Kumpi kannattaa ostaa, premium-tason Galaxy Alpha vai iPhone 6?

39
Manu Pitkänen

Kumpi kannattaa ostaa, premium-tason Galaxy Alpha vai iPhone 6?
Samsungin puhelinmyynti on ottanut osumaa koko tämän vuoden ajan. Sekä Apple että kiinalaiset halpamerkit ovat onnistuneet varastamaan Samsungilta asiakkaita, minkä vuoksi korealaisjätti on joutunut ajattelemaan tuotepalettiaan hieman uudella tavalla.

Ensimmäinen merkki ajattelutavan muutoksesta on syksyllä esitelty Galaxy Alpha, joka saapui Suomeen lokakuun alussa – heti iPhone 6:n julkaisun perään. Samsung on tähän asti luottanut tuotteissaan mehevältä vaikuttaviin speksilistoihin, eikä puhelimen design ole välttämättä näytellyt erityisen suurta roolia.

Galaxy Alphan metallisen rungon avulla Samsung yrittää opettaa kuluttajia arvostamaan laadukasta viimeistelyä sekä premium-tuntua. Puhelin ei erityisemmin koreile spekseillä. Noin 650 euron puhelimeksi siitä löytyy "vain" 720p-näyttö, mikä on Android-puhelimeksi melko poikkeuksellista (varsinkin kun samaan aikaan LG tarjoaa QHD-näyttöistä G3:a noin 450 euron hintaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Galaxy Alpha olisi kyvytön laite tai että siinä olisi vain laitettu "kakkaa kauniiseen pakettiin".

Perustason speksivertailusta näkyy hyvin se, että Samsung kohdentanut Alphan juurikin iPhonen "piirun verran edullisemmaksi" haastajaksi. Ostopäätöstä tehdessä laitteiden rautatason ominaisuudet kannattaneekin jättää toissijaiseen asemaan ja miettiä ennemminkin mitä etuja kustakin ekosysteemistä on sinulle sekä aiheutuuko mahdollisesta ekosysteemin vaihdosta jotakin ongelmia (sovellukset, verkkopalveluiden toimivuus, tietojen siirto, jne.). Hintaa ei myöskään kannata jättää pois yhtälöstä.

Ei voida kiistää sitä, että monet uudet sovellukset (ja sovellusten uudet ominaisuudet) julkaistaan ensimmäiseksi Applen laitteille ja vasta sitten Androidille. Jos et tykkää odottamisesta ja haluat olla mukana kuumimmissa sovellustrendeissä, niin iPhone lienee tapauksessasi oikea valinta. Galaxyä voinee suositella hintatietoiselle, mutta premium-tasoista puhelinta etsivälle kuluttajalle, joille yli viiden tuuman näytöt ovat iso "nou nou".

  • Vertailussa
  • Samsung Galaxy Alpha
  • Apple iPhone 6
  • Mitat
  • 132,4 x 65,5 x 6,7 mm
  • 138,1 x 67 x 6,9 mm
  • Paino
  • 115 g
  • 129 g
  • Runko
  • Metallia
  • Metallia
  • Käyttöjärjestelmä
  • Android 4.4
  • iOS 8
  • Näyttö
  • 4,7", 1280x720 pikseliä, Super AMOLED
  • 4,7", 1334x750 pikseliä, IPS LCD
  • Suoritin
  • Exynos 5430 (4x1,8 GHz + 4x1,3 GHz), HEVC (dekoodaus)
  • Apple A8 (tuplaydin, 64-bit), 1,4 GHz, HEVC (enkoodaus ja dekoodaus)
  • RAM
  • 2 GB
  • 1 GB
  • Yhteydet
  • LTE (300 / 50 Mbps), Wi-Fi 802.11 b/g/n/ac, Bluetooth v4.0+HS+EDR, NFC
  • LTE (150 / 50 Mbps), Wi-Fi 802.11 b/g/n/ac, Bluetooth LE, NFC (vain Apple Pay)
  • Tallennustila
  • 32 GB (ei microSD)
  • 16/64/128 GB (ei microSD)
  • Kamera
  • 12 MP (takana): vaihe-eroautomaattitarkennus
    2,1 MP (edessä)
  • 8 MP (takana): vaihe-eroautomaattitarkennus
    1,2 MP (edessä)
  • Sormenjälkilukija
  • Pyyhkäisylukija
  • Touch ID
  • SIM-kortti
  • nanoSIM
  • nanoSIM
  • Akku
  • 1860 mAh
  • 1810 mAh
  • 3G-puheaika
  • Ei ilmoitettu
  • 14 h

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (39)

No5toimii
No5toimii

1

En ostaisi kumpaakaan näistä ylihinnoitelluista laitteista. Itse asiassa ostin Oneplus Onen ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Sen rauta on osin parempaa kuin näiden tuplahintaisten luurien. Oneplus One ostosaa nyt melkoisen hyvin link

Vastaa
arivesa
arivesa

2

Mitat,paino,ytimet,kamerat,yhteydet,ram,noissa on omppu kakkonen.Muisteja ihmettelen,miksi korttipaikkaa ei ole kummassakaan.Halvemmissakin on,K zoomissani 64Gb slot.

Vastaa
Timi_67
Timi_67

4

Sama täällä, OnePlus One on jo kuukauden ollut tulilla. En usko että ottaisin juuri nyt muuta. Hinta-laatu suhde on tässä tällä hetkellä selkeästi paras. Teknisesti luuri on erittäin lähellä parasta, joka osa-alueella.

Akun keston haluaisin tuoda erityisesti esille. Kestää, kestää ja kestää. Normi käytöllä, edellisellä ohjelmistolla (33R), noin 3pv. Nyt uudella (38R) on akun kesto entisestään parantunut.

Puhelimen saanti on vaikeaa, vaatii inviten henkilöltä joka luurin on onnistunut saamaan. Tilaaminen netitse, samoin maksaminen.

Vastaa
emagdnim
emagdnim

5

Itsehän olen enemmän kuin tyytyväinen Motorolan moto G:hen. Vaikuttais näiden uusienkin kohdalla hinta/laatu olevan edelleen kohdallaan. Motorola on uudessa nousussa uusien omistajien myötä ellei nyt lenovo tee jotain typerää.

Tietty jos haluaa mahdollisimaman kovaa rautaa, nii.. no en tiedä mitä valitsisin, en ainakaan samsungin muovikalisuttimia. HTC:llä on melko laadukkaan tuntuista kamaa ollut aina. Muoviin tottuneille nekin painaa liikaa (ja kyllä, moto g on muovia ja kohtalaisen paksu, mut tukeva kaarevan takakuoren vuoksi. Akunkesto, jota arvostan, on kuitenkin huippuluokkaa ominaisuuksiin nähden)

Vastaa
dRD
dRD

6

OnePlussasta en tiedä onko yksilövika, mutta meillä konttorilla Ketola kiukuttelee, että ko. puhelimessa p..kimmat radiot/antennit mitä on puhelimia käyttänyt, eli niin 2G/3G/4G kuin WLANikin "kuuluvat" todella huonosti/katkovat usein. Lisäksi Cyanogenissa on muutamia selkeitä lapsuksia koodissa, jotka varmasti lähikuukausina viilataan kuntoon. Mutta tuo rautapuolen antenni/signaaliproblema on vähän letdown, ellei tosiaan kyseessä ole puhdas yksilövika.

Muutenhan OnePlus ja tuleva Xiaomin lippulaiva ovat kevyesti parasta hinta/laatu-suhteeltaan premiumpuolella.

Vastaa
ProfaneX
ProfaneX

7

Galaxy alpha jos nuista pitäisi valita. Ihan heittämällä.
Mutta taidan malttaa mieleni vielä viikon ja noutaa postista note 4 ;)

Vastaa
arivesa
arivesa

8

Jutun ideakin taisi olla se,että tässä on kyse pseudopremiumista, "huippuhalpiksista".OIS kuvanvakaajaa ei ole kummassakaan,ei SD slottia liioin,joten ovat "show-off" miltei-luureja.

Note4 ja 6+ ovat OIS-vakautettuja,parempia mutta myös isompia ja tyyriimpiä.Näille lie olemassa aivan eri ostajaryhmät?

Vastaa
Zevok
Zevok

9

Uusi Samsung Alpha tarkoitettu näköjään suoraan iPhone 6 kilpailijaksi. Itse ostin juuri Samsung Galaxy S5 puhelimen, kun sen hinta on nyt 399?. Hinta-laadultaan jopa parempi kuin OnePlus One ja taustalla on yritys jonka jatkuvuuteen voi turvautua.

Vastaa
Datanen
Datanen

10

Kuka vielä ostaa ylihinnoiteltua ja rajoitettua Iphonea kun puolet halvemmalla saa tehokkaampia ja kehittyneempiä Android malleja?

Ei siitä "Logosta" kannata maksaa.

Vastaa
faktatensin
faktatensin

11

Tämä on hieman harhaanjohtava:

Lainaus:

Ei voida kiistää sitä, että monet uudet sovellukset (ja sovellusten uudet ominaisuudet) julkaistaan ensimmäiseksi Applen laitteille ja vasta sitten Androidille.

Tämä pätee oikeastaan vain harvoille US startup sovelluksille, joilla ei kauheasti ole merkitystä Suomalaiselle käyttäjälle - palvelut kun eivät aina ole Suomessa edes saatavissa.

Jos mennään faktapohjalla niin:
- ne merkittävät sovellukset tulee molemmille aikalailla samanaikaisesti (jos eroa niin se on viikko suuntaan toiseen). Tällä ei ole mitään merkitystä. Jos jokin spesiaali sovellus tulee vain toiseen niin kyllä se toimii ihan molempiin suuntiin
- jos asiaa tarkastellaan luvuilla niin Google Play ohitti sovellustarjonnassa Applen jo vuoden vaihteessa. Nyt ero on revennyt jo 300 000+ Google Playn eduksi. Tämän huomaa jo siinä ettei Apple enää mainosta että se olisi isoin sovelluskauppa tai muuta (Laatu, Tablet optimoituja, jne retoriikka on joutunut romukoppaan)
- ammattillisessä mielessä (IT) olen joutunut hylkäämään iPad airini ja minini koska niille ei löydy inframiehelle läheskään samaa sovellusvalikoimaa - tämä on seurausta edellisestä kohdasta sekä vaikka esim simppelisti siitä että Android soveltajadiili mahdollistaa fun-to-have sovellukset joissa ansaintalogiikka ei ole se ensisijainen juttu
- puhelinominaisuudet tukevat Androidin sovelluskehityksen keulimista kuten NFC, Widgets, OTG, Qi, External memory, jne. Nämä kategoriat uupuvat kokonaan Applen ekosysteemistä

Halaan kaikkia ekosysteemejä, mutta nyt kukkulan kunkku on Android ja Google Play. Uskonsotureiden mielipiteet eivät yleensä perustu faktoihin.

... ja komppaan kyllä noita One+ kirjoituksia, sillä vaikka olenkin testannut Alphan ja iPhone 6n niin kalliit lippulaivat ovat niin out - ei niissä ole enää mitään järkeä!

(Viimeisin hankinta on LG G3, joka ominaisuuksien puolesta saattaa nuo häpeään ja senkin ostin vain kun sain 509€:lla, mutta jatkossa keskityn <400€ laitteisiin kuten Motorola, Nexus, Xiaomi, One+, Meizu, Oppo)

Vastaa
delic
delic

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Datanen:

Kuka vielä ostaa ylihinnoiteltua ja rajoitettua Iphonea kun puolet halvemmalla saa tehokkaampia ja kehittyneempiä Android malleja?

Ei siitä "Logosta" kannata maksaa.

Minä ja kymmenet miljoonat ellei sadat muut, valitettavasti markkinoilla ei ole vieläkään mitään mikä pääsisi lähellekään iPhonea kokonaisuutena, tästä syystä iPhonen voittokulku senkuin vain jatkuu.

Ei iPhonea tehokkaampaa luuria olekkaan markkinoilla, sehän on nyt monessa testissä ja käytännön nopeustesteissä jo todettu.

Ja kyllä siitä "logosta" kannattaa maksaa se sisältää niin paljon asioita.

Mikä siinä ostamassasi iPhonessa sitten mätti?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Datanen:

Kuka vielä ostaa ylihinnoiteltua ja rajoitettua Iphonea kun puolet halvemmalla saa tehokkaampia ja kehittyneempiä Android malleja?

Esimerkiksi minä. En kyllä pidä iPhonea ylihinnoiteltuna vaan saan sopivasti vastinetta hinnalle.

Myös väitteesi saman tehokkuuden saamisesta puolta halvemmalla vaikuttaa arvostelujen ja muiden nopeusvertailujen perusteella varsin virheelliseltä.

Lainaus:

Ei siitä "Logosta" kannata maksaa.

Niin pitkään kuin sen logon puuttuminen tarkoittaa, että iOS -softaa ei voi ajaa, ei pelkällä speksivertailulla tee sitäkään vähää kuin muuten.

Tuote on paljon enemmän kuin speksilista, on asioita joita ei voi mitata.

Puhelin on muutakin kuin rauta, suurin osa käyttökokemuksesta syntyy nykyään ohjelmistosta, ei raudasta.

Vastaa
Datanen
Datanen

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Datanen:

Kuka vielä ostaa ylihinnoiteltua ja rajoitettua Iphonea kun puolet halvemmalla saa tehokkaampia ja kehittyneempiä Android malleja?

Ei siitä "Logosta" kannata maksaa.

Minä ja kymmenet miljoonat ellei sadat muut, valitettavasti markkinoilla ei ole vieläkään mitään mikä pääsisi lähellekään iPhonea kokonaisuutena, tästä syystä iPhonen voittokulku senkuin vain jatkuu.

Ei iPhonea tehokkaampaa luuria olekkaan markkinoilla, sehän on nyt monessa testissä ja käytännön nopeustesteissä jo todettu.

Ja kyllä siitä "logosta" kannattaa maksaa se sisältää niin paljon asioita.

Mikä siinä ostamassasi iPhonessa sitten mätti?

On tullut moniakin malleja. Apple on jäänyt jälkeen näistä ja valitettavasti osa käyttäjäjistä on niin lumoutuneita Iphoneen ettei he tiedä paremmasta. Lisäksi Iphone taipuu ( Kävi juuri tuttavalle).

Vastaa
Datanen
Datanen

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ypsilon:

Eihän Samsungin runko edes ole metallia, vaan siinä metallinen kehys. Sekö, tekee premiumin?

Vapaa käyttis ja parempi hinta/laatusuhde tekee siitä premium laitteen. Matereaaleista viis.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Datanen:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ypsilon:

Eihän Samsungin runko edes ole metallia, vaan siinä metallinen kehys. Sekö, tekee premiumin?

Vapaa käyttis ja parempi hinta/laatusuhde tekee siitä premium laitteen. Matereaaleista viis.

Yleensä sanaa "premium" käytetään erityisen laadukkaista tuotteista. On aika erikoista jos käyttiksen "vapaus" korreloisi mitenkään laatuun.

Jos puhutaan laadusta, niin siihen ei myöskään vaikuta hinta/laatusuhde. (Toiseen suuntaan funktionaalinen riippuvuus toki on)

Vastaa
Datanen
Datanen

18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Käyttis vaikuttaa myös laatuun. Vaikka puhelimen matereaalit olisivatkin laadukkaat mutta käyttis huonosti tehty niin en ostaisi tällaista puhelinta vaan mieluummin sellaisen missä käyttis on hyvä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

19

Tästä olemme pitkälti samaa mieltä. Itse valitsen sen puhelimen, johon saa parhaat ja parhaiten toimivat ohjelmat, toki käyttis ja sen mukana tulevat ohjelmatkin vaikuttavat.

Kysymys oli kuitenkin siitä, että vaikuttaako käyttiksen *vapaus* laatuun. En edelleenkään oikein keksi mekanismia, jolla laatu muuttuu riippuen siitä, onko käyttis GPL, BSD tai suljettua koodia.

Vastaa
delic
delic

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Datanen:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Datanen:

Kuka vielä ostaa ylihinnoiteltua ja rajoitettua Iphonea kun puolet halvemmalla saa tehokkaampia ja kehittyneempiä Android malleja?

Ei siitä "Logosta" kannata maksaa.

Minä ja kymmenet miljoonat ellei sadat muut, valitettavasti markkinoilla ei ole vieläkään mitään mikä pääsisi lähellekään iPhonea kokonaisuutena, tästä syystä iPhonen voittokulku senkuin vain jatkuu.

Ei iPhonea tehokkaampaa luuria olekkaan markkinoilla, sehän on nyt monessa testissä ja käytännön nopeustesteissä jo todettu.

Ja kyllä siitä "logosta" kannattaa maksaa se sisältää niin paljon asioita.

Mikä siinä ostamassasi iPhonessa sitten mätti?

On tullut moniakin malleja. Apple on jäänyt jälkeen näistä ja valitettavasti osa käyttäjäjistä on niin lumoutuneita Iphoneen ettei he tiedä paremmasta

Miten Apple on jäänyt jälkeen? IPhone 6 markkinoiden nopein ja tehokkain luuri, paras GPU, markkinoiden parhaimpiin kuuluva kamera upealla 240fps hidastuksella. Markkinoiden paras sormenjälkitunnistin, parhaimpiin kuuluva näyttö.

Eli mitähän ne mainitsemasi monet mallit on jotka pistää paremmaksi?

Vastaa
3rd_party
3rd_party

21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Datanen:

Kuka vielä ostaa ylihinnoiteltua ja rajoitettua Iphonea kun puolet halvemmalla saa tehokkaampia ja kehittyneempiä Android malleja?

Ei siitä "Logosta" kannata maksaa.

Applen kohdalla kannattaa aina pitää mielessä, että osana hintaa maksetaan myös softan kehityskulut. Androidin kohdalla (käyttöjärjestelmän) softa on ilmaista, mutta ilmaisuus näkyy myös käytössä. Android on ihan yhtä sidottu Googlen palveluihin kuin iOS Applen. Erona näissä on se, että Googlen palvelut rahoitetaan myymällä mainostilaa ja käyttäjien tietoja kolmansille osapuolille.

Ostamalla halvemman Androidin joutuu jatkossa maksamaan valinnastaan Googlelle katsomalla mainoksia jne.

Vastaa
faktatensin
faktatensin

22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Applen kohdalla kannattaa aina pitää mielessä, että osana hintaa maksetaan myös softan kehityskulut. Androidin kohdalla (käyttöjärjestelmän) softa on ilmaista, mutta ilmaisuus näkyy myös käytössä. Android on ihan yhtä sidottu Googlen palveluihin kuin iOS Applen. Erona näissä on se, että Googlen palvelut rahoitetaan myymällä mainostilaa ja käyttäjien tietoja kolmansille osapuolille.

Ostamalla halvemman Androidin joutuu jatkossa maksamaan valinnastaan Googlelle katsomalla mainoksia jne.

Tämä nyt on taas tätä harhaanjohtavaa FUDia...
Apple haluaa haluaa osansa mainosrahoituksesta siinä missä Googlekin iAd:in muodossa. Ei Apple ole yhtään parempi tai pahempi tuossa mielessä; Apple haluaa hallinnoida laitteidensa käyttäjäkokemusta totalitäärisesti ja se siis sisälläpitää käyttäjädatan keräämisen ja mainostamisen siinä missä Googlekin tekee jos heidän palvelujaan käyttää - tämä sinisilmäisyys tulee aivan liian usein esille kun näistä asioista keskustellaan.
Olisi se sitten iPadini tai Android puhelimeni niin mainokset tulevat kaupan päälle riippuen käytänkö esim mainosrahoitteisia appseja. Itse maksan sovelluksista eikä esim Android puhelimeni näytä sitä ensimmäistäkään mainosta. Jos puhutaan kolmansien osapuolien appseista niin ihan googlaamalla löytyy tutkimuksia, jotka todistavat että iOS 3rd party appsit vie mukanaan enemmän käyttäjädataa keskimäärin kuin Google Play appsit.

Ero tulee siis siinä että Google tarjoaa palvelujaan kaikille merkittäville ekosysteemeille, mutta Apple viihtyy omassa ankkalammessa ja Microsoft harrastelee mitä harrastelee. Altavastaajat haluaa lyödä Googleen isoveli leiman vaikkeivat ole yhtään sitä parempia (tai huonompia).

Tässä mielessä Google ja sen palvelujen käyttö Androidissa on valinta, ei pakko toisin kuin Applen iOS ekosysteemissä. Android puhelimessa voi vapaasti valita kuka minkäkin palvelun toimittaa; käyttäjä voi siis vaikkapa oletusarvoisesti korvata käytännössä kaikki Google palvelut vaikkapa Yandex:in mittavalla sovelluskokoelmalla (ihan Google Playstä selain, kartta, email jne appsit (13 kaikkiaan) ja voi määrittää oletussovelluksiksi)... ja jos haluaa mennä pitemmälle niin sitten voi vaikka käyttää custom rom:a (AOSPin etuja).
Aina näissä jutuissa ihmetyttää mikä vika valinnanvapaudessa on?

Apple siis tähtää voittojen optimointiin joka rintamalla; rauta, palvelut, mainonta, jne. Se maksaako siitä enemmän kuin kilpailijat pyytää on ihan jokaisen oma asia. Tulisi kuitenkin ihan kaikkien tutustua siihen toiseen ekosysteemiin ennenkuin ihan hoopoja niistä kirjoittelee.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Tämä nyt on taas tätä harhaanjohtavaa FUDia...
Apple haluaa haluaa osansa mainosrahoituksesta siinä missä Googlekin iAd:in muodossa. Ei Apple ole yhtään parempi tai pahempi tuossa mielessä;

On siinä kuitekin sellainen pieni ero, että Google saa jokseenkin 100% tuloistaan mainoksista, Apple jokseenkin 0%. Se ei voi olla vaikuttamatta valintoihin, joita käyttäjädatan käsittelyn ja käytön suhteen tehdään.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Jos puhutaan kolmansien osapuolien appseista niin ihan googlaamalla löytyy tutkimuksia, jotka todistavat että iOS 3rd party appsit vie mukanaan enemmän käyttäjädataa keskimäärin kuin Google Play appsit.

Linkki, kiitos.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Altavastaajat haluaa lyödä Googleen isoveli leiman vaikkeivat ole yhtään sitä parempia (tai huonompia).

Ero tulee myös siinä, että "altavastaajat" eivät rahoita toimintaansa pääosin mobiilimainoksilla ja eivätkä esimerkiksi lue sähköpostisi sisältöä, jotta siihen voisi liittää sopivat mainokset.

Vastaa
delic
delic

24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Datanen:

Kuka vielä ostaa ylihinnoiteltua ja rajoitettua Iphonea

Kiinalaiset ovat ainakin menneet aivan sekaisin iPhonesta.

"iPhone 6 preorders reportedly top a massive 20 million units in China" 3:ssa päivässä 20 miljoonaa varausta.

Vastaa
faktatensin
faktatensin

25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

On siinä kuitekin sellainen pieni ero...

Heitetään lukuja joissa ei ole faktoja mukana ja myöhemmin taas kaivataan faktoja... Hmmm

iAd on iOS vakio mainoskone, niin ei se ole 0%. Apple ei tuota lukua julkista, koska sehän tekisi siitä... Googlen.

Kyllä se mainosraha aina löytää jonkun lompakkoon - ei harhakuvitelmia.

Google on paljon muutakin kuin mainoksia (kts Google financial statement). Kiinnostavana lukuna esim se että Google R&D budjetti on melkein kaksi kertaa Applea isompi taalamäärällä mitattuna. Google ei ole mikään mainosputka jollaiseksi sen haluaisit nimetä. Applen R&D on masentavan pieni... tynkä Nokiallakin isompi.

Ja toistettakoon: Google ei pakota mainoksia kenellekkään. Android puhelimet ovat teknisesti erinomaisia ja se tulee käyttiksellä jota saa muokata maailman tappiin oman mielensä mukaan. Valinnanvapaus on hämmentävä ja hankala asia ymmärtää.
Takaisin asian ytimeen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Linkki, kiitos.

Opettellaan käyttämään hakukonetta (tämä ei anna lisätä linkkiä...), mutta esim appthority.com ja siellä appreport.pdf
Ansaintalogiikka mistä tämä lähti riippuu siitä mitä sovelluksia käyttää sekä siitä miten sovellus ilmoittaa itsensä rahoittavan. Valinnanvapaus! Itse maksan mainokset pois.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ero tulee myös siinä, että altavastaajat eivät rahoita toimintaansa pääosin mobiilimainoksilla ja eivätkä esimerkiksi lue sähköpostisi sisältöä, jotta siihen voisi liittää sopivat mainokset.

Kaikuuko täällä? Kaikki on EULAssa eikä tässä ole pakkosyöttöä.
Ei se tuote, vaan se miten sitä käytetään. Anyone, istuiko joku i6:n päälle?
Kaikki siis haluavat Googlen paikalle (hakukone, mainokset, webpalvelut) tai Applen paikalle (asiakasuskollisuus, katteet, hurmos) tai Microsoftin paikalle (yritysasiakkaat, patenttitrolli) ja näihin tavoitteisiin pääsemisessä kaikki on sallittua. Jopa FUD.
Eikö oteta kuppi kahvia ja todeta että ekosysteemivalinnoissa on omat hyvät ja pahat puolensa eikä ole yhtä oikeamielistä.

Vastaa
arivesa
arivesa

26

--------------------------------------------------------------------
Moni näkee asiat kapeakatseisesti vain omasta näkövinkkelistään, ymmärtämättä vaihtoehtojen runsauden rikkautta.Kaiketi fanaatikkoja?
Ei rampaa saa mollata,mutta ei liioin ymmärtämätöntäkään.

Vastaa
arivesa
arivesa

27

Vastaheitto "linkki kiitos" tarkoittaa,että itse ei viitsi edes etsiä.
Tai osaa? Tai haluakaan löytää? Muidenko pitäisi tehdä työt?

Vastaa
faktatensin
faktatensin

28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Moni näkee asiat kapeakatseisesti vain omasta näkövinkkelistään, ymmärtämättä vaihtoehtojen runsauden rikkautta.Kaiketi fanaatikkoja?
Ei rampaa saa mollata,mutta ei liioin ymmärtämätöntäkään.

Toivottavasti en mollannut :-)

Todellakin suosittelen kaikille kurkkaamaan aina välillä siinne naapurin tontille ihan yleissivistyksen nimissä. Valitaanko voittaja PR osaston koon mukaan?

Fanaatikot... nämä jutut alkaa muuten muistuttaa uskonsotia. Se että väittää toista jotenkin kaikkivoivan pyhän hyväksi on yhtä tekopyhää potaskaa kuin hotellihuoneeni ikkunan ulkopuolella valaistu uskonnollinen merkki (todellakin tuossa on baptistikirkon risti...). Kaikissa on omat hyvät ja huonot puolet - choose your poison.

My poison: best of all worlds. Molempien ekosysteemien käyttäjänä iloitsen Applen menestyksestä: se takaa minulle edulliset bleeding edge Android puhelimet ja samalla lahjoma promo iPadit (ihan tosi muuten... kolmas ilmainen iPad tänä vuonna). Linux/Windows/OSX/Android/iOS/WP - ei mene päivääkään etten käyttäisi kaikkia. Kaikki on ihan kivoja!

Vastaa
Jonahan
Jonahan

29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Vastaheitto "linkki kiitos" tarkoittaa,että itse ei viitsi edes etsiä.

Mikä ihme teitä vaivaa?

Jos keskustelussa esittää väitteen ("Jeti on olemassa") on väitteen esittäjän tehtävä esittää perustelut väitteelle. Vai onko sinusta nyt reilua alkaa kumoamaan tuota väitettä?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Tai osaa? Tai haluakaan löytää? Muidenko pitäisi tehdä työt?

Tässä toinen nimimerkki kertoi että "ihan googlaamalla löytyy tutkimuksia". Oletan tietenkin, että hän oli ne jo löytänyt, jolloin linkin liittäminen ei pitäisi olla ihan mahdoton työtehtävä. Se, että minä alkaisin väittämään että "ei löydy sellaisia tutkimuksia" tai että alkaisin keskustelemaan asiasta tietämättä mitä tutkimuksia tai "tutkimuksia" keskustelun pohjana käytetään on aika turhaa ja tehotonta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

30

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

On siinä kuitekin sellainen pieni ero...

Heitetään lukuja joissa ei ole faktoja mukana ja myöhemmin taas kaivataan faktoja... Hmmm

En mielestäni kaivannut faktoja edellisessä viestissäni, mutta vastauksesi oli kieltämättä niin virheellinen, että olisi pitänyt pyytää.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

iAd on iOS vakio mainoskone, niin ei se ole 0%. Apple ei tuota lukua julkista, koska sehän tekisi siitä... Googlen.

Ei, iAd ei ole oikein millään määritelmällä iOS:n vakio "mainoskone". Ei yleisin, eikä edes käytettävissä kuin kourallisessa maissa.

Vastoin väitettäsi Apple julkistaa tulostietonsa[1]. Niistä voi päätellä iAd:n osuuden Applen liikevaihdoesta olevan *jokseenkin* 0%.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Google on paljon muutakin kuin mainoksia (kts Google financial statement).

Ei ole. Kieltämättä vähän liioittelin aiemmin, "vain" noin 90% Googlen tuloista tulee mainoksista. Se ei kuitenkaan vaikuta päätelmään. Lähteen olit jo löytänyt.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Kiinnostavana lukuna esim se että Google R&D budjetti on melkein kaksi kertaa Applea isompi taalamäärällä mitattuna.

R&D on menoja eikä tuloja. Ja olet tässäkin väärässä: Googlen R&D budjetti oli viimeisellä raportoidulla neljänneksellä noin 40% suurempi kuin Applen. 40% ei ole "melkein kaksi kertaa isompi".

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Google ei ole mikään mainosputka jollaiseksi sen haluaisit nimetä.

Ansaintalogiikan suhteen se on nimenomaan sitä. Apple taas ansaitsee myymällä rautaa, 88%[1] liikevaihdosta tulee suoraan raudan ja lisälaitteiden myynnistä, loput pääosin musiikin ja sovlellusten myynnistä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Applen R&D on masentavan pieni... tynkä Nokiallakin isompi.

Ensinnäkään Applen R&D menoilla ei ole mitään tekemistä keskustellun asian suhteen, toisekseen olet täysin väärässä. Applen R&D oli viimeisimmällä raportoidulla neljänneksellä $1603M[1], Nokian R&D 580ME[2] eli päivän kurssilla noin $730M. Applen R&D on siis rahassa mitattuna reilu kaksinkertainen Nokiaan verrattuna.

[1] http://www.apple.com/pr/library/2014/07...er-Results.html
[2] http://company.nokia.com/fi/system/file...lt_2014q2_f.pdf

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Ja toistettakoon: Google ei pakota mainoksia kenellekkään.

Samalla tavalla, kun Microsoft ei pakottanut IE:ta kellekään... Molemmissa tapauksissa loppukäyttäjä pystyi periaatteessa valitsemaan, mutta kuluttajalle on erittäin vaikeata tarjota valmista ratkaisua, jossa IE tai Googlen palvelut olisi korvattu kokonaan tai osittain.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Tulisi kuitenkin ihan kaikkien tutustua siihen toiseen ekosysteemiin ennenkuin ihan hoopoja niistä kirjoittelee.

Mitäs hoopoja nyt kirjoittelin? Eikö muka pidä paikkaansa, että iOS:n kehitystyön kustannukset kerätään käyttäjiltä osana laitteen hintaa, Applella kun ei juuri muita tulonlähteitä ole (kts. Jonahanin linkit). Toki pieniä osia kehityskustannuksista voidaan jyvittää Appstoren provikohin jne., mutta näiden osuus lienee minimaalinen.

Eikö sekään pidä paikkaansa, että Google ei laskuta Androidin käytöstä? Koska Google kuitenkin käyttää sen kehittämiseen merkittävästi rahaa, ja koska Google on tunnetusti voittoa tavoitteleva ja myös tekevä yritys, niin jotain kautta sen täytyy myös saada vastinetta näille rahoilleen. Itse viittaamistasi taloudellisista tiedoista selviää, mitä kautta nämä vastineet kertyvät.

Vastaa
faktatensin
faktatensin

32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

En mielestäni kaivannut faktoja edellisessä viestissäni, mutta vastauksesi oli kieltämättä niin virheellinen, että olisi pitänyt pyytää.

Jos muu ei toimi niin kyseenalaista toinen, hyvä hyvä.
Mitä mieltä olit muuten raportista? Epämiellyttävien faktojen sivuamisen on sekin hyvä taktiikka.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

R&D on menoja eikä tuloja. Ja olet tässäkin väärässä: Googlen R&D budjetti oli viimeisellä raportoidulla neljänneksellä noin 40% suurempi kuin Applen. 40% ei ole "melkein kaksi kertaa isompi".

Ei kannata jättää kouluja kesken. Kuka vertaa R&Dssä yhtä kvartaalia? R&D on strategisia pitkän tähtäimen lukuja. Täysi vuosi sen olla pitää, esim CNN money jne:
$6,7B vs $3,5B tai toisaalta $5,2B vs $2,6B
Tämä on laajasti raportoitu fakta ja yleissivistystä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Samalla tavalla, kun Microsoft ei pakottanut IE:ta kellekään... Molemmissa tapauksissa loppukäyttäjä pystyi periaatteessa valitsemaan, mutta kuluttajalle on erittäin vaikeata tarjota valmista ratkaisua, jossa IE tai Googlen palvelut olisi korvattu kokonaan tai osittain.

Nyt kannattaisi ihan aikuisten oikeasti hävetä; siinä ei ole mitään periaatteellista, se vaan toimii.
Jos ei ole vapautta, niin sitä ei osaa käsittää tai kaivata (tyyliin Orwellin Nineteen Eighty-Four)

Google Play on sallinut muut selaimet päivästä yksi ja asennuksen jälkeen tulee kysymys haluatko tehdä tästä oletusselaimen. Simple as that!
Sama vapaus ulottuu sitten kaikkiin sovelluksiin.
Tuolla ajatusmallillasi selvästi valmistajan pitäisi jättää selain (+muut appsit) pois. Herätys.

App Store blokkasi vaihtoehtoselaimia seliselillä pitkään ja iOS pitää jailbrakata, jotta oletusselaimen saa oikeasti vaihdettua.
Nyt puhutaan siis siitä että mitä selainta käyttis käyttää oletuksena kun linkkejä klikataan - iOS ei tue valinnanvapautta.
On aika ymmärtää tämä simppeli perusasia.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

En mielestäni kaivannut faktoja edellisessä viestissäni, mutta vastauksesi oli kieltämättä niin virheellinen, että olisi pitänyt pyytää.

Jos muu ei toimi niin kyseenalaista toinen, hyvä hyvä.
Mitä mieltä olit muuten raportista? Epämiellyttävien faktojen sivuamisen on sekin hyvä taktiikka.

En löytänyt siitä tukea väitteellesi, joka oli "iOS 3rd party appsit vie mukanaan enemmän käyttäjädataa keskimäärin kuin Google Play appsit".

Nyt kun molemmilla on tutkimus, niin voit viimeinkin antaa tarkemman viitteen. Sen tosin olisit voinut antaa jo heti aluksi, niin tätä turhaa välikeskustelua ei olisi tarvittu, vaan olisi heti päästy asiaan.

Noin yleisesti tutkimuksen metodologia oli vähän heikko, otannasta en edes jaksa aloittaa, mutta ainakin kaksi viidestä mainitusta "top 10 risky behaviourista" on vähän niin ja näin.

Näytti siltä, että appi tilastoitiin riskiksi, jos lokaatiopalveluita käytettiin ylipäätään riippumatta, mikä appin funktio oli. iOS:ssa on noin kolme erilaista tapaa käyttää lokaatiopalveluita ja jokaisesta käyttäjältä kysytään eksplisiittisesti haluaako hän niitä käyttää. Jokaisella on eri riskitasot ja jos appi käyttää sille sopivaa lokaatiopalvelua ja on ilmiselvää että se toimiakseen sellaista tarvitsee on vaikea nähdä riskiä kauhean suurena.

Toisekseen väitettiin, että iOS appit identifoivat käyttäjän tavalla "IMEI/UDID". Se ei ole iOS7:n jälkeen ole ollut edes teoriassa mahdollista (api palauttaa roskaa), joten ottaen huomioon käyttöjärjestelmäjakauman en pitäisi sitäkään kauhean realistisena riskinä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Ei kannata jättää kouluja kesken. Kuka vertaa R&Dssä yhtä kvartaalia?
R&D on strategisia pitkän tähtäimen lukuja. Täysi vuosi sen olla pitää, esim CNN money jne:
$6,7B vs $3,5B tai toisaalta $5,2B vs $2,6B
Tämä on laajasti raportoitu fakta ja yleissivistystä.

Olen jättänyt koulut kesken jo aikapäiviä sitten. Ainakin minulle siellä opetettiin, että paljaat luvut eivät ole minkään arvoisia. Nyt sitten listaat kaksi lukuparia, joita vertaat keskenään, mutta "et muista" mainita mitä luvut ovat, mutta muistat naljailla laajoista raportoinneista ja yleissivistyksestä. Pisteet siitä, mutta vähän naurattaa nimimerkkisi.

Ja ei, yksikään luvuista ei ole CNN Moneyn mukaan Applen R&D budjetti yhtenäkään edellisenä neljänä vuotena, joten lukusi ovat varmasti jotakin ihan muuta, mitä?

Viimeisen kvartaalin luku on uusin ja esimerkiksi mainitsemasi tynkä-Nokian suhteen jokseenkin ainoa oikea, koska se ei kauhean montaa kvartaalia ole ollut tynkä.

R&D on kieltämättä strateginen asia, mutta jos neljännes ei kelpaa, niin miksi juuri vuosi? Miksei vaikka kaksi tai kymmenen? Ja mitä siitä R&D kulusta haluat nyt päätellä? Missä on "raportoitu laajasti fakta", että ainoa oikea R&D-kulujen vertailuaikaväli on vuosi?

Nokialla oli vuonna 2010 todella kovat R&D kulut, pelkästään Symbianin kehitykseen meni enemmän rahaa kuin Applen kehitykseen ylipäätään. Ja lisäksi vielä syydettiin kauheasti rahaa muihin pohjattomiin kaivoihin, joista ei tuotteita saatu aikaan. Kumpi on parempi, kuluttaa näennäisesti paljon R&D:hen ja saada aikaan keskinkertainen tuote vai kuluttaa näennäisesti vähän ja saada aikaan tuote, joka aiheutti markkinamurroksen?

Ja unohdit vielä kertoa, mitä ihmettä sillä R&D:lla on tekemistä yrityksen ansaintalogiikan suhteen? Se on Googlella mainokset ja Applella rautamyynti.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Nyt kannattaisi ihan aikuisten oikeasti hävetä; siinä ei ole mitään periaatteellista, se vaan toimii.
Jos ei ole vapautta, niin sitä ei osaa käsittää tai kaivata (tyyliin Orwellin Nineteen Eighty-Four)

Käytännössä esiasennetut ohjelmat jäävät paikalleen erittäin suurella prosentilla, esimerkkinä juurikin IE, joka sai ja piti markkinaosuutta esiasennuksen siivellä. Sama pätee myös muihin alustoihin.

Vapautta olisi, että vaikka Samsung saisi vaihtaa yhden tai enemmän Googlen vakio-ohjelmista kilpailijan ohjelmaan. Ei saa. Vapautta olisi, että vaikka Samsung saisi myydä samanaikaisesti sekä Android- että AOSP-pohjaisia puhelimia. Ei saa.

Vapautta ei käytännössä ole: "no mut sit voi asentaa vaihtoehtorommin".

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Tuolla ajatusmallillasi selvästi valmistajan pitäisi jättää selain (+muut appsit) pois. Herätys.

Nyt olet ymmärtänyt jotain täysin väärin. Mielestäni valmistajan (siis laitevalmistajan) pitäisi saada valita mitä softia tuotteessa on ja mitä palveluja se tarjoaa/käyttää. Nyt valmistajalla ei sellaista mahdollisuutta ole, koska Googlen säätely on tiukkaa ja tiukkenee koko ajan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

App Store blokkasi vaihtoehtoselaimia seliselillä pitkään

Kyllä, turvallisuussyistä estettiin koodin ajo itse allokoidulta muistialueelta. Tämä sitten johti siihen, että JIT ei vaihtoehtoselaimilla onnistunut ja javascript oli hidasta. Ja käsittääkseni esto ei ole poistunut, enkä usko, että tule poistumaankaan.

Vastaa
faktatensin
faktatensin

34

En haluaisi enää palata tähän viestiketjuun tämän jälkeen

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

En löytänyt siitä tukea väitteellesi, joka oli "iOS 3rd party appsit vie mukanaan enemmän käyttäjädataa keskimäärin kuin Google Play appsit".

Semantiikkaa. Siihen törmää näissä flamewar:ssa liian usein. Ihan validia dataa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ja ei, yksikään luvuista ei ole CNN Moneyn mukaan Applen R&D budjetti yhtenäkään edellisenä neljänä vuotena, joten lukusi ovat varmasti jotakin ihan muuta, mitä?

Sieltä se ensimmäinen lukupari on.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

R&D on kieltämättä strateginen asia, mutta jos neljännes ei kelpaa, niin miksi juuri vuosi? Miksei vaikka kaksi tai kymmenen? Ja mitä siitä R&D kulusta haluat nyt päätellä? Missä on "raportoitu laajasti fakta", että ainoa oikea R&D-kulujen vertailuaikaväli on vuosi?

Kuten selitin: kvartaali vaan on liian lyhyt aika kokonaiskuvan saamiseksi isoissa panostuksissa. Ei tässä vuosikymmentä kuitenkaan kaivata.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ja unohdit vielä kertoa, mitä ihmettä sillä R&D:lla on tekemistä yrityksen ansaintalogiikan suhteen? Se on Googlella mainokset ja Applella rautamyynti.

Mainittu aikaisemmin. Se osoittaa että Google oikeasti laajentaa tuotevalikoimaansa. Kyse on tulevaisuuteen panostamisesta ja siitä että Google aktiivisesti monipuolistaa tuotevalikoimaansa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Vapautta olisi, että vaikka Samsung saisi vaihtaa yhden tai enemmän Googlen vakio-ohjelmista kilpailijan ohjelmaan. Ei saa. Vapautta olisi, että vaikka Samsung saisi myydä samanaikaisesti sekä Android- että AOSP-pohjaisia puhelimia. Ei saa.
Vapautta ei käytännössä ole: "no mut sit voi asentaa vaihtoehtorommin".

Ohjelmat on asennettu, mutta ne voi äärettömän helposti korvata siten että uusi ohjelma toimii oletusohjelmana. Tämä on vapautta.
Jos ei voi käyttää muuta oletuksena, niin se on vapauden puutetta. Plain and simple.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Nyt olet ymmärtänyt jotain täysin väärin. Mielestäni valmistajan (siis laitevalmistajan) pitäisi saada valita mitä softia tuotteessa on ja mitä palveluja se tarjoaa/käyttää. Nyt valmistajalla ei sellaista mahdollisuutta ole, koska Googlen säätely on tiukkaa ja tiukkenee koko ajan.

Google ei oikeasti kauheita vaadi. Taustalla on yhtenäisen käyttäjäkokemuksen takaaminen oletuksena (jota iOS käyttäjät aina jaksaa muistuttaa). Se ei ole kuluttajilta pois eikä se rajoita edellämainittua vapautta asentaa mitä haluaa.

Esim Nokian Here kartat vakiona Samsungin Androideissa on hyvä osoitus vapaudesta - valmistaja saa varustaa laitteen kilpailevilla ohjelmilla... ja kuluttaja saa vaihtaa kaiken jos haluaa.
(Ohjelmalistat ja asetukset sitten seuraavat uutta puhelinta käyttöönottaessa - ominaisuus jonka Google Play tarjoaa)

Vastaa
Jonahan
Jonahan

35

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

En löytänyt siitä tukea väitteellesi, joka oli "iOS 3rd party appsit vie mukanaan enemmän käyttäjädataa keskimäärin kuin Google Play appsit".

Semantiikkaa. Siihen törmää näissä flamewar:ssa liian usein. Ihan validia dataa.

Esitit väitteen, perusteluna "googlella löytää", sitten kun sinulta sai vihdoin paremman viitteen, joka ei vaikuta tukevan väitettäsi, väistelet etkä pystykään kertomaan tarkemmin mitä tarkoitit. Asia selvä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ja ei, yksikään luvuista ei ole CNN Moneyn mukaan Applen R&D budjetti yhtenäkään edellisenä neljänä vuotena, joten lukusi ovat varmasti jotakin ihan muuta, mitä?

Sieltä se ensimmäinen lukupari on.

Ei ole. CNN Moneyn[1] mukaan Applen R&D kustannus on ollut vuosina 2010-2013: $1.8B, $2.4B, $3.4B ja $4.5B. Lukusi ja CNN Moneyn luvut eivät täsmää. Ja itseasiassa nuo luvutkaan eivät ole oikeita, jos puhutaan kalenterivuosista, mutta menköön.

Tämä on ihan turhaa vääntöä, mutta johtuu siitä, että viitteiden antaminen ja tarkkuus luvuista puhuttaessa vaikuttavat kauhean vaikealta. Koska se on toistuvaa ja olet monesti yrittänyt painottaa, että juuri sinulla on oikeat faktat, en keksi muuta syytä kuin, että haluat puhua muunneltua totuutta.

[1] http://money.cnn.com/quote/financials/financials.html?symb=AAPL

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

R&D on kieltämättä strateginen asia, mutta jos neljännes ei kelpaa, niin miksi juuri vuosi? Miksei vaikka kaksi tai kymmenen? Ja mitä siitä R&D kulusta haluat nyt päätellä? Missä on "raportoitu laajasti fakta", että ainoa oikea R&D-kulujen vertailuaikaväli on vuosi?

Kuten selitin: kvartaali vaan on liian lyhyt aika kokonaiskuvan saamiseksi isoissa panostuksissa. Ei tässä vuosikymmentä kuitenkaan kaivata.

OK, sitä siis ei oltu "raportoitu laajasti". Jos puhuttaisiin myynnin tunnusluvuista olisin ihan samaa mieltä, kvartaalista ei saa järkevää kuvaa koska markkina on erittäin syklinen, mutta R&D-kustannukset eivät ole samanlaisia, juurikin siitä syystä, jota olet painottanut, "ne ovat pitkäaikaisia panostuksia".

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ja unohdit vielä kertoa, mitä ihmettä sillä R&D:lla on tekemistä yrityksen ansaintalogiikan suhteen? Se on Googlella mainokset ja Applella rautamyynti.

Mainittu aikaisemmin. Se osoittaa että Google oikeasti laajentaa tuotevalikoimaansa.

Eli ei mitään.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti faktatensin:

Google ei oikeasti kauheita vaadi. Taustalla on yhtenäisen käyttäjäkokemuksen takaaminen oletuksena (jota iOS käyttäjät aina jaksaa muistuttaa). Se ei ole kuluttajilta pois eikä se rajoita edellämainittua vapautta asentaa mitä haluaa.

Tästä olemme täysin eri mieltä. Googlen vaatimukset laitevalmistajille ovat erittäin tiukat ja ovat viime vuosien aikana tiukentuneet toistuvasti.

Se on tietenkin ensisijassa pois laitevalmistajilta, mutta loppujenlopuksi myös kuluttajilta.

Vastaa
arivesa
arivesa

36

Nämä jutut rönsyilee naurettavuuksiin,artikkelin aihe ei ollut "Ostaisitko Googlen vai Applen?" Vaan simppelisti kumpi luuri?

Linkki pliis-kyselijöille voi moisen toimittaakin,jos ovat itse perustelleet kantansa vastaavasti.

Vastaa
ElektroniikkaLover
ElektroniikkaLover

38

Tässä taas yksi erikoinen vertailu ja näitä piisaa netti pullollaan. Ekosysteemi sitä sun tätä. Perus kaduntallaajalle kuten itselleni samsung tarjoaa todellisuudessa paljon enemmän (tv:t, puhelimet, kamerat ym. kodin elektroniikan). Ne synkkaavat yhteen melko mukavasti. Applelta vastaava "ekosysteemiä" ei löydy.

Itsellä oli iphone 5 ja se vaihtui juuri galaxy alphaan. Kotona imac, joka saa kans pian hatkat, koska mitä teemme sillä nykypäivänä (olemmme siis perus perhe, emme nörttejä ja imac seisoo nurkassa turhaan). Kaikki asiat hoituu komeasti mobiililla. Lisäksi samsung kameralla tai puhelimella otetut lomakuvat katsotaan hyvin vaivatta samsung teeveellä (synkkaavat todella mukavasti).

Mitä tulee sanaan premium, iphone 6 on rehellisesti sanottuna rumin iphone mitä on koskaan valmistettu. Edellinen luurini, iphone 5 oli ulkoisesti upea, mutta kuitenkin jo tänäpäivänä melko vanhahtava. Saimmehan huomata kuinka paljon apple on lähtenyt matkimaan android puhelimia, kuten samsungin vanhaa tyyliä tuossa uudessä muotoilussaan (mm. pyöreä näytönreuna on tuttu galaxy s3 puhelimesta). Myös uudet featuret iphonessa ovat päivä päivältä lähempänä android juttuja, joten tuntuu että apple on nyt se perässähiihtäjä. Uusi ipone on häteen liukas, kun taas alpha takertuu käteen erinmaisesti. Mutta hei, tätä kutsutaan evoluutioksi. Ei dinosauruksetkaan hallitse enään planeettaamme ja jennkimahti on siirtynyt aasiaan.

Pitää muistaa olla avoin kaikelle, eikä aina vain tehdä näitä juttuja samalla tavalla kuin aina on tehty. Mielestäni olisi hyvä kysyä itseltään kun näitä juttuja/arvosteluja kirjoittaa, että kenelle tämä vertailu tehdään ja avata hieman eri näkökulmia. Tämäkin vertailu nojautuu tottumuksiin, mielipiteisiin. Asiahan on niin, että "se on makuasia, sano koira kun persettänsä nuoli". Eli, mitä kukin haluaa ja mistä kukin tykkää.

ps. Uskoakseni vertailun tehny henkilö omistaa iphonen ja elää tässä kivassa pikku omenauskonnossa. Mäkin ylistin ennen iponea, tottumusteni perusteella. Onneksi olen avannut maailmaani hieman enemmän ja nautin nyt monesta muustakin asiasta, kuin omenauskosta.

Miettikääpäs, kiitos.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

39

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ElektroniikkaLover:

Saimmehan huomata kuinka paljon apple on lähtenyt matkimaan android puhelimia, kuten samsungin vanhaa tyyliä tuossa uudessä muotoilussaan (mm. pyöreä näytönreuna on tuttu galaxy s3 puhelimesta).

Nokia N9 ja heti perään Nokia Lumia 800 taisivat olla ekoja joissa pyöreä näytönreuna.

Vaikka omasta mielestänikin uusi iPhone on rumempi kuin edeltävä (mitä väliä iPhonen suhteen kun suojakuoressa sitä kuitenkin pidetään?), niin Samsungin muotoilua ei kyllä silti kukaan kopioi. Samsungilla ei oikein ole edes muotoilua. Täysin mitäänsanomatonta bulkkikamaa tunkevat eetteriin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.