AfterDawn logo

2001 - 2014 -- AD:n keskustelualueet vaihtuivat xenForoon

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
36 kommenttia

Olemme lähes vuoden testailun ja suunnittelun jälkeen vihdoin vaihtaneet AfterDawnin keskustelualueet käyttämään kolmannen osapuolen keskustelualueiden moottoria. Käyttöön otettiin xenForo, sama alusta, jota olemme vuoden päivät käyttäneet Puhelinvertailun keskustelualueilla.

AfterDawnin keskustelualueet ovat pyörineet vuoden 2001 huhtikuusta lähtien itserakentamallamme keskustelualueiden alustalla. Täysin omaa koodia oleva alusta on ollut monella tapaa hyödyllinen, mm. täydellisen muokattavuutensa ansiosta, mutta se on johtanut väistämättä myös ongelmiin. Suurin ongelma on ollut selkeästikin se, että emme ole pystyneet pitämään keskustelualueidemme tekniikkaa muun maailman mukana ja ominaisuuslista on jäänyt auttamatta jälkeen muiden keskustelualueiden vastaavasta.

xenForoon siirtymisen myötä seuraavat asiat muuttuivat:

  • Nyt keskustelualueilla voi olla sisäänkirjautuneena useammalta eri laitteelta yhtä aikaa.
  • Omaan käyttäjätunnukseen voi yhdistää Facebook-tunnuksen, jolloin pelkkä Facebook-napin klikkaaminen kirjaa käyttäjän sisään.
  • Samoin xenForo tukee myös Googlen ja Twitterin tunnusten käyttämistä nopeaan sisäänkirjautumiseen
  • Keskustelualueet ovat nyt ns. responsiiviset, eli taipuvat sellaisenaan myös mobiililaitteiden näytöille.
  • Nyt sivustomme ei ole enää ns. single sign-in, eli joudut kirjautumaan uutisten kommentointiin ja muihin sivuston osa-alueisiin erikseen, vaikka olisitkin kirjautunut keskustelualueillemme.
  • Uutiskommentit eivät ole enää näkyvissä keskustelualueiden kautta.

Tämä on vasta tekninen muutos -- vaikkakin valtava sellainen. Tulemme lähikuukausien ajan panostamaan myös keskustelualueidemme ryhmittelyyn ja ylläpitoon selkeästi aiempaa enemmän, joka tulee näkymään mm. keskustelualueiden jaoissa eri alueisiin, jne.

Keskustelualueethan löytyvät edelleen tutusta osoitteesta:

keskustelu.afterdawn.com

Koska kaikkiin isoihin muutoksiin liittyy aina ongelmia, toivommekin, että kerrotte bugeista, kehitysideoista, jne joko suoraan uutiskommenteissa tai palautekaavakkeemme kautta.

Ja tervetuloa osallistumaan keskusteluihin!

-Petteri Pyyny
AfterDawn.com

36 KOMMENTTIA

JoniS1/36

Hyvältä näyttää ensisilmäilyllä, ensimmäisen bugin jo huomasin tosin jos olen AD:n puolella foorumeilla ja katson tuolta ylänurkan ilmoituksista jotain PV puolen siteerausta ja painan sitä niin sanoo ettei URL ole ollenkaan. (Menee siis sivulle mikä kertoo ettei ole olemassa tuota ketjua) vaikkakin ketju löytyy "manuaalisesti" etsimällä.

E: löytyi toinen
https://www.dropbox.com/s/gnwtxpjay908z...04-16-31-00.png
Teidän oma foorumi softa taisi laskea myös ketjun aloitusviestin toisinkuin xenforo, nyt siis näkyy 0 tuossa viestien määrässä eikä 1 jos siihen ei ole vastattu. Eipä tuo nyt sinällään bugi ole, mutta raportoinhan kuitenkin.

Crek2/36

Muuten ok, mutta saisiko olla enemmän erilaisia teemoja? Nyt on teematarjonta erittäin pieni.

Toinen idea/palaute on tuo, että nämä tunnukset voisi jotenkin yhdistää, että kun kerran kirjautuu, on kaikki osiot/palvelut käytettävissä, kuten tosiaan kirjoitit tuossa.

Ketola3/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti munkki666:

Hyvältä näyttää ensisilmäilyllä, ensimmäisen bugin jo huomasin tosin jos olen AD:n puolella foorumeilla ja katson tuolta ylänurkan ilmoituksista jotain PV puolen siteerausta ja painan sitä niin sanoo ettei URL ole ollenkaan. (Menee siis sivulle mikä kertoo ettei ole olemassa tuota ketjua) vaikkakin ketju löytyy "manuaalisesti" etsimällä.

E: löytyi toinen
https://www.dropbox.com/s/gnwtxpjay908z...04-16-31-00.png
Teidän oma foorumi softa taisi laskea myös ketjun aloitusviestin toisinkuin xenforo, nyt siis näkyy 0 tuossa viestien määrässä eikä 1 jos siihen ei ole vastattu. Eipä tuo nyt sinällään bugi ole, mutta raportoinhan kuitenkin.

Kiitokset huomioista! Ensimmäinen bugi on nyt korjattu. Vähän näyttää vaihtelevan se, mitkä kohdat olettavat, että URL-osoitteessa on / lopussa ja missä ei. =)

Jälkimmäinen on myös nopea korjata.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Crek:

Muuten ok, mutta saisiko olla enemmän erilaisia teemoja? Nyt on teematarjonta erittäin pieni.

Toinen idea/palaute on tuo, että nämä tunnukset voisi jotenkin yhdistää, että kun kerran kirjautuu, on kaikki osiot/palvelut käytettävissä, kuten tosiaan kirjoitit tuossa.

Erilaisia teemoja on pyydelty muutoinkin, ja ainakin värivaihtoehtoja voidaan katsoa lisää. Todennäköisesti täysin erilaisia ulkoasuja ei lähdetä teemoilla toteuttamaan.

Yhtenäinen kirjautuminen (eli SSO) on pidemmän ajan suunnitelmissa, mutta tässä vaiheessa joudutaan keskittymään vielä hetken aikaa muihin asioihin. Ehdottomasti käyttömukavuuden kannalta oleellinen ominaisuus joka tapauksessa!

G0lden_Kebab4/36

Jos menee omiin asetuksiin vaikka AD puolella ja klikkaa sinne "Keskustelualueillemme kirjoittamasi viestit", niin heittää 404 jos klikkaa aiemmin uutiseen kirjoittamaasi viestiä. Ihan vaan vinkkinä =)

Legitti5/36

Käännös: Dissmiss Notice -puuttuu ainakin.

Vähän epäselvä kyllä verrattuna puhelinvertailuun.

Ketola6/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Jos menee omiin asetuksiin vaikka AD puolella ja klikkaa sinne "Keskustelualueillemme kirjoittamasi viestit", niin heittää 404 jos klikkaa aiemmin uutiseen kirjoittamaasi viestiä. Ihan vaan vinkkinä =)

Kiitokset vinkistä! Korjailemme. =)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Legitti:

Käännös: Dissmiss Notice -puuttuu ainakin.

Vähän epäselvä kyllä verrattuna puhelinvertailuun.

Lisäillään käännöksiä ja selkeyttä!

OneMember7/36

Jälleen ollaan mukana muun maailman menossa =)

friis8/36

Surun päivä. :(

No ei, kai tähänkin muuutokseen tottuu.

dRD9/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti friis:

Surun päivä. :(

No ei, kai tähänkin muuutokseen tottuu.

Symppaan kyllä täysin, olen kuitenkin koodannut sen alkuperäisen aD:n forumenginen ja pistänyt siihen todennäköisesti viiden täyden työvuoden verran aikaa tässä aikojen saatossa. Mutta tosiasia on, että kun 3rd partyt tekevät työkseen pelkkää forumengineä, meidän resurssit eivät mitenkään pysty kilpailemaan sen kanssa.

Ehkä opensourcaan tuon wanhan moottorin jonain päivänä ja annan muiden coldfusion-koodaajien jatkaa siitä projektia :-)

JoniS10/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Ehkä opensourcaan tuon wanhan moottorin jonain päivänä ja annan muiden coldfusion-koodaajien jatkaa siitä projektia :-)

Tee näin ihmeessä jos raaskit "luopua" omasta työstä.

Ketola11/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Jos menee omiin asetuksiin vaikka AD puolella ja klikkaa sinne "Keskustelualueillemme kirjoittamasi viestit", niin heittää 404 jos klikkaa aiemmin uutiseen kirjoittamaasi viestiä. Ihan vaan vinkkinä =)

Tämä on nyt korjattu.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti OneMember:

Jälleen ollan mukana muun maailman menossa =)

"Tämä on tätäpäivää" sanoisi kiinteistönvälittäjä?

dRD12/36

Teemaan/värimaailmaan sellainen viesti näin allekirjottaneelta:

Teemana/ulkoasuna on nyt tämä, mikä on, joka on vahvasti "väliaikainen"-leimalla.

Olemme juuri aloittamassa varsinaisen AfterDawnin ulkoasun aivan totaalista uudistamista ja tuo projekti tuottanee hedelmää tuossa syys-lokakuun hujakoilla, jos osaan aikataulua about oikein arvioida.

Kun pääsaitti (eli uutiset, jne) uudistuvat uuteen leiskaan, tulemme sen jälkeen muuttamaan keskustelualueet noudattelemaan samaa ulkoasua.

Eli tämä uudistustyö tehdään nyt vähän "pätkissä", ihan sen takia, että hommasta ei tule 2-3 vuoden mittaista kivirekeä, jossa pitää kaikkien osioiden odotella sitä, että loputkin saadaan valmiiksi. Päinvastoin, nyt uusimme saittia osa kerrallaan, joka tekee toki vähän sitä, että saitin eri osa-alueet saattavat olla puoli vuotta, vuodenkin, aika erinäköisiä kuin muut osiot.

Mutta lopulta hommasta tulee hyvä -- sitten kaikki osiot ovat yhtenäisiä ulkoasultaan, toimivat kännykässä kuten pitääkin, jne.

1pertti13/36

Salasanani ei toimi uudessa keskustelussa. Annan käyttäjätunnukseksi 1pertti ja salasanaksi AD-sivuston salasanani ja saan aina ilmoituksen, että salasana on väärä. En minä nyt oikeesti voi kirjoittaa sitä joka kerta väärin.

dRD14/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti JoniS:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:

Ehkä opensourcaan tuon wanhan moottorin jonain päivänä ja annan muiden coldfusion-koodaajien jatkaa siitä projektia :-)

Tee näin ihmeessä jos raaskit "luopua" omasta työstä.

Olisin varmaan tehnyt noin jo vuosia sitten, mutta jostain pitäisi repäistä 3-4kk aikaa, että saisin siistittyä koodin ja ennenkaikkea dokumentoitua sitä edes auttavalla tasolla, jotta siitä olisi jollekulle muullekin jotain iloa :-)

Ehkäpä saan tuossa syksyllä aikaiseksi, kun tuo forumengine lopullisesti haudataan pois meidän käytöstä -- hardware.fi, hollanti ja jenkkiforumit ovat edelleen wanhalla enginellä.

Ketola15/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 1pertti:

Salasanani ei toimi uudessa keskustelussa. Annan käyttäjätunnukseksi 1pertti ja salasanaksi AD-sivuston salasanani ja saan aina ilmoituksen, että salasana on väärä. En minä nyt oikeesti voi kirjoittaa sitä joka kerta väärin.

Kaikki näyttäisi käyttäjätunnuksessasi olevan kunnossa, joten en keksi muuta selitystä kuin sen, että kirjoitat tosiaankin salasanan väärin.

Voitko kokeilla salasanan vaihtoa (joko foorumeiden tai kirjaudu.afterdawn.com-sivun kautta), josko se auttaisi.

1pertti16/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

Voitko kokeilla salasanan vaihtoa (joko foorumeiden tai kirjaudu.afterdawn.com-sivun kautta), josko se auttaisi.

Afterdawn.com-sivusto toivotti uloskirjautumisen ja uudelleen kirjautumisen jälkeen "Tervetuloa takaisin" ja tuo keskustelusivu "Salasana on väärä. Yritä uudestaan."

Miikkaa17/36

Vaikka foorumin ulkoasu onkin "vain" väliaikainen, niin värit on vähän turhan hailakoita tuolle kirkaan valkoiselle pohjalle. Varmaan myös riittäisi, että tuo tervetuloa -viesti näkyy vain foorumin etusivulla, eikä joka sivulla. Myös nuo "Henkilökuntaa paikalla" ja "Sivustolla nyt" voisi siirtää sivun alareunaan.

Flobat18/36

Hyh kun on ruman näkönen foorumi. Vaihtakaa nyt edes tuo kirkas valkonen johonkin vähän mattasempaan väriin. Varmasti puhelimella toimii tuo valkonen hyvin mutta omalla näytöllä on kyllä pelkkä päänsärky tuo ulkoasu tällä hetkellä.

Mitäs vikaa siinä vanhassa oli? Toimi oikein hyvin eikä hyppinyt silmille. Pilaatte vielä tämänkin sivuston niinkuin teitte hardware.fi:lle
Varmaan joku mainonta alusta syynä vaihtoon.

Sakke8819/36

Mikä järki on muuten tuossa etusivun yläosassa olevissa linkeissä ja välilehtiä muistittavalla navigoinnilla?
Yhtä linkkiä vaille täysin samat, tosin puhelimet on kirjoitettu eri tavalla vaikka viekin täysin samalla sivustolle kuin puhelinvertailu .Lisäksi välilehtiä muistuttava näkymä on todellä hämäävä kun linkit saattavat ohjata aivan toiselle sivustolle. 50/50 mahdollisuus muuttuuko koko sivuston näkymä vai pysyykö esim ylälaita samanlaisena, jolloin on helppo selata eri sivuja läpi. Mitään logiikkaa en ole vielä löytänyt, mutta ehkä vielä joku vuosi.

Ilman selaimen Back-näppäintä on sivuston selaaminen aika tuskaista, vaikka täällä olenkin jo jonkin aikaa pyörinyt.

dRD20/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sakke88:

Ööö.. Puhutko nyt forumeista vai ihan fin.afterdawnista? fin.ad tullaan uusimaan täysin, painotus siirtyy pitkälti pääsaitin osalta puhtaasti uutisiin ja samalla selkeytetään navigaatiotakin niin, että pääsaitti tulee näyttämään uutissaitilta.

Mutta keskitytään nyt tähän forumuudistukseen :-)

Ketola21/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 1pertti:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

Voitko kokeilla salasanan vaihtoa (joko foorumeiden tai kirjaudu.afterdawn.com-sivun kautta), josko se auttaisi.

Afterdawn.com-sivusto toivotti uloskirjautumisen ja uudelleen kirjautumisen jälkeen "Tervetuloa takaisin" ja tuo keskustelusivu "Salasana on väärä. Yritä uudestaan."

Tarkoitin siis näitä sivuja:
http://kirjaudu.afterdawn.com/settings/my_profile.cfm
http://keskustelu.afterdawn.com/lost-password/

Eli käy joko vaihtamassa salasana ensimmäisen linkin kautta, tai tilaa salasanan nollauslinkki jälkimmäisestä.

dRD22/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Miikkaa:

Vaikka foorumin ulkoasu onkin "vain" väliaikainen, niin värit on vähän turhan hailakoita tuolle kirkaan valkoiselle pohjalle. Varmaan myös riittäisi, että tuo tervetuloa -viesti näkyy vain foorumin etusivulla, eikä joka sivulla. Myös nuo "Henkilökuntaa paikalla" ja "Sivustolla nyt" voisi siirtää sivun alareunaan.

Värimaailmaa voidaan ehkä kevyesti säätää, mutta sen isompaa ulkoasuremonttia ei tosiaan ennen pääsaitin ulkoasun uudistumista tehdä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Flobat:

Mitäs vikaa siinä vanhassa oli? Toimi oikein hyvin eikä hyppinyt silmille.

Syyt taisi tulla selviteltyä jo aiemmin, mutta käytännössä:

Vanhojen forumeiden modernisointi olisi vaatinut enemmän resursseja kuin mitä meillä on. Listalla roikkui toiveena mm. OAuth-kirjauminen, responsiivisuus, parempi yksityisviestijärjestelmä, "kiitoslätkät", joustavampi käyttäjähallinta ja paremmat spämminestomekanismit.

Noihin olisi vaadittu työtunteina vähintään vuoden panos, nyt vaihtamalla xenForoon vältimme tuon ja samalla takasimme sen, että jatkossa uudet ominaisuudet tulevat käyttöön meille sitä mukaa kun xF:ään niitä tulee. Myös laaja valikoima xF:n lisäpalikoita oli plussapuolella.

BaldAngel23/36

eikö toi MP3-lizard/muusikkoalue joutais jo romukoppaan, vähentäis näiden alueiden rönsyilyä turhan laajalle alueelle. "Palautetta bändeille" annettu viimeksi 2011. samoin kämmenmikrot ja VCD/SVCD ei ole enää kovin ajankohtaisia...kuulostaa hyvin vanhanaikaiselta

edit. jaha ne on nykyään arkistojen aarteet kategoriassa, noh, joutais roskiin koko kategoria :D

Boss9324/36

Nöyh! Foorumeilla rankin alennus Senior memberistä newbieksi =/ Bugi vaiko ominaisuus?

dRD25/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BaldAngel:

eikö toi MP3-lizard/muusikkoalue joutais jo romukoppaan, vähentäis näiden alueiden rönsyilyä turhan laajalle alueelle. "Palautetta bändeille" annettu viimeksi 2011. samoin kämmenmikrot ja VCD/SVCD ei ole enää kovin ajankohtaisia...kuulostaa hyvin vanhanaikaiselta

edit. jaha ne on nykyään arkistojen aarteet kategoriassa, noh, joutais roskiin koko kategoria :D

Juu, ei olla vielä löydetty tapaa piilottaa kokonaista kategoriaa niin, että se ei näy listoissa, mutta siten, että viestit kuitenkin edelleen ovat olemassa. Heti kun keksitään, tuo koko "Arkistojen aarteet" siirretään sellaiseen.

Samalla tulemme lähiviikkoina myös rankalla kädellä yhdistelemään alueita, uudelleennimeämään alueita ja siirtelemään ketjuja loogisempiin paikkoihin. Uskoisin, että alueiden määrä laskee 10-20 lähiviikkojen aikana.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

Nöyh! Foorumeilla rankin alennus Senior memberistä newbieksi =/ Bugi vaiko ominaisuus?

Käyttäjätasot tullaan laskemaan täysin uusiksi viimeistään ensi viikolla.

Sakke8826/36

Lainaus:

Ööö.. Puhutko nyt forumeista vai ihan fin.afterdawnista? fin.ad tullaan uusimaan täysin, painotus siirtyy pitkälti pääsaitin osalta puhtaasti uutisiin ja samalla selkeytetään navigaatiotakin niin, että pääsaitti tulee näyttämään uutissaitilta.

Mutta keskitytään nyt tähän forumuudistukseen :-)

Ihan fin.afterdawnin etusivusta puhuin. Siitä kun yrittää liikkua jonnekin muualle, niin ei ole enään mitään hajua millä sivustolla on.

Uudistuksia on tehty useita, mutta joka kerta navigointi on muuttunut vain vaikeammaksi. Etusivun uutiset on lähes ainoa mitä itse enään käytän.

Ihan taloudellisestikin voisi olla hyödyllistä, jos näillä teidän lukuisilla eri sivustoilla olisi edes jotain mikä yhdistäisi niitä.
Helppo navigointi sivustojen välillä ei ainakaan haittaisi yhtään.

Ja jos jotain pitää foorumi uudistuksesta sanoa, niin on ikävää, mutta ymmärrettävää, että on luovuttava omasta forumenginestä, joka on teidät pitkään erottanut muista sivustoista.

dRD27/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sakke88:

Helppo navigointi sivustojen välillä ei ainakaan haittaisi yhtään.

Ollaan pikkuhiljaa tultu tulokseen, että on ehkä selkeintä että jokainen saiteista saa "elää omaa elämäänsä" ja kehittyä omillaan. Puhelinvertailussahan esimerkiksi ei juuri missään linkata muihin meidän saitteihin.

Tulossa olevat uudistukset hardware.fi:n, X2:n, Edukkaan ja downloadin suhteen tulevat varmasti myös viemään hommaa enemmän tuohon suuntaan.

Ainoaksi yhteiseksi tekijäksi jää ihan sivun yläreunassa oleva saittien välinen navigaatio (Puhelinvertailussa näkee ehkä sen todennäköisimmän esimerkin tästä toteutuksesta jatkoa ajatellen).

AfterDawnin suhteen mennään varmasti osin samaan suuntaan, mutta ehkä kuitenkin haluamme nimenomaan aD:n etusivun pitää sellaisena "kattaussivuna", joka esittelee meidän kaikilla sivuillamme olevaa sisältöä yhdessä paikassa. Vaikka muutoin aD olisikin "lopullisesti" irrotettu muista meidän sivuista.

Mutta joo, ongelma tiedetään ja ei oikein ole meilläkään ajatusta mitä tuon suhteen pitäisi tehdä -- tuoda kaikki pelkän aD:n alle vai irrottaa saitit lopullisesti toisistaan.

1pertti28/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ketola:

Tarkoitin siis näitä sivuja:
http://kirjaudu.afterdawn.com/settings/my_profile.cfm
http://keskustelu.afterdawn.com/lost-password/

Eli käy joko vaihtamassa salasana ensimmäisen linkin kautta, tai tilaa salasanan nollauslinkki jälkimmäisestä.

Vika on siinä, että uusi keskustelu ei tue joitakin erikoismerkkejä salasanassa. Vasta kun jätin määrätyn merkin kokonaan pois, alkoi kirjautuminen toimia sielläkin.

dRD29/36

Okei, ongelma on todennäköisesti kannasta toiseen tapahtuvassa kloonauksessa -- wanha kunnon AfterDawnin käyttäjäkanta on latin-1 -muodossa ja xenForon kanta Unicodena. Tuossa tapahtuu joku aivopieru, kun kannat generoivat hashin salasanastasi.

Tutkimme, mutta ihan tälle illalle en tuohon lupaa korjausta :-)

mcmopo30/36

Sellainen asia pisti silmään että foorumeilla olen Regular memeber ja täällä senior member. Eipä tuo kyllä haittaa mutta vaihtuuko tällekkin puolelle jossainvaiheessa tuo regular vai toisinpäin?

dRD31/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:

Sellainen asia pisti silmään että foorumeilla olen Regular memeber ja täällä senior member. Eipä tuo kyllä haittaa mutta vaihtuuko tällekkin puolelle jossainvaiheessa tuo regular vai toisinpäin?

Ei olla vielä tehty ollenkaan päätöstä, että miten nuo käyttäjälevelit tullaan tekemään. Uskoisin, että päätetään joku systeemi xenForon suhteen ja sitten uutiskommenteissa näytetään sama käyttäjätaso kuin xenForossa on.

Käyttäjätasot ovat kuitenkin se juttu, jonka säädössä tulee nyt menemään eniten aikaa, todennäköisesti ensi viikolle asti.

sampe7332/36

Jonkun verran Huoltovalikkoa käyttäneenä niin ihan ok tuo xenForo imo.

Ketola33/36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sampe73:

Jonkun verran Huoltovalikkoa käyttäneenä niin ihan ok tuo xenForo imo.

Hyvin pitkälti Huoltovalikon ja Raitsan ansiosta XenForoon myös meillä päädyttiin. =)

1pertti34/36

Kuten edellä ilmeni, minulla oli aluksi ongelmia kirjautumisessa uudelle foorumille salasanastani johtuen. Hyvin lyhyen tutustumisen perusteella totean, että vanhan tutun sovelluksen vaihtuminen uudeksi herättää aina epäilyksiä ja aluksi jopa vastustusta.

Selattuani uutta keskustelufoorumia läpi muutamaan kertaan olen alkanut uskoa, että tässäkin on kysymys vain siitä, että tutun käytännön vaihtuminen uudeksi tuntuu aluksi oudolta tai jopa turhalta. Mutta kun uuteen tottuu, tuntuu kaikki olevan taas kunnossa.

Uskon, että näin käy tämänkin keskusteluareenan kohdalla. Jo viime vuosituhannella sanottiin, että "kehitys kehittyy". Pysyn mukana ja jatkan kirjoittelua aiheista, joista uskon edes jotakin tietäväni. Ja vanhaan tapaan: Jos kirjoitan jotain pelkästään mutu-pohjalta (=musta tuntuu), kerron senkin kirjoituksen yhteydessä.

Onnea ja menestystä uudistetulle foorumille!

Edit: Piti vielä mainita, että jatkan kirjoittelua ainakin, jos pääsen eroon tuosta "addikti"-leimasta, kuten hieman on luvattu.

dRD35/36

Tässä nyt puoli vuorokautta aD:ta xenForon kautta käyttäneenä, sanoisin että kaks juttua mulla on, jotka koen jo nyt kohtuuhyödylliseksi aiempaan verrattuna -- ja uskoisin, että pidemmän käytön jälkeen "pakollisiksi" (eli jos vaihdettaisiin takaisin, saisin naksut):

-tota voi käyttää täysin kännykällä

-olen käytännössä aina sisäänkirjautnut Googleen ja FB:hen, pelkän "Kirjaudu sisään Facebookilla" tai "Kirjaudu sisään Googlella" napauttaminen käyttäjänimen/salasanan sijaan on vain.. kätevää.

gerbiili36/36

Nyt tunnustus, 5 päivä en käynyt ollenkaan lukemassa foorua vaikka muuten tulee päivittäin luettua läpi. Niin oli melko järkytys 6. päivä mennä tutun linkin kautt uusiin viesteihin, ja ensi silmäyksen jälkeen meinasi kahvit lentää näytölle. Aika hmm "pirteä" teema..
Mutta juuh. Tuli sitten luettua tämä ketju läpi ja syythän ymmärrän, tietoinen olin että muutos tulee kun tittelinvihaaja siitä jo aiemmin puhunut pitkäänkin. Ehkä en vaan odottanut sitä silti tulevan... Eiköhän tähänkin totu, kymmenisen vuotta täällä pyöritty ja en muista millaisia aiemmat muutokset olivat ellen kaivaisi vanhojen pohjien malleja vanhasta uutisesta.
Ainut mikä heti pistää silmään on se että pidin uusien viestien ryhmittelystä, aihealueet erikseen. Nyt kaikki samassa pötkössä antaa jotenkin sekavan tunteen, luettavuus kärsii itselläni. Mutta eiköhän tähän totu, aiheet ja kirjoittelijathan hyvän foorun tekee, olkoot aihepiiri mikä vaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT