. Radiohead tienannu hyvin kun laitto musiikilleen omantunnon mukaan maksettavan maksun. Eli maksa jos jaksat periaate. Peliin tämä on tosin hankala soveltaa.

Grth18/23

DRM-suojaukset voitaisiin kyllä jättää kokonaan pois. Tästähän harvemmin mitään hyötyä on, sillä aina joku jonkun keinon keksii millä sen voi kiertää. Turhaan vaan kiusaa peruskäyttäjiä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Attin:

Red Alert 3 olisi ollut hankittavissa ennen tätä, mutta ei enää... kaupan hyllylle se kyllä nyt jää.


Mikään ei estä hankkimasta Red Alert 3:a ja jättää hyllyyn pölyttymään. Mikäli siis haluaa tukea EA:ta ja toimia moraalisesti oikein. Sitten vaan lataukseen peli ja pelaa sitä (siis mikäli käy samanlailla kuin tässä tapauksessa, eli ware-versio toimii moitteitta).
Toisaalta tällainen ajatus voi olla myös sitä, että lataamiselle olisi joku todellinen peruste: "No olisinhan minä sen ostanut mutta kun siinä se kopiosuojaus on niin sitten waretan..."

jehu8019/23

PC-pelaaminen kun on muutenkin niin ankeaa (huomio, vain minun mielipiteeni, ei tarkoitusta ärsyttää toisin ajattelijoita), niin silti sitä pitää näköjään kaikin mahdollisin keinoin vaikeuttaa. Ei riitä enää perusongelmat, joita niitäkin on riittävästi. Mielestäni aivan järjetöntä touhua. Touhua joka ei onneksi ole enää vuosikausiin koskenut minua, koska en PC:llä pelaa.

Niin ristiriitaista toimintaa. Toisaalta laitettiin RA1 ilmaisjakoon, joka oli hieno teko, mutta sitten uudella tuotoksella mennään suojauksen osalta pahasti metsikköön. Nythän siis parhaan version pelistä saa edelleen ilmaisjakelusta, tällä kertaa jakelijana ei vain ole pelin julkaisija. On se hurjaa, ilmaiseksi saa paremman tuotteen kuin rahalla! Laitonta toki, mutta monia ei tunnu kiinnostavan tuo seikka. Itseä kiinnostaa, en lataa, enkä osta.

Shadows1320/23

Siis esim ra3 kohdalla jos windowsiin tulee joku virus joka estää windowsiin pääsyn ja kone pitää asentaa uudelleen en enää voi asentaa ra3?. Ja sitten miksi DRM suojaus joka ei haittaa niitä jotka lataavat pelin netistä koska heillä ei ole sitä? Tässä nyt jotain järkeä?

Boikottiin vaan kaikki DRM pelit niin eiköhän muutos tapahdu.

jehu8021/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadows13:

Boikottiin vaan kaikki DRM pelit niin eiköhän muutos tapahdu.


...ja kaikki tuotteet jossa käytetään mitä tahansa vastaavaa käyttämistä rajoittavaa tekniikkaa.

_MiCe_22/23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Oorlog:

Antipiratismi lisää piratismia.

Sekä luo kräkkereille lisää haastetta

joonasyri23/23

Jep, EA:lla on nyt jokin ruuvi löysällä. En itsekään osta tuollaista peliä. En itse asiassa tätä menoa osta mitään EA:n peliä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT