AfterDawn logo

J.K. Rowling kiistelee Harry Potterin tekijänoikeuksista oikeudessa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
22 kommenttia

Harry Potter -kirjasarjan luoja Joanne Kathleen Rowling kiistelee parhaillaan oikeudessa siitä, onko kirjasarjan fanilla oikeus julkaista kirjoihin perustuva hakuteos. Tapaus sai alkunsa, kun yhdysvaltalainen kirjastohoitaja Steven Vander Ark päätti muuntaa verkkoon luomansa Harry Potter -aiheisen sivustonsa painettuun muotoon. Rowlingin ja hänen kustantajansa mukaan hakuteos kuitenkin loukkaa kirjailijan tekijänoikeutta, eikä sitä saisi painaa. Eilen newyorkilaisessa oikeudessa todistanut Rowling pillahti käsittelyn aikana lähes itkuun.

Vander Arkin kirjoittama hakuteos siis perustuu hänen ylläpitämiin verkkosivuihin ja sisältää paljon Potter-aiheista tietoa muun muassa eri hahmoista sekä loitsuista. Yleensä vastaavien fiktioon perustuvien, vaikkakin tekijänoikeuden suojaamien, hakuteosten julkaisua ei olla voitu estää, sillä teosten on katsottu olevan alkuperäisestä teoksesta muunneltuja luomuksia, jotka täyttävät Yhdysvaltojen lain fair use -vaatimukset.


J.K. Rowlingin mukaan näin ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole, vaan käsikirjan kirjoittaja sekä sen julkaisija RDR Books käyttävät häntä törkeästi hyväkseen. Rowlingin ärtymystä lisää se, että hänen suostumuksensa kirjan julkaisemiseen haluttiin ilmaiseksi. Hän on myös ilmoittanut itse suunnittelevansa oman virallisen Potter-tietosanakirjansa julkaisua.

Rowling haluaa oikeusteitse estää kirjan päätymisen julkaisuun. Neljä päivää kestävä oikeudenkäynti alkoi eilen, ja Rowling pääsi todistamaan heti avauspäivänä. Todistajanpenkillä tuohtunut kirjailija tuomitsi Steve Vander Arkin laiskaksi kopioijaksi, joka hakuteoksessaan käyttää häikäilemättä hyväkseen Rowlingin 17 vuoden kirjailijatyön luomuksia. Vander Arkin oma anti työlle on Potter-kirjailijan mukaan olematonta.

"Erityisesti minua sapettaa lainausmerkkien puuttuminen. Mikäli herra Vander Ark olisi merkinnyt kaiken lainaamansa tekstin, suurin osa sanakirjasta olisi lainausmerkeissä", Rowling totesi.

Rowlingin lakimiesten mukaan Vander Arkin kirjan 2437 hakumerkinnästä 2034 on kopioitu suoraan Rowlingin teoksista.

Kysyttäessä hänen suhtautumistaan kirjoihin sekä kirjan henkilöihin pillahti Rowling lähes itkuun ja joutui hetken keräämään voimiaan. Tämän jälkeen hän vertasi kiintymystään kirjan henkilöihin siihen, miten yleensä suhtaudutaan omiin lapsiin.

Vander Arkin kustantamo RDR Books on pieni michiganilainen yritys, jolla ei olisi rahkeita taistella asiasta oikeudessa. Tapaus on kuitenkin hyvin merkittävä Yhdysvaltojen tekijänoikeuslain fair use -pykälän tulkinnan kannalta, ja siksi kustantaja saikin edustajakseen Standfordin yliopiston Anthony Falzonen, joka on erikoistunut nimenomaan fair use -tapauksiin.

RDR Booksin lakimiesten mukaan Rowling yrittää luoda kirjailijan oikeuksien suojaksi monopolin, joka laajentaisi kirjailijan oikeudet hänen luomiinsa fiktionaalisiin hahmoihin ennennäkemättömän laajoille alueille. Mikäli tuomioistuin puoltaa Rowlingin näkemyksiä, ovat kustantajan mukaan vaarassa niin tietosanakirjat, hakuteokset, sanakirjat kuin kaikki muutkin teokset, jotka helpottavat tekijänoikeudella suojatun materiaalin käyttöä.


Varder Arkin lakimiehet ovat myös eri mieltä siitä, kuinka paljon alkuperäistä ja Rowlingin teksteistä poikkeavaa materiaalia teos sisältää. Heidän mukaansa teoksessa tuodaan esille paljon asioita, joita alkuperäisissä teoksissa ei korosteta sekä kirjailijalta jääneitä virheitä. Esimerkkinä mainitaan havainto siitä, että Rowling istuttaa yhden Tylypahkan oppilaista, Marcus Flintin, kahdeksaksi vuodeksi seitsemän vuotta kestävän velhokoulun penkille.

Rowlingin julkaisemat seitsemän Harry Potter -teosta ovat kaikki saavuttaneet uskomattoman suosion. Teokset on käännetty 64 kielelle, ja niitä on myyty yli 400 miljoonaa kappaletta. Kirjasarjan menestys on nostanut myös kirjailijan mukaan Britannian rikkaimpien listalle. Sunday Times arvioi kirjailijan omaisuuden olleen vuonna 2007 noin 545 miljoonaa puntaa (677 milj. euroa), mikä nostaisi hänet maan 13. rikkaimmaksi naiseksi.

Oikeuden käsittely päättyy torstaina, mutta päätöksen saaminen voi kestää viikkokausia.

22 KOMMENTTIA

RoCraft1/22

Toivottavasti Rowling häviää tämä casen. Ei minulla mitään häntä ja Pottereita vastaan ole, mutta minussta kaikenlaiset fiktionaaliset hakuteokset ovat melko viihdyttäviä.

Quiote2/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RoCraft:

Toivottavasti Rowling häviää tämä casen. Ei minulla mitään häntä ja Pottereita vastaan ole, mutta minussta kaikenlaiset fiktionaaliset hakuteokset ovat melko viihdyttäviä.

Niin voisi aluksi ajatella. J.K.Rowling on kumminkin kirjoittanut Harry Potter kirjat joihin hakuteos perustuu ja koska mitään oikeuksia ei kirjan tekoon ole hankittu, tai edes lupaa, olisi mielestäni aivan hyväksyttävää, että Rowling voittaisi.

Tuskin kukaan saisi tehdä Taru Sormusten Herrasta, tai Star Warsista hakuteosta ilman, että täytyisi hankkia lupa tekijänoikeuksien haltijalta tai edes suostumus.

Varsinkin jos on todistettavissa, että Rowling on suunnitellut virallisen hakuteoksen tekemistä ennen kuin tieto tästä epävirallisen julkaisusta tuli niin on aika kummallista jos saavat tuon epävirallisen painaa, sillä aivan selvästi yrittävät ratsastaa Potter kirjojen suosiolla ja tehdä rahaa toisen luomuksilla.

Vaikka kuinka sanoisivat yrittävänsä "palvella" faneja niin raha niillä on kumminkin mielessä.

stargiver3/22

No siis onhan tuo muutenkin rahastusta jos Rowling itse tuon tietosanakirjan tekee jotta saisi lisää rahaa vaikka hän onkin jo maailman rikkain kirjailija. No minkäs teet kun tollaset porvarit haluu jotain ne sen myös saa...

Kelju904/22

Vois kyl Rowling saada osan kirjan tuoton itselleen, väärinhän tuossa tehdään kun ilman lupaa julkaistaan Rowlingin kirjasarjasta hakuteos. Mut ei kyl Rowlingilla rahasta puutetta ole.

Jalpuri5/22

Ymmärrän toki että hahmot ovat tietenkin Rowlingin tekijänoikeuksien alaisia mutta jos joku haluaa tehdä vähän "fan fiction"-tyylillä hakuteosta niin ei siitä nyt niin hirveästi tarvitsisi pillastua, hyväähän he vain tarkoittavat ja jos on jo 545 miljoonan punnan omaisuudet ja tietty rojaltit tuleviin leffoihin ja oheistavaraan niin onko niin hirveää jos joku fani tekee tällaisen kirja?

Quiote6/22

Juu tämä on taas tätä..

Kun joku joutuu maksamaan oikeudessa vaikka 200 000 euroa ja hänellä on omaisuutta 20 miljoonaa euroa niin kansa sanoo että "eihän se niin iso raha ole". Mutta kun on, se on ihan s****nasti rahaa, ei sitä köyhä tajua kun ei ole nähnyt ikinä sellaista summaa.

Rahasta ei ole puutetta Rowlingilla, mutta hän on ne sentään ansainnut eli on aivan hölmöä tukeutua siihen ja sanoa että "tuskin sitä haittaa yksi kirjan julkaisu kun sillä on jo niin paljon rahaa.."

Yough7/22

Kyl Rowlingin pitäis saada pitää omansa, eli hakuteoksen painaminen pitäisi lopettaa. Niin kuin Rowling itsekkin totesi, suurin osa tekstistä on suoraan kopioitua.

Teku0078/22

Tapausta Rowlingin puolelle avittaa vielä se, että hän on sanonut (kahden jo julkaistun Potter aiheisen "spin-off" kirjan lisäksi) tämänkin kirjan tuoton menevän Hyväntekeväisyyteen (joku lasten sairaala tms.). Joten teoriassahan tämän Ark:in kirjan tulot ovat lapsilta pois. :D Mutta valamiehistö päättäköön.

RoCraft9/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teku007:

Tapausta Rowlingin puolelle avittaa vielä se, että hän on sanonut (kahden jo julkaistun Potter aiheisen "spin-off" kirjan lisäksi) tämänkin kirjan tuoton menevän Hyväntekeväisyyteen (joku lasten sairaala tms.). Joten teoriassahan tämän Ark:in kirjan tulot ovat lapsilta pois. :D Mutta valamiehistö päättäköön.

Hyväntekeväisyys toimii mainiona keppihevosena vähän kaikelle :I

Quiote10/22

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teku007:

Tapausta Rowlingin puolelle avittaa vielä se, että hän on sanonut (kahden jo julkaistun Potter aiheisen "spin-off" kirjan lisäksi) tämänkin kirjan tuoton menevän Hyväntekeväisyyteen (joku lasten sairaala tms.). Joten teoriassahan tämän Ark:in kirjan tulot ovat lapsilta pois. :D Mutta valamiehistö päättäköön.

Hyväntekeväisyys toimii mainiona keppihevosena vähän kaikelle :I

Kuten näille senttihuutokaupoille..

arcanix11/22

Jos ite painatte 17 vuotta duunia jonkun kirjojen parissa ja sitten tulee joku siivellä eläjä, joka yrittää saada elantonsa sinun tuotoksilla, niin väitättekö ettei teitä itseä alkaisi moinen kyrsimään? Oli Rowlingilla kuinka paljon rahaa tahansa, hänellä on silti oikeudet omiin tuotoksiinsa.

Feron12/22

Myös Iltalehden sivuilla on tästä uutinen, jossa

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Iltalehti:

Rowlingin mukaan tietosanakirjan kirjoittaja ei ole ymmärtänyt Harry Potter -kirjoja oikein. Hänen mielestään kirja vahingoittaa Harry Potter -hahmojen ja heidän fiktiivisen maailmansa eheyttä.

Mielestäni nimenomaan tässä on se pointti, miksi juuri Rowlingin pitäisi yksin saada kirjoittaa ko. hakuteos. Ainoastaan Rowlingilla, joka on luonut Potter-maailman, on oikea tieto hahmoista, tapahtumista jne.

Hra. Vander Arkin olisi pitänyt ajatella kyllä kahdesti (muutakin kuin ihailua Rowlingia kohtaan ja rahaa), ennen kuin lähtee ilman kirjalijan suostumusta tekemään hakuteosta ko. kirjoista.

wikii13/22

ei minua kyllä Rowlingina kiinnostaisi raha siinä että joku julkaisisi yhden potterista kertovan hakuteoksen se minua kiinnostaisi että ei vääristeltäisi luomaani maailmaa ja se että niitä ei paljoa julkaistaisi koska en haluaisi että kaikki ottaa mallia ja kaupat olisi täynnä lehtiöitä missä kerrotaan luomastani maailmasta ja en itse saisi mitään

Shaeinn14/22

Mielestäni kyseinen fani saisi odotella Rowlingin omaa hakuteosta, sillä uskoisin kirjailijan itse tuntevansa hahmonsa ja maailmansa paremmin ja voisi jopa tarjota taustatietoja joita kirjoissa ei ole suoraan annettu.

Voin samaistua Rowlingin osaan jossain määrin. Vaikka fani olisi kuinka omistautunut hyvänsä, voi hän olla ymmärtäny jonkun asian toisin kuin kirjailija itse on tarkoittanut. Lisäksi jos kyseinen hakuteos on jo netissä, miksi siitä pitäisi vielä tehdä paperiversio kun se on siellä kaikkien vapaasti saatavana? Rahastus taitaa olla tälläkin fanilla mielessä.

Faniteosta, joka keskittyisi pikemminkin kirjoihin ja kirjojen maailman yhteydestä oikeaan maailmaan kuin itse kirjojen fantasiamaailmaan, puollan. Tällaisessa teoksessa voitaisiin kertoa asioista joita Rowling ei ole itse huomannut, kuten artikkelissa mainittu virhe Marcus Flintiin liittyen.

JabaHutt15/22

Siinähän vaatii lisää rahaa, saa**nan rahanahne pas*a. Toivottavasti häviää ja paljon korvauksia joutuu maksaan..

kolmis16/22

Enpä tiedä miten tässä voi käydä mutta mielestäni joutaisi hylätä koko juttu ja sopia muulla tavoin, vaikkapa ihan niin että tietty prosentti kirjojen myynnistä menisi sinne hyväntekeväisyyteen.

NUIJJA17/22

Lainaus:

Yleensä vastaavien fiktioon perustuvien, vaikkakin tekijänoikeuden suojaamien, hakuteosten julkaisua ei olla voitu estää, sillä teosten on katsottu olevan alkuperäisestä teoksesta muunneltuja luomuksia, jotka täyttävät Yhdysvaltojen lain fair use -vaatimukset.


Rouvahan käyttääntyy kuin "mediamafia", sinänsä herättää kysymyksen paljonko riittää.
Mutta todennäköisesti tämäkin show tulee lisäämään tämän tekopyhän rouvan kirjojen myyntiä.
Viit.Harry Potter -kirjailija J. K. Rowling kielsi painamasta kirjaansa suomalaiselle paperille,

Alcareru18/22

Ihan älytöntä. Kai sitä nyt saa tehdä hakuteoksen sentään. Onko siinä jotakin ihmeellistä? Miksei Rowling ole itse omaansa tehnyt, jos on aikonut? Ja tuskin tämmöinen fanin tekemä tuotos voi sellaisen kanssa kilpailla koska Rowling voi lisäillä ja tarkentaa omaa teostaan aina itse kirjoja syvemmälle, kun taas Ark:in on täytynyt pohjata omansa pelkästään jo julkaistuun tietoon.

Ja btw. Taru Sormuten Herrasta -kirjasarjan liitteissä esimerkikis on paljon nippelitietoa faneille jo valmiiksi. Lisäksi löytyy Christopher Tolkienin julkaisemia, isänsä muistiinpanoihin perustuvia tarkempia selvityksiä J.R.R. Tolkienin luoman fantasiamaailman historiasta ja asioista. En ole ihan varam löytyykö kaikkea dataa yhdistävää hakuteosta.. varmaan löytyy.. en tiedä kenen toimittamana. Ei ainakaan J.R.R.:n..

Yehabi19/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JabaHutt:

Siinähän vaatii lisää rahaa, saa**nan rahanahne pas*a. Toivottavasti häviää ja paljon korvauksia joutuu maksaan..


Kun mä sinut kohtasin, olit läskikasa ihanin, ajattele mitä sanot ja jos todella ajattelet noin niin perustele hyvin perustein pitäiskö sun tehdä yhdyskunnalle palvelus ja tappaa ittes vai miettiä mitä moraali ja lol mieti nyt vaan pentu.

Ekaros20/22

Mites, esim. erilaisista tieteelisistä tutkimuksista jotka on toettutanut ja julkaisut sama henkilö ei saisi tehdä tiivistettyä luetteloa? Oikeastaan mitään materiaalia ei saisi käyttää luvatta, johonkin toiseen teokseen... Siihenhän tässä pyritään...

JeffSun21/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stargiver:

No siis onhan tuo muutenkin rahastusta jos Rowling itse tuon tietosanakirjan tekee jotta saisi lisää rahaa vaikka hän onkin jo maailman rikkain kirjailija. No minkäs teet kun tollaset porvarit haluu jotain ne sen myös saa...

Muutenkin rahastusta? Tuotto menee hyväntekeväisyyteen ja mitä Rowlingin rahat sinulle kuuluvat? Onko se jotenkin sinulta pois, että hän on rikas? Kaikenlisäksi rikas täysin ansaitusti. Teillä vasureilla tuntuu olevan koko ajan jotain piipitystä toisten varakkuudesta.

robsku22/22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arcanix:

Jos ite painatte 17 vuotta duunia jonkun kirjojen parissa ja sitten tulee joku siivellä eläjä, joka yrittää saada elantonsa sinun tuotoksilla, niin väitättekö ettei teitä itseä alkaisi moinen kyrsimään? Oli Rowlingilla kuinka paljon rahaa tahansa, hänellä on silti oikeudet omiin tuotoksiinsa.

No jos minulle juuri samalla tavalla kävisi niin olisin lähinnä otettu. Ihan oikeasti, ei minulla mitään sellaista periaatetta niiden oikeuksien suhteen ole että vaikka asiasta olisi kuinka vähän haittaa niin silti rupeaisi kyrsimään. En tiedä pystytkö ymmärtämään sellaista, mutta minulla on kyllä taas aika helvetin moisia vaikeuksia ymmärtää Rowlingin itkeskelyä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT