AfterDawn logo

Uusin AACS-salausavain löydetty

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
15 kommenttia

Blu-ray- ja HD DVD -elokuvissa käytettävä AACS-kopiointisuojaus on jälleen ongelmissa, kun AACS LA:n juuri vaihtama prosessointiavain löydettiin lähes välittömästi, kun ensimmäiset uutta avainta käyttävät elokuvat ilmestyivät myyntiin.

Uuden prosessointiavaimen avulla on mahdollista purkaa kaikkien uusien Blu-ray- tai HD DVD -elokuvien AACS-kopiointisuojaukset, joten tällä hetkellä ei ole olemassa Blu-ray- tai HD DVD -elokuvia, joiden kopiointisuojauksia ei voitaisi kiertää. AACS LA tulee kuitenkin tulevaisuudessa vaihtamaan prosessointiavaimen toiseen, joten kissa ja hiiri -leikki AACS LA:n ja suojauksien purkajien välillä tulee jatkumaan.

AACS LA:n tilannetta vaikeuttaa se, ettei tällä hetkellä ole varmuutta siitä miten uusi prosessointiavain päätyi suojauksia purkavien tahojen tietoon. Mahdollisia vuotokohtia ovat mm. Blu-ray- ja HD DVD -elokuvien toistoon tarkoitetut ohjelmat, Xbox 360 -pelikonsoliin liitettävä HD DVD -asema tai aukko itse suojauksessa. Esim. SlySoftin päivitetty AnyDVD HD -ohjelma osaa kiertää uudella prosessointiavaimella varustettujen elokuvien salaukset.


BtCB-nimimerkin takaa kirjoitteleva henkilö paljasti uuden 45 5F E1 04 22 CA 29 C4 93 3F 95 05 2B 79 2A B2 -numerosarjan yli viikko sitten, mutta sen leviäminen ja varmistaminen otti oman aikansa. Doom9-foorumilla arnezami-nimimerkillä kirjoitteleva henkilö vahvisti lopulta, että kyseessä uusi prosessointiavain. Löydön vahvistanut arnezami toivoo myös, ettei kukaan paljastaisi miten uusi prosessointiavain löydettiin, jotta AACS LA:n olisi hankalampi korjata olemassa olevaa aukkoa.

Lähteet:
Piraattiliitto
Doom9

15 KOMMENTTIA

Supo1/15

Aika sällejä.Sadat ohjelmoijat tekevät päivätöinään noita suojauksia ja se maksaa maltaita ja sitten muutama "nörtti" purkaa ne :)

BlasterX2/15

Tää on kyllä niin hauskaa vierestä seurattavaa. Oikeen Daavidin ja Goljatin tappelua.

Lainaus:
AACS LA:n tilannetta vaikeuttaa se, ettei tällä hetkellä ole varmuutta siitä miten uusi prosessointiavain päätyi suojauksia purkavien tahojen tietoon. Mahdollisia vuotokohtia ovat mm. Blu-ray- ja HD DVD -elokuvien toistoon tarkoitetut ohjelmat, Xbox 360 -pelikonsoliin liitettävä HD DVD -asema tai aukko itse suojauksessa.
Mahdollista myös, että itse yhtiössä olisi vuoto?

Mutta joo, ei se kauaa kestänyt:
"The new Processing Key was posted by BtCB on freedom to tinker about a week ago (release day +1)." -doom9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BtCB:
45 5F E1 04 22 CA 29 C4 93 3F 95 05 2B 79 2A B2

What are the odds that this is the new processing key?
haha...

friis3/15

Reikäjuustoa tuokin salaus... Slysoftin AnyDVD HD mursi tuon jo pari viikkoa sitten, aikaisemmin kuin yhtäkään uudella avaimella olevevaa elokuvaa oli edes julkaistu.

OneMember4/15

Ei taida AACS täytää enää kauaa tehokkaan kopiointisuojauksen kriteereitä... ;)

Ysf5/15

tämmöiset uutiset tuovat hymyn suupieleen, kun voi periaatteessa nähdä ja tuntea kun muutamalla mediafirman johtajalla repeää perse :-D

jehu806/15

Hei sovitaan nyt niin, että jätätte suojaukset laittamatta ja kukaan ei sit wareta niitä leffoja mistään :-)

-Rex-7/15

Hah, tässä se taas nähdään. "Tehokkaat" tuhannennen sukupolven käyttöestot vuotaa kuin seula. Onneksi kuitenkin nämäkin kehittäjät älysivät alkaa koodareiksi, vai ostaisitko sinä näiden tekijöiltä esim. talosi katon? ;)

Noh, parasta kuitenkin tässä on se, että vaikka kuinka mediamafian pellet itkisi, repisivät perseitään ja haastaisivat jengiä käräjille on tulos mediamafia 0 - vapaa maailma 2.

Fidelaar8/15

"Onneksi kuitenkin nämäkin kehittäjät älysivät alkaa koodareiksi"

Nuohan joutuisivat pian yt-neuvotteluun jos liian hyvän suojan aikaiseksi saisivat.

-Rex-9/15

Lainaus:

Nuohan joutuisivat pian yt-neuvotteluun jos liian hyvän suojan aikaiseksi saisivat.
Tuo on totta. Ja ainakin itse tuntemani koodarit ovat niitä, että päivisin kehitellään uutta ja iltaisin puretaan olemassa olevia :) Eli ei sen "ylimaallisen suojauksen" kehittely oikeasti varmaan yhdelläkään edes ole suunnitelmissa senkään vuoksi, että vaikeuttaisi omaakin elämäänsä niillä. Tekee vain riittävän hyvän, jotta tollommat pääsee pitämään lehdistötilaisuuksia, että nyt on murtumaton suojaus kehitelty.

keitto10/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
Aika sällejä.Sadat ohjelmoijat tekevät päivätöinään noita suojauksia ja se maksaa maltaita ja sitten muutama "nörtti" purkaa ne :)
Rahan haaskausta!! Miksi ei vaan anneta olla ilman suojauksia, kun kaikki tullaan murtamaan!

teme56511/15

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
Aika sällejä.Sadat ohjelmoijat tekevät päivätöinään noita suojauksia ja se maksaa maltaita ja sitten muutama "nörtti" purkaa ne :)
Rahan haaskausta!! Miksi ei vaan anneta olla ilman suojauksia, kun kaikki tullaan murtamaan!

Mutta toisaalta, pakko kuitenkin todeta, että hyvähän se on että on ihmisillä töitä.
Tosin tässä tapauksessa ei ihan taitaisi pätä PV:n slogani "Tee työtä jolla on tarkoitus"

Dcdude12/15

Heh heh pakko sanoa, että aikamoista kissa - hiiri leikkiä on... No mutta minkä ihminen on tehnyt niin kyllä koodari sen purkaa eli pomminvarmaa salausta ei saadakaan tehtyä, joten miksi jaksaa vääntää jotain koodia kauhean määrän työtunteja ja sitten tulee joku näppylänaamainen nörtti ja haxxoroi sen parissa tunnissa auki...

BlasterX13/15

Tekisivät semmoisen suojauksen, ettei elokuvaa voi katsoa. Sillon loppusi piratismi kuin seinään. Siinä tosin loppuisi jotain muutakin, kuin pelkkä piratismi, mutta varmasti toimisi :D

Sanzu14/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dcdude:
...pomminvarmaa salausta ei saadakaan tehtyä...

ei pommin varmaa mutta sellanen jota varmasti ei bottiverkoillakaan murreta. Eiköhän tuolla armeijalla ole aika päteviä salauksia ;).
Tuolla AACS:ssä on ne jotka ei päässy armeijalle tekemää noita juttuja.

oappi15/15

Kyllä ne salaukset pystyy aina purkaa jos sen tiedon joka on suojattu täytyy pystyä soittamaan tai muuten esittämään. Mielestäny myös rahan haaskausta tuollaiset.

Tää haittaa vaa niitä jotka saattaas ottaa varmuuskopion levystä, mut warettajien joukossa ei tarvii olla ku yks joka keksii miten tuo puretaan ja sitten se on ihan samalla tavalla kaikkien saatavissa ku ilmanki. Loppu peleissä jos noita avaimia ja softaa muutenki vaihdellan tohon tahtiin ja tolla tavalla et sit kaikkien pitää saada ajuri päivitys. Nii kyl mua ainaki alkais jo v*tuttaa ku puolen vuoden välein pitää viedä soitin huoltoo vaa sen takii et niitten suojaus toimi jonku tunnin. Alkas jo sisällöntuottajat vähä kattoo kopiointisuojausten historiaa... kuinkahan monta suojausta sitä löytyy jota ei oo cräkätty?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT