--->
AfterDawn logo

Kiitos, kupariverkot, palvelitte hyvin 160 vuotta, mutta nyt on aika siirtyä eläkkeelle

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

DNA on kertonut purkavansa kupariverkkonsa Suomesta vuoteen 2025 mennessä ja korvaavansa ne moderneilla ratkaisuilla kuten valokuidulla.

Kupariverkot ovat toimineet tiedonvälityksen perus-infrana jo 160 vuoden ajan, aina lennättimien käyttöönotosta alkaen, mutta nyt siirtymä niiden eläköitymiseksi on alkamassa, ainakin DNA:n osalta Suomessa. Yhtiö aikoo siirtää kaikki kupariliittymät valokuituun, radioyhteyksiin tai kaapeliverkkoon vielä kuluvan vuosikymmenen puolivälissä.

Työt aloitetaan Raisiosta, josta kupariverkkojen purkaminen alkaa vuoden 2021 loppupuolella. DNA:n mukaan ainoastaan taloyhtiöiden sisäiset verkot jäävät kuparia käyttäviksi muutoksen jälkeen, jos ne on kupariyhteyksillä alunperin toteutettu.

Kuluttajille kuparijohtoja käytetään edelleen DSL-yhteyksien tarjoamisessa, joten omakotitaloissa asuvat DSL-asiakkaat joutuvat vaihtamaan liittymätyyppinsä muutosprojektin edetessä. DNA korvaa liittymiä sekä 5G-yhteyksillä että valokuidulla. Etenkin kiinteästi asennetut 5G-yhteydet ovat yksi suomalaisoperaattoreiden tavoista ratkaista "viimeisen mailin ongelma" eli tapa kytkeä kotitaloudet runkoverkkoon kustannustehokkaasti ja nopeilla yhteyksillä.

2 KOMMENTTIA

pentsu1/2

Tekniikka kehittyy ja maailma muuttuu mutta mahtaako Dna:n taktiikka toimia. Kun kiinteistö on liitetään esim. Puhelinverkkoon siitä maksetaan liittymismaksu joka kattaa kustannukset kiinteistön liittämisestä verkkoon. Jos verkonhaltija kerää kuparit pois niin kyseessä lienee jonkinasteinen sopimusrikkomus. Ehkä jutussa onkin virhe ja tämä koskee vain runkoverkkoa tai sitten dna tuo sen kuidun veloituksetta kiinteistöön sisälle sisältäen tarvittavat maanrakennustyöt...

d2maca2/2

Toivotaan näin, mutta eipä haja-asutusseudullakaan johtojen katkomisia korvattu, vaikka edes 4G-kuuluvuudesta ei ole tietoakaan. Se on kyllä outoa, että tällainen toiminta on sallittua.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Arvostelussa rajalangaton Husqvarnan huipputason robottiruohonleikkuri - joko langaton ruohonleikkuri toimii tarpeeksi hyvin?

AfterDawn

Ensimmäiset täysin kuskittomat, itsestään ajavat rekat aloittivat säännöllisen rahtiliikenteen maanteillä

AfterDawn

Ikea lopettaa vuosia kestäneen tuotesarjansa - viimeiset hetket ostaa puuttuvat palat äänentoistoon

AfterDawn

Osa OP:n palveluista on nurin lauantaina ja sunnuntaina

AfterDawn

Windowsin aloitusvalikko muuttuu isosti hyvin pian - tältä se näyttää

AfterDawn

Kännyköiden valmistuksen lopettanut valmistaja lakkauttaa kännyköidensä päivityspalvelimet pian

Puhelinvertailu

Yli miljoona Android-sovellusta katosi Google Play -kaupasta

Puhelinvertailu

Hypekäyrän huippu? Avoimeen lähdekoodiin pohjautuva ohjelmoijien tekoälyeditori myytiin 3 miljardilla

AfterDawn

Spotify nostaa hintojaan, Suomessakin

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki