--->
AfterDawn logo

Microsoft hylkää lopullisesti vanhan selaimensa – Uusi Edge ilmestyi Windows Updateen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Microsoft on edennyt Edge-verkkoselaimensa uudistamisprosessissa siihen vaiheeseen, että on aika saada se Pertti Peruskäyttäjän ulottuville. Ohjelmistojätti ilmoitti muutama vuosi sitten, että se aikoo lopettaa vuonna 2015 julkaistun Edge-selaimen selainmoottorin kehityksen ja siirtyä käyttämään Chromium-moottoria.

Tämän vuoden alussa Chromium-pohjainen Edge ilmestyi Microsoftin verkkosivuille ladattavaksi, mutta Windows Updaten kautta annettiin edelleen automaattisesti vanhempaa selainta. Nyt alkaneen kesän myötä tämä uudistunut Edge on löytänyt tiensä Windows Update -palveluun ja näin tavallisetkin ihmiset päätyvät asentamaan sen joko tarkoituksella tai vahingossa koneisiinsa.

Suurin muutos Microsoftin omsta EdgeHTML-moottorista Chromiumiin siirtymisessä on se, että Microsoft Edge käyttäytyy selaimena samalla tavalla kuin vaikkapa Googlen Chrome. Tämä helpottaa web-kehittäjien arkea, mutta tavallisetkin käyttäjät saavat hyötyä laajemman selainlaajennostuen ansiosta. Myös selaimesta toiseen siirtyminen on helpompaa, kun tärkeimmät tiedot voidaan siirtää automatisoidusti Edgen ja Chromen välillä.

3 KOMMENTTIA

WinLix1/3

Lainaus:

Myös selaimesta toiseen siirtyminen on helpompaa, kun tärkeimmät tiedot voidaan siirtää automatisoidusti Edgen ja Chromen välillä.

Niin kauan kun Edge ei sisällä Google tilin synkronointia on tietojen siirto hidasta ja epäkäytännöllistä.

pentsu2/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WinLix:

Se nyt varmaan ei ole iso miinus kun tuota ei tarvinne tehdä kuin kerran?

E:typo

WinLix3/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WinLix:

Lainaus:

Myös selaimesta toiseen siirtyminen on helpompaa, kun tärkeimmät tiedot voidaan siirtää automatisoidusti Edgen ja Chromen välillä.

Niin kauan kun Edge ei sisällä Google tilin synkronointia on tietojen siirto hidasta ja epäkäytännöllistä.

Se nyt varmaan ei ole iso miinus kun tuota ei tarvinne tehdä kuin kerran?

E:typo

Kyllähän se on hyvä olla jotta saa asetukset, kirjanmerkit ja laajennukset synkattua laitteiden kesken. Muutoin aika työlästä. Chromessa niin kätevä kun samat tiedot on sekä tietokoneessa että Androidissa ilman siirtelyitä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

DNA:lta uusia liittymiä - sisältävät turvallisen nettiselauksen maksuttomana lisäpalveluna

Puhelinvertailu

Microsoft yllätti: Klassinen tekstieditori luotiin uusiksi, julkaistiin avoimena lähdekoodina - ja myös Linuxille

AfterDawn

Julkaisijat: Googlen uusi haku on 'törkeää varastamista' - sivustot eivät voi käytännössä estää mitenkään

AfterDawn

Kotimaisen netin nopeustestin tiedot kertovat: mobiiliverkon laatu vaihtelee huomattavasti alueiden ja kaupunkien välillä Suomessa

AfterDawn

Scifistä tuli totta: Infrapunasäteilyä näkevät piilolinssit

AfterDawn

Yksityisyyttä arvostavien suosima Signal -pikaviestin teki erikoisen muutoksen Windowsilla - mallia Hollywoodin studioilta

AfterDawn

Elisa tekee muutoksen puhelinliittymiin - Jatkossa vakiona mobiilivarmenne, haittasivujen esto ja tietovuotojen seuranta

Puhelinvertailu

Garmin Fenix 8 AMOLED-versioiden hinta tipahti ensimmäistä kertaa isommin

Puhelinvertailu

Microsoft pisti tiimin luomaan koodia tuottavan tekoälytyökalun - työn valmistuttua antoi potkut ja korvasi ohjelmoijat tekoälyllä

AfterDawn

Powered by HIGH.FI

Powered by HIGH.FI
Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki